Verkkovirhe

Raision Loimu

Viestejä
1,561
Ketään, junnuista aikuisiin, on turha mollata yksilöinä. Joistakin tulee hyviä. Jos geenit ovat luoneet apuja ruotoon, niin hyvä, mutta esim. Giba ja tää Puolan mestaruuteen päättyneessä joukkueessa, nimi unohtui, oli 191 senttiset. Kaiken kokoisia ja taitoisia tarvitaan. Upille ei varmaan koskaan ole sanottu, ainakaan viimeisen 15 vuoden aikana, että tarvitset muitakin avuja kuin pallotapoisen.

En mielestäni mollannutkaan Nikkistä, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mutta fakta on että muut yleispelaajat ovat _vielä_ edellä. Tottakai toivon varmaan koko muunkin lentiskansan tavoin, että potentiaali saadaan ulosmitattua ja saadaan sitten ihailla sitä mihin se riittää. On se sitten oma Mestaruusliiga tai A1.
 
Viestejä
5,156

Juu, et. Palstoilla liikku hyvän hihan omaava, jota Nikkinen ottaa kupoliin. Mutta onneksi Veetillä on mahdollisuus näyttää. Tai voihan hihahenkilö olla oikeassa. Katsellaan.
 
Viestejä
186
En tiedä mikä on "onnistuminen" sitten, jos Suihkonen ei ole "onnistunut" maajoukkueessa.

Niko Suihkonen on kyllä yksi Suomen aliarvostetuimpia pelaajia, todellakin monta kautta Ranskan liigan parhaita pelaajia ja kuten edellä todettiin, siellä todella arvostettu pelaaja. Mutta täällä vaan palstalla todetaan