No nyt päästiin oikealle aaltopituudelle tässä keskustelussa.
Akatemia toimitaan ollaan siis ihan oikeasti rakentamassa kattavaksi ja samalla kokopäivätoimisten määrä kasvaa. Tätä mahdollisuutta ei saa missata vaan löytää paras noste ja osaaminen asialle. Liigaseurojen käyttäminen kasvatusalustana ontuu mielestäni vielä. Sinnekin tarvitaan enemmän panostusta ja se ei ole varsinaisesti meidän käsissämme. Menestys ei saa olla ainut asia vaan pitkäjänteinen prosessi, mutta ymmärrettävä on myös se, että valmentajakin on töissä ja jos pelisuoritukset ei ole mitä toivotaan niin vaihto tulee. Se siitä kehittämisesti (ainakin valmentajan kohdalla). Siis yksilön kehittyminen ja kehittyminen ei mielestäni saa olla valmentajasta kiinni vaan sen pitää olla osa ja tärkein osa toimintaa riippumatta ihmisistä. Talous pitää saada kuntoon ja itseasissa siitä voi tulla haaste tällä tasolla.
Keskitetty toiminta on ollut osa suomalaista lentopallotoimintaa jo tovi ja mielestä edellä esille nousseet kehittämistoimenpiteet ovat kaikki tärkeitä. Se keskustelu meidän pitää vielä käydä, miten paljon haluamme satsata huippu-urheiluun ja onko se meille itsetarkoitus? En näkisi tätä pois mistään vaan enemmänkin kummatkin tarvitsevat toisiaan. Luonnollisesti on ymmärrettävää, että ilman toimivaa seurakenttää meillä ei olisi edes nykyisen tasoistakaan toimintaa eikä niitä yksilöitä. Kiitos siitä kuuluu kaikille siellä toimiville. Omassa kasvatuksessani ja opetuksessani on ollut tavoite tehdä itsensä tarpeettomaksi ja antaa lapsen ottaa vastuuta itsestään hiljalleen. Tiettyyn vaiheeseen ja ikään ja taitotasoon asti seuratoiminta varmasti pystyy täyttämään tehtävänsä mutta nykypäivän huippu-urheilu niin lentopallossa kuin muissakin lajeissa edellyttää paljon enemmän, enemmän kuin koskaan ennen. Lajina lentopallo menee kokoajan eteenpäin ja etenkin tämän huippu-urheilun näkökulmasta keskitettyä toimintaa on kaikissa huippumaissa ja tässä ei kannata antaa helpotusta vaan löytää suomalainen kompromissi, joka tukee yksilöä seuratoiminnan oppimisympäristössä mahdollisimman pitkälle. Etenkin lahjakkaiden yksilöiden etua pitää siinä arvostaa, että jos seura (oli taso mikä tahansa, myös valmennuskeskus) ei pysty tarjoamaan riittävästi ja hidastaa kehitystä, on syytä miettiä muita ratkaisuja. Etenkin tarvitaan harjoittelukulttuurin ja -olosuhteiden kehittymistä, jossa yläkoulun jälkeen (mielellään aikaisemminkin) tarvitaan harjoittelua 1-2 krt/päivä, tasokkaita pelejä riittävästi muttei liikaa eikä liian kovia, urheilun tukitoimet osaksi päivittäisvalmennusta, monipuolista fyysistä harjoittelua, valmennuksen seurantaa, pelien ja oman teknistaktisen kehittymisen seurantaa....Tässä tullaankin peruskysymykseeni: Miten voimmekaan tarjota nämä kaikki niille meidän kaikkein lahjakkaimmille urheilijoillemme pilaamatta koko seurakenttää? Tullaan seuratoiminnan haasteisiin ja etenkin sen vapaaehtoistoiminnan rajoihin. Mielipiteeni on (ei virallinen kanta), että alueellisesti toimivat liigaseurat voisivat tarjota yhden mahdollisuuden vastaavaan toimintaan sekä alueelliset akatemiat myös.
Seuroissa on tavallaan dilemma, ei ole riittävästi vetäjiä, toimijoita eikä urheilijoita. Ne seurat, joissa itse olen toiminut, ovat lähteneet liikkeelle matalan kynnyksen ja tason toiminnalla eli perusasiat kuntoon ensin. Eli innostuneet ihmiset oikeille paikoille, sitten seura, sitten olosuhteet ja sitten urheilijat ja pyrkimys uusiutua ja kehittyä kokoajan. Jatkuvan rekrytoinnin periaatteella ohjaajia kerätään ja koulutetaan, valmennukseen luodaan systeemi jne. Rahaa tässä ei varsinaisesti tarvita vaan enemmänkin niitä ihmisiä ja heidän päättäväisyyttään. Olosuhteet mm. salit ovatkin haaste, mutta siitä ei pidä hakea toiminnalle syyllistä. Innokkaita lajin harrastajia on käytännössä jokainen ihminen. Lajin imago on tosin se markkinaelementti ja etenkin tässä lajin näkyvyys kansallisesti ja alueellisesti (esim. liigaseurat tms.) on tärkeää.
Valmennuskeskuksen toimintaa on syytä arvioida niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. On kysymättäkin selvää, että senkin toiminnan on oltava arvostelun kestävää ja kehittyvää. Liiton toiminnankin pitää nauttia kaikkea edellä olevaa. En ota kantaa yksittäisiin ihmisiin liitossa mutta totean, että sekin koostuu ihmisistä joista kukin haluaa panostaa lentopalloiluun. Työelämässä mikään ei ole pysyvää ja pyhää, vaihtuvuus on uusi mahdollisuus meille kaikille. Meidän pitäisi löytää (ei vain liittona) vaan myös suurempana joukkona se hahmotelma tulevaisuudesta ja meidän toiveistamme sen suhteen, kuten JÄSEN toi esille. Minäkin mukaan lukien olen osa liiton organisaatiota, jossa on muitakin elimiä myös suunnittelun apuna. Tulevaisuuden suunnittelun pitää olla meidän kaikkien missio ja osaltaan liiton työntekijät käyttävät osaamistaan tämän saavuttamiseksi. Mikään ei saisi olla niin pyhää ettei kestä vaatimusta perustella.
Mitä tulee omaan Kuhmo-vaiheeseeni. Omassa joukkueessani itseasiassa oli yksi tällainen urheilija, joka oli erittäin hyvä pelaaja ja nuorten maajoukkueen urheilija. Itselleni se oli yksi kohokohdistani kunhan pääsi em-karsintoihin MEIDÄN joukkueestamme. En tippaakaan miettinyt miten meidän pelimme kävisi…luonnollisesti menestys kärsi. Taisin olla C-B ikäinen silloin ja annoin henkilökohtaisen 200mk (monet viikkorahat) stipendin hänelle hyvästä saavutuksesta. Siis päinvastoin, hänen urallaan etenemiseen ei ole estettä. Luonnollisesti paras hänen kannaltaan olikin lähteä isommille vesille….Samaan tilanteeseen jouduin itse valmentajana kun olin F-pojista asti rakentamassa yhtä ikäluokkaa, alussa avustaen ja D-ikäisestä asti vastaten valmennuksesta B-ikäisiin saakka (armeija katkaisi valmennuspestin). Pelaajarinki piti aina kestää muutamien puuttumisen eikä se pelin pitänyt koskaan riippua jostakin tähdestä vaan SITOUTUNEESTA joukkueesta. Tällä porukalla olimmekin power cup e-pojissa semifinaalit, d-pojissa voitto, c-pojissa 4. ja sisällä 4.,b-pojissakin vielä ihan korkealla…aluejoukkueessa ja pari maajoukkuessa ja yksi oli Kuortaneellakin ja myöhemmin myös toinen, joka treenasi nuorempana hieman meidän mukana. Puolet taisi pelata 1-sarjaa parhaimmillaan. Kivoja kavereita kaikki. Heitä on kiittäminen siitä missä nyt ollaan.
Kivaa tämä muistelu…tosin silloin yksin taisi pakertaa mikä ei ole hyvä koska elämässä saattaa kaikkea tapahtua. Tästä kulttuurista pitää päästä eteenpäin.
Jatketaan keskustelua!
MENI TAASEN PITKÄKSI:..
ja katotaan onko liigalentopalloa milläkin paikkakunnilla -> akatemiajoukkuiden paikat