Verkkovirhe

Team Lakkapää 2014-2015 - Mestaruusliigassa

Viestejä
302
Lakkapään äänitorvi kai hakee tuomion perustaksi sitä, ettei hänen näkemyksensä mukaan kyse ollut tulkinnasta. Maalaisjärjen mukaan verkkovirhetilanteessa kyse ei kyllä voi olla muusta kuin tulkinnasta. Eri asia, onko tulkinta milloinkin oikein ja milloin ei. Koko pelin videolta kyllä löytyy selkeitä "vääriä tulkintoja" myös vierasjoukkueen eduksi, joten jos jollain ihmeen opilla valitus menee läpi niin seuraava valittaja lienee kotijoukkue. Tämän jälkeen käsittelyyn tulee tältä kaudelta kolmisensataa muuta ottelua miesten liigasta ja saman verran naisten puolelta. Kaudelle 16-17 liiga joutuu varaamaan 18kk runkosarjan läpiviemiseksi ja 17-18 kauden alkuun mennessä velvoittamaan kaikki seurat hankkimaan muutamien kymmenien tuhansien arvoiset videointijärjestelmät haastoja varten. Vaan sittenhän on hyvät ja selkeät systeemit.
 
Viestejä
74
No valitushan on ihan turha .Eihän ottelun tulos muutu mihinkään.
Mutta kuten tuomaritarkkailija Salonen kertoi niin räikeä tuomarivirhehän tässä tapahtui.
Tämmöset tuomarit pitäis hyllyttää ainakin pariksi vuodeksi.
 
Viestejä
398
Urheilun oikeusturvalautakunnan sivuilla sanotaan seuraavaa:

"Valituksen kohteena voivat olla yhdistyksen päätökset, joissa on kysymys:
* erottamisesta yhdistyksen jäsenyydestä;
* jäsenoikeuksien rajoittamisesta tai kurinpitotoimista;
* päätöksen sääntöjenvastaisuudesta; sääntöjenvastaisuus ei tarkoita urheilulajin sääntöjen vastaisuutta."

Jos kyseisestä pelistä on tosiaan onnistuneesti valitettu, taitaa kyse olla jostain ihan eri asia kuin mitä nyt luullaan.
 
Viestejä
1,801
katsomotuomari kirjoitti: No valitushan on ihan turha .Eihän ottelun tulos muutu mihinkään.
Mutta kuten tuomaritarkkailija Salonen kertoi niin räikeä tuomarivirhehän tässä tapahtui.
Tämmöset tuomarit pitäis hyllyttää ainakin pariksi vuodeksi.
Näin ei saataisi tuomareita enää yhteenkään liigamatsiin vähän ajan kuluttua. Hyllytys uhkaa heti jos tekee tuomarivirheen.

Tahallinen virhe on eri asia mutta jos tuomari vaan parhaan kykynsä mukaan katsoo ja tulkitsee ja tuomitsee niin siihen on pelaajien (ja managereiden )tyydyttävä.

Jonkinmoista rahallista korvausta; lähinnä kait kulukorvausta; tuomareille maksetaan, mutta taitavat lähes kaikki olla hommassa mukana kiinnostuksesta lajiin. Ja siihen nähden kuinka paljon lokaa saavat niskaansa kauden aikana niin täytyy ihmetellä harrastuksenvalinta.
 
Viestejä
398
Kun Mestaruusliigaa on nyt muutamia vuosia pyritty viemään monellakin saralla radikaalisti ammattimaisempaan suuntaan, niin onko tuomaritoimintaa kehitetty tämän kanssa käsi kädessä? Ja jos on (tai jos ei ole), niin millaisia elementtejä siihen kehittämiseen on liitetty tai pitäisi liittää? Ihan siksi kysyn, kun en tosiaankaan tiedä.
 
Viestejä
5,036
Rauhaa rajoille ja verkolle. Taasen on päästy siihenkohtaan kautta, että tuomarit. Kokolailla samoihin aikoihin esiintyvä vaiva. Tulee kuin kausiflunssa.

Muuten yks juttu. Niitä dumareita alakaa ihan oikeasti olla niin vähän, että ei riitä kohta kaikkiin peleihin. Jotkut kiertää kieli vyönalla pitkin selkosia ehtiäkseen vislaamaan kaikki määrätyt matsit. Kiitokseksi siitä tulee paskaa niskaan ja varmaankin väsymyksestä johtuen sitten enenevässämäärin niitä tulkintavirheitäkin.

Meikäläinen puusilmäkin on tikunnokkaan noussut aika monta kertaa ja kun päivän aikana vislaa vaikka kuusi peliä, niin on aika hutera olo siinä kuudennessa. Vaikka vaan jotai A-poikien matseja puhkuu, niin puhki on.

Kun tuo meidän pallopallotuomarointi on yhtä tulkintaa, niin edelleen sanoisin, että rauhaa rajoille ja verkolle. On niitä haastovideoitakin töllätty pitkään, eikä meinaa selvää tulla. Että siltä pohjalta.
 
Viestejä
98
Hilima kirjoitti: Lakkapään äänitorvi kai hakee tuomion perustaksi sitä, ettei hänen näkemyksensä mukaan kyse ollut tulkinnasta. Maalaisjärjen mukaan verkkovirhetilanteessa kyse ei kyllä voi olla muusta kuin tulkinnasta. Eri asia, onko tulkinta milloinkin oikein ja milloin ei. Koko pelin videolta kyllä löytyy selkeitä "vääriä tulkintoja" myös vierasjoukkueen eduksi, joten jos jollain ihmeen opilla valitus menee läpi niin seuraava valittaja lienee kotijoukkue. Tämän jälkeen käsittelyyn tulee tältä kaudelta kolmisensataa muuta ottelua miesten liigasta ja saman verran naisten puolelta. Kaudelle 16-17 liiga joutuu varaamaan 18kk runkosarjan läpiviemiseksi ja 17-18 kauden alkuun mennessä velvoittamaan kaikki seurat hankkimaan muutamien kymmenien tuhansien arvoiset videointijärjestelmät haastoja varten. Vaan sittenhän on hyvät ja selkeät systeemit.
Perustetaan napapiirin pohjoispuolelle oma liiga, omat tuomarit jne. eivät nuo etelän korpit pääse jatkuvasti nokkimaan syyttömiä.
 
Viestejä
11,074
Kille kirjoitti:
Hilima sanoi:
Lakkapään äänitorvi kai hakee tuomion perustaksi sitä, ettei hänen näkemyksensä mukaan kyse ollut tulkinnasta. Maalaisjärjen mukaan verkkovirhetilanteessa kyse ei kyllä voi olla muusta kuin tulkinnasta. Eri asia, onko tulkinta milloinkin oikein ja milloin ei. Koko pelin videolta kyllä löytyy selkeitä "vääriä tulkintoja" myös vierasjoukkueen eduksi, joten jos jollain ihmeen opilla valitus menee läpi niin seuraava valittaja lienee kotijoukkue. Tämän jälkeen käsittelyyn tulee tältä kaudelta kolmisensataa muuta ottelua miesten liigasta ja saman verran naisten puolelta. Kaudelle 16-17 liiga joutuu varaamaan 18kk runkosarjan läpiviemiseksi ja 17-18 kauden alkuun mennessä velvoittamaan kaikki seurat hankkimaan muutamien kymmenien tuhansien arvoiset videointijärjestelmät haastoja varten. Vaan sittenhän on hyvät ja selkeät systeemit.
Perustetaan napapiirin pohjoispuolelle oma liiga, omat tuomarit jne. eivät nuo etelän korpit pääse jatkuvasti nokkimaan syyttömiä.
Oivallinen idea.
 
Viestejä
445
katsomotuomari kirjoitti: No valitushan on ihan turha .Eihän ottelun tulos muutu mihinkään.
Mutta kuten tuomaritarkkailija Salonen kertoi niin räikeä tuomarivirhehän tässä tapahtui.
Tämmöset tuomarit pitäis hyllyttää ainakin pariksi vuodeksi.
Heh... Meiltä loppus tuomarit aika nopeesti :)
 
Viestejä
221
On todellakin vaikea kuvitella, millä perusteella Lakkapää voisi saada Urheilun oikeusturvalautakunnasta mieleisensä päätöksen. Siksi oikeusprosessin jatkaminen tuntuu turhalta. Toivottavasti seuran johto vielä harkitsee asiaa.

Parasta olisi, jos Sampo myöntäisi virheen tapahtuneen, pahoittelisi tapahtunutta ja Lakkapää pyytäisi anteeksi vääriä syytöksiä.

Johtaa todellakin mahdottomaan tilanteeseen, jos tuomarien tulkinnoista aletaan käydä oikeutta. Videotarkistusten mahdollisuutta sen sijaan pitäisi vakavasti selvittää myös liigatasolla. Tuskinpa tätäkään sotkua olisi syntynyt, jos asia olisi voitu tarkistaa videolta?
 
Viestejä
302
Matti K kirjoitti: On todellakin vaikea kuvitella, millä perusteella Lakkapää voisi saada Urheilun oikeusturvalautakunnasta mieleisensä päätöksen. Siksi oikeusprosessin jatkaminen tuntuu turhalta. Toivottavasti seuran johto vielä harkitsee asiaa.

Parasta olisi, jos Sampo myöntäisi virheen tapahtuneen, pahoittelisi tapahtunutta ja Lakkapää pyytäisi anteeksi vääriä syytöksiä.

Johtaa todellakin mahdottomaan tilanteeseen, jos tuomarien tulkinnoista aletaan käydä oikeutta. Videotarkistusten mahdollisuutta sen sijaan pitäisi vakavasti selvittää myös liigatasolla. Tuskinpa tätäkään sotkua olisi syntynyt, jos asia olisi voitu tarkistaa videolta?
Sampo? Ei kai Sampo ole tehnyt asiassa virhettä, vai enkö ole ymmärtänyt? Sammon pelaajalle tapahtui verkkovirhe, kuten jokaiselle verkolla pelaavalle joskus tapahtuu ja sen on pelaaja myöntänyt. Siitä eteenpäin virheet ja pahoittelun aiheet on aivan muualla. Ikävä sotku kaiken kaikkiaan mutta onhan tässä nyt tehty kärpäsestä härkänen, vastaavia virheitä tapahtuu joka ikinen viikko. Syyllisten etsintä ei auta yhtään ketään. Siitä huolimatta vielä kerran ja yksinkertaisesti:

Pelaajan virhe - Todettu.
Tuomarin virhe - Todettu.
Jälkipuinti - Virhe?

Pelit jatkuu tänäänkin.
 
Viestejä
221
Hilima kirjoitti: "Sampo? Ei kai Sampo ole tehnyt asiassa virhettä, vai enkö ole ymmärtänyt?"

Tarkoitin, että Sampo myöntäisi tuomarivirheen tapahtuneeksi nyt kun tuo on virallisesti todettu. Omassa tiedotteessaan (lienee poistettu Sampon sivuilta) Sampo antaa ymmärtää, että Lakkapään pelaaja on saattanut tehdä verkkovirheen.

Joskus pienilläkin teoilla saattaa olla merkitystä ja ne voivat estää sen, että pienistä asioista tulee pitkäaikainen riita. Tosin en tiedä, onko näillä teoilla tässä asiassa mitään merkitystä.
 
