Onneksi olkoon Kokkolan Tiikerit! Sekä pelaajat, koko staffi että kaikki muut taustajoukkoihin kuuluvat. Aivan upeaa työtä!
Vaikka VaLePa nousi kolmannen finaalin neljännessä erässä suurin piirtein haudasta taisteluun mukaan, iso kuva ei muuksi muuttunut. Tiikerit oli miesten mestaruusliigan ylivoimainen valtias kaudella 2015-2016.
Kun voittaa kauden aikana pelaamistaan 41 virallisesta ottelusta (runkosarja+pleijarit ja kaksi Suomen Cupin ottelua) 40, voidaan puhua miesten lentopallossa likimain käsittämättömästä suorituksesta.
Tiikerit kasvatti pudotuspelien voittoputkensa uudelle kymmenluvulle, kun tämän päivän mestaruusottelun jälkeen ollaan tasaluvussa 20.
Jos vielä numeroleikkiä jatketaan, Tiikerit on pelannut vajaan 14 kuukauden aikana 53 sarja- tai cupin peliä ja voittanut niistä 52. Huimaa...
Erityistunnustus todellakin kuuluu koko joukkueelle. Tässä mestaruudessa nimittäin oli yksi erittäin iso ja täysin ennakoimaton erikoispiirre. Jos ennen kauden alkua olisi todettu, että Lelu Ojansivu pelaa runkosarjasta reilusti alle kolmanneksen ja istuu kahden finaaliottelun ratkaisuhetkillä penkillä, olisiko uskottu Tiikerien mestaruuteen? Eipä tietenkään.
Lelulle joka tapauksessa täysi tunnustus. Sitkeä mykoplasma ja sen jälkeen nilkkavamma veivät parhaan terän maan ykköshakkurin kintereistä. Siitä huolimatta Lelu pelasi fiksusti fysiikkansa pakottamien rajojen puitteissa ja keräsi tänäänkin kentän korkeimman saldon - vajaassa kolmessa erässä. Kova ukko.
Tiikerien onneksi Antti Ropponen kehittyi peliaikaa saatuaan aimo harppauksin. Ei tuntunut nuorta miestä huimaavaan, kun tuli käsky astua kentälle kaikkein tiukimmissa paikoissa. Perjantaina Vammalassa ja tänään 2816 silmäparin edessä Kokkolan jäähallissa.
Kuka sitten oli Tiikerien kauden hahmo? Tästä ei ole mielestäni kahta puhetta. Japanilaislibero Taichiro Koga esitti temppuja - niin uskomattomilla pelastuksillaan kuin ennennäkemättömillä passiratkaisuillaan - joita Suomen liigakentillä ei ole ikinä nähty. Koga asetti liberopelille aivan uuden standardin.
Pitää myös totta kai kehua, edelleenkin nuorta koutsia, Tommi Tiilikaista. Tiilikaisella tosin alkaa olla menestysvuosien myötä ehkä aavistuksen liiankin selkeä tietoisuus omista kyvyistään.
Osuvasti tässä
Hippo Taatilan mainiossa blogikirjoituksessa
Koripalloniilo katsastaa mestaruusliigan finaalien ensimmäisen osaottelun todetaan:
"Lentopalloväelle puhuessani olen saanut kuvan Tiilikaisesta eräänlaisena nuoren sukupolven Gregg Popovichina, joka tietää kykynsä ja arvonsa, ja jolla on harvemmin toleranssia yksinkertaisille kysymyksille."
Aivan loistava pelkistys! Gregg Popovich, 67, muuten on NBA-seura San Antonio Spursia 20. kauttaan valmentava ääriarvostettu koutsi, joka todella kuittaa tyhmänä pitämänsä kysymykset tylyllä tavalla. Kuvaan luonnollisesti kuuluu, että "Pop" itse eikä kukaan muu arvioi kysymysten fiksuusasteen. Harvoin ylittävät rimaa. Todettakoon vielä, että Popovichin komennossa San Antonio on voittanut viisi NBA-mestaruutta. Tavoittelee taas tänä keväänäkin tiukasti pyttyä.
VaLePa:lle finaalisarja oli suuri pettymys. Iso takaisku tuli jo EM-kisoissa, kun Urpo Sivulan akillesjänne petti. "Upi" oli tänään taas kehissä, mutta ymmärrettävästi vielä kaukana huippuvireestä. Paikkaajaksi hankitusta Jesus Chouriosta ei Upin saappaiden täyttäjäksi lopulta ollut. Jesus ilmestyi ratkaisijana liian epätasaisesti.
Ehkä VaLePa:n finaalifloppausta - kai ottelusarjan puhdasta 0-3-tappiota voi sellaisena pitää? - kuvasti karuimmin joukkueen luottomiehen vaikeudet. Kaksi ensimmäistä peliä Olli Kunnari pelasi miinuksilla. Tänään plussaa tuli kolme yksikköä, mikä tarkoitti finaalisarjan +/- -saldoksi pyöreää nollaa. On sanomattakin selvää, että tuota kuoppaa muiden oli mahdotonta täyttää. Helposti tulee mieleen, että "Kunulla" oli jotain vaivaa, loukkaantumista tai sairastelua, taustalla. Niin kauaksi hän jäi omasta totutun korkeasta tasostaan.
Vaan elämä jatkuu. Piakkoin selvinnee, aikooko Tiikerit käyttää mahdollisuutta kokeilla siipiään Mestarien liigassa. Toivottavasti rahkeet siihen riittävät. Tippaakaan erittäin vaikeasti saavutettavia Suomen mestaruuksia väheksymättä, mutta sitä huumaa eletään Kokkolassa jo kolmatta kertaa neljän vuoden aikana.
Nyt olisi aika kokeilla jotain aivan muuta(kin). Luulisi tämän inspiroivan sekä Tommi Tiilikaista että pelaajia. Ketkä ikinä sitten keltamustissa ensi kaudella pelaavatkaan.
Vaan se on sitten jo kokonaan toinen tarinansa.