- Viestejä
- 686
Ehkä ne menestyspaineet on ylimmällä sarjatasolla asia, joka lisää kuormitusta melkoisesti. Yleisö, yhteistyökumppanit jne.On ollut hänelle kova kuvio, mutta kyllähän tämä on arkea ihan kaikella tasolla, eikä se kuormittavuus ihan hirveästi muutu, kun puhutaan eri sarjatasoista, taikka junioreista. Monet juniorivalmentajat vetävät useita ryhmiä ja se tarkoittaa joka ilta toimintaa ja käytännössä joka viikonloppu turnausreissuja ympäri Suomea, oman oman siviilityön ohessa. Omasta mielestä juniorien valmentaminen on myös huomattavasti haastavampaa, kuin aikuisten. Siihen kun monta kertaa tulee päälle ns "Teini draamaa", "mukavia" vanhempia jne.
Tässä ehkä on juurikin tämänkin lajin kantilta se "biffi". Eli, eihän tuonkaltaiseen rumbaan kukaan täyspäinen lähde ja siksi juniorivalmentajia on todella vaikea saada kasaan. Sitten vielä sellaisia, jotka tekisivät useiden ikäluokkien kanssa töitä jne. Yksi mikä ei hirveästi maksaisi, olisi jollakin tapaa tuon arvostuksen tunnustaminen. Uskon, että kiertotietä, tämä Dolen avautuminen, siihenkin auttaa, mutta pitkä on vielä tie. Saurojen arvostus on luokkaa...keväällä kysytään "kai sä jatkat ensi vuonnakin" ja vanhemmilta tuleva arvostus....senhän kaikki tietääkin jo!
Junioripuolella aktiivisesti ottaantuvat vanhemmat on varmasti "mukava lisä"