Ryynäsen Topi

Kyllä tätä asiaa on nyt vatvottu pitkään, eikä se taida muuksi muuttua, joten pitäisikö jo alkaa seuraamaan uusia pelejä, joita piisaa pitkälle kevääseen.

Tosiasia on kuitenkin se, että Lakkapään olisi pitänyt voittaa ottelun 3-1. Ja saada kolme pistettä yhden sijaan.

Tuomari teki tosi pahan mokan, kun ottelupallotilanteessa Sampon pelaaja oli verkossa, mutta virhe tuomittiin Lakkapään pelaajalle ja Sampo sai pisteen.

Tapauksen ainut syyllinen on verkkotuomari ja sillä sipuli.

Pelaaja(t) on tässä tilanteessa syytön. Näinhän se menee.

P.S. Taannoin Tampereella tammikuussa varsin sekavan tuomarityöskentelyn seurauksena kävi varsin tunnettu lentopallomies toteamassa tuomareille ottelun päättymisen jälkeen: "Pelaajat harjoittelevat useasti kaksi kertaa päivässä. Pitäisikö tuomareidenkin alkaa harjoittelemaan, että pysyisivät mukana."
 
Viestejä
117
Ryynäsen Topi kirjoitti:

Kaivoiko lompsan esiin valmiina maksamaan palkkaa täysammattilaisille tuomareille?
 
Viestejä
74
No kyllä kai tuomareiden tuntipalkka on ihan riittävä jos sitä vertaa pelaajien vastaavaan. En tiedä miten tuomarit vois harjotella mutta ei tämmösiä tuomioita voi käsittää.Näitä verkkovirheitä puhallellaan tämmösellä mutu tuntumalla.
Kyllä tuomarin pitäis olla satavarma että verkkovirhe tapahtuu,sama juttu torjuntakosketuksessa.
Jos ei tuomari oo varma niin pitää jättää puhaltamatta ja antaa pelaajien pelata.
 
Viestejä
916
katsomotuomari kirjoitti: No kyllä kai tuomareiden tuntipalkka on ihan riittävä jos sitä vertaa pelaajien vastaavaan. En tiedä miten tuomarit vois harjotella mutta ei tämmösiä tuomioita voi käsittää.Näitä verkkovirheitä puhallellaan tämmösellä mutu tuntumalla.
Kyllä tuomarin pitäis olla satavarma että verkkovirhe tapahtuu,sama juttu torjuntakosketuksessa.
Jos ei tuomari oo varma niin pitää jättää puhaltamatta ja antaa pelaajien pelata.
ja jos käy noin selvä tapaus, päätuomarin pitäisi rauhallisesti kutsua verkkotuomari paikalle, samoin rajamiehet (-naiset), ajaa kaikki muu väki huitsin nevadaan ja rauhassa keskustella asia läpi ja tehdä sen jälkeen oikea päätös.
 
Viestejä
398
jäsen kirjoitti:
katsomotuomari sanoi:
No kyllä kai tuomareiden tuntipalkka on ihan riittävä jos sitä vertaa pelaajien vastaavaan. En tiedä miten tuomarit vois harjotella mutta ei tämmösiä tuomioita voi käsittää.Näitä verkkovirheitä puhallellaan tämmösellä mutu tuntumalla.
Kyllä tuomarin pitäis olla satavarma että verkkovirhe tapahtuu,sama juttu torjuntakosketuksessa.
Jos ei tuomari oo varma niin pitää jättää puhaltamatta ja antaa pelaajien pelata.
ja jos käy noin selvä tapaus, päätuomarin pitäisi rauhallisesti kutsua verkkotuomari paikalle, samoin rajamiehet (-naiset), ajaa kaikki muu väki huitsin nevadaan ja rauhassa keskustella asia läpi ja tehdä sen jälkeen oikea päätös.
Herätys nyt.
 
Viestejä
916
MikasaBoy87 kirjoitti:
jäsen sanoi:

No, mikä tuossa oli vikana?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös