Verkkovirhe

#sportstoo

Viestejä
362
Onhan se fiksua kun oikein asianajotoimisto on managerin takana ja tukena. Johtokunta paheksuu muttei tee muuta kuin antaa varoituksen. Kumppanit on sitä mieltä, että häirintä,ei ole niin paha juttu. Sairasta touhua..

Hallituksen jäsen:
”Pekka Romon asianajotoimisto on yksi Hämeenlinnan Lentopallokerhon sponsoreista. Romon mukaan Suekin tutkinta ja Lentopalloliiton sakot eivät ole hermostuttaneet yhteistyökumppaneita.

– Kukaan sponsoreista ei ole lähtenyt pois. Ei ainakaan minulle tai muille hallituksen jäsenille ole tullut yhteydenottoja, Romo kertoo.

Managerin käytöksen on muututtava, se on selvää, Pekka Romo sanoo.

– Hän on saanut tietää, mitä mieltä olemme. Normaali ihminen ottaa sen onkeensa.”

Normaali ihminen ottaa onkeensa,,,niinpä niin..
 
Viestejä
277
Jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin vastaavien henkilöiden toiminta omia ystäviä, tyttäriä tai lapsen lapsia kohtaan niin hyväveli verkostoa vastaan täytyy uskaltaa olla rohkeasti ryhmänä vastaan! Liitto hiljenee ja haluaa sulkea tämän unholaan, samoin Hämeenlinna kaupunkia myöten.

SUEK ei ota ketä tahansa huvikseen tutkintaan! Nyt Kalliomäen väärinkohtelun kohteeksi olevien pitäisi yhtä rohkeasti käydä näitä epäkohtia vastaan ryhmänä, niinkuin kävi tämä urheilija. 4000€ laskulla yritetään pyyhkiä asia maton alle ja toiminta jatkuu!
 
Viestejä
394
Toivottavasti suomalaiset pelaajat yhdessä päättävät olla menemättä h-linnaan jatkossa👍
Mites Puma-Volley? Jos on farmisoppari hämeenlinnaan, niin kyllä kai jo purettu...
 
Viestejä
562
Onhan se fiksua kun oikein asianajotoimisto on managerin takana ja tukena. Johtokunta paheksuu muttei tee muuta kuin antaa varoituksen. Kumppanit on sitä mieltä, että häirintä,ei ole niin paha juttu. Sairasta touhua..

Hallituksen jäsen:
”Pekka Romon asianajotoimisto on yksi Hämeenlinnan Lentopallokerhon sponsoreista. Romon mukaan Suekin tutkinta ja Lentopalloliiton sakot eivät ole hermostuttaneet yhteistyökumppaneita.

– Kukaan sponsoreista ei ole lähtenyt pois. Ei ainakaan minulle tai muille hallituksen jäsenille ole tullut yhteydenottoja, Romo kertoo.

Managerin käytöksen on muututtava, se on selvää, Pekka Romo sanoo.

– Hän on saanut tietää, mitä mieltä olemme. Normaali ihminen ottaa sen onkeensa.”

Normaali ihminen ottaa onkeensa,,,niinpä niin..
Mielestäni normaali ihminen ei harrasta ahdistelua laisinkaan. Ihminen jolla on selviä ongelmia hakee niihin hoitoa. Se on sitä onkeensa ottamista. Eihän alkoholiongelmaisenkaan anneta jatkaa työntekoa jos siitä selkeitä ongelmia työhön tulee.
 
Viestejä
751
Onhan se fiksua kun oikein asianajotoimisto on managerin takana ja tukena. Johtokunta paheksuu muttei tee muuta kuin antaa varoituksen. Kumppanit on sitä mieltä, että häirintä,ei ole niin paha juttu. Sairasta touhua..

Hallituksen jäsen:
”Pekka Romon asianajotoimisto on yksi Hämeenlinnan Lentopallokerhon sponsoreista. Romon mukaan Suekin tutkinta ja Lentopalloliiton sakot eivät ole hermostuttaneet yhteistyökumppaneita.

– Kukaan sponsoreista ei ole lähtenyt pois. Ei ainakaan minulle tai muille hallituksen jäsenille ole tullut yhteydenottoja, Romo kertoo.

Managerin käytöksen on muututtava, se on selvää, Pekka Romo sanoo.

– Hän on saanut tietää, mitä mieltä olemme. Normaali ihminen ottaa sen onkeensa.”

Normaali ihminen ottaa onkeensa,,,niinpä niin..

Tämä ei ole minun kannnanottoni asiaan, mutta jätit varmaan tarkoitushakuisesti lainaamatta samasta jutusta allaolevan tekstin:

Pekka Romon mukaan Lentopallokerhon hallitus ei olisi voinut irtisanoa Kalliomäkeä.

– Kun otetaan työsopimuslain säännökset huomioon, tällä perusteella ei ole mahdollista irtisanoa, eikä sitä ole sen takia tarvinnut miettiä. Irtisanominen edellyttää varoituksen, ja jos teko toistuu, pohditaan uudestaan.
 
Höpö höpö...olisivat voineet purkaa työsopimuksen. Eli irtisanominen eri juttu kuin sopimuksen purku, astetta kovempi, ilman irtisanomisaikaa...
 
Viestejä
231
Onhan se fiksua kun oikein asianajotoimisto on managerin takana ja tukena. Johtokunta paheksuu muttei tee muuta kuin antaa varoituksen. Kumppanit on sitä mieltä, että häirintä,ei ole niin paha juttu. Sairasta touhua..

Hallituksen jäsen:
”Pekka Romon asianajotoimisto on yksi Hämeenlinnan Lentopallokerhon sponsoreista. Romon mukaan Suekin tutkinta ja Lentopalloliiton sakot eivät ole hermostuttaneet yhteistyökumppaneita.

– Kukaan sponsoreista ei ole lähtenyt pois. Ei ainakaan minulle tai muille hallituksen jäsenille ole tullut yhteydenottoja, Romo kertoo.

Managerin käytöksen on muututtava, se on selvää, Pekka Romo sanoo.

– Hän on saanut tietää, mitä mieltä olemme. Normaali ihminen ottaa sen onkeensa.”

Normaali ihminen ottaa onkeensa,,,niinpä niin..

Tuonne vain palautetta firmoille niin varmasti myös tulosta alkaa tulla eli pois lähtemistä👍
 
Viestejä
658
Hämeen Sanomien artikkelissa entinen ministeri, nykyinen Hämeenlinnan kaupunginhallituksen pj Jari Koskinen puolustelee Kalliomäen tekemisiä. "Kukaan ei tietenkään hyväksy minkäänlaista häirintää, mutta jos kyseessä on muutama harkitsematon lausahdus, niin ei sitä saa myöskään paisutella liikaa." Ministeritason lausunto todellakin. Voi h...tti. Mitenkähän managerille vasta nyt on sattunut nuo lipsahdukset, kun on vuosikymmeniä ollut mukana. Myymälävaraskin jäädessään kiinni vakuuttaa olleensa asialla ensimmäistä kertaa....
 
Viestejä
159
Höpö höpö...olisivat voineet purkaa työsopimuksen. Eli irtisanominen eri juttu kuin sopimuksen purku, astetta kovempi, ilman irtisanomisaikaa...
Ja työsopimukseen purkamiseen lainmukainen kynnys on merkittävästi korkeampi. Jos siis purkamaan olisivat lähteneet, olisi aivan varmasti menty oikeuteen ja siellä hävitty 100-0. Kaikesta tietysti selvitään rahalla, mutta sitä ei nyt siinä määrin tässä lajissa, varsinkaan naisten puolella, liiku, ettäkö voisi kylvää laittomasti työstään sivuutetulle.

Purkuperusteen on oltava erittäin painava. Perusteen on oltava sellainen toisen osapuolen viaksi luettava asia, ettei työsopimuksen jatkamista voida kohtuudella edellyttää.

Erittäin painavia perusteita voisivat esimerkiksi olla
harhaanjohtaminen työsopimusta solmittaessa
työturvallisuuden vaarantaminen tahallisesti
päihtymys ja päihteiden käyttäminen työpaikalla
törkeä osapuolen kunnian loukkaaminen tai väkivalta
liike- tai ammattisalaisuuden ilmaiseminen
lahjonta
työvelvoitteen laiminlyöminen varoituksesta huolimatta
työnantajavelvoitteiden vakava ja toistuva rikkominen, esimerkiksi palkan maksamatta jättäminen tai työntekijän uhkaaminen väkivallalla.
 
Viestejä
39
Jatkan tämän keissin seuraamista, jotta sitä ei noin vain lakaistaisi maton alle. Haluaisin tietää lentopalloväen ohella, mitä miettivät Hämeenlinnan Kokoomuksen naiset ex-ministerin ”lausahduksista”? Toki eivät pyörine tällä sivustolla, mutta josko joku vinkkaisi. Tämä on niin törkeä tapaus kaikkinensa ja ulostullut/ ulostulleet henkilöt voivat vain ihmetellä, mitä vuosituhatta eletään, kun lopputulos on tämä. Hävettää!
 
Viestejä
39
Ja työsopimukseen purkamiseen lainmukainen kynnys on merkittävästi korkeampi. Jos siis purkamaan olisivat lähteneet, olisi aivan varmasti menty oikeuteen ja siellä hävitty 100-0. Kaikesta tietysti selvitään rahalla, mutta sitä ei nyt siinä määrin tässä lajissa, varsinkaan naisten puolella, liiku, ettäkö voisi kylvää laittomasti työstään sivuutetulle.
Oletko ihan varma? Mihin perustat väitteesi? Ei ole mitenkään yksiselitteinen asia.
 
Lakiin. Suomen työsopimuslakiin. Miltä osin Romo aivan varmasti suurempi auktoriteetti, mitä itse olen. Aivan yksiselitteistä, että kenenkään työsopimusta ei voi purkaa ilman edeltävää varoitusta jne. näillä perusteilla.
 
Viestejä
394
Ja työsopimukseen purkamiseen lainmukainen kynnys on merkittävästi korkeampi. Jos siis purkamaan olisivat lähteneet, olisi aivan varmasti menty oikeuteen ja siellä hävitty 100-0. Kaikesta tietysti selvitään rahalla, mutta sitä ei nyt siinä määrin tässä lajissa, varsinkaan naisten puolella, liiku, ettäkö voisi kylvää laittomasti työstään sivuutetulle.
Purku tapauksessa olis varmaan menty oikeuteen jos ei sovittelu olisi tuonut tulosta. Max 24 kk palkka jota vaikea saada kun oikeus kuitenkin näkee syyllisyyttä. HPLK hallitus olis voinut irtisanoa tai purkaa managerin soppari jos olis ollut selkärankaa mut ei korppi korppia noki. Ehkä oikeudessa olis ollut laiton irtisanominen tai purku ja maksamista vaikka 20kk palkka. Kyllä hallituksessa istuvat olisivat rahan kaivaneet ja hoitaneet asian jos olisivat hänet halunneet sivuun.
 
Viestejä
277
On varmaan maireaa miestä huomenna katsomossa kun vähällä päästivät. Toivottavasti ottelukin on yhtä kiinnostava että sitä ehtii vilkaista siinä sivussa 😉
 
Viestejä
658
Harvalla häiriköllä on sikariportaan julkinen tuki.
Hämeenlinnan kaupungin päättäjille on ok, että heidän tukemansa seura harrastaa häirintää.
 
Liitteet

  • IMG-20230106-WA0001.jpg
    IMG-20230106-WA0001.jpg
    213.6 KB · kertaa luettu: 190
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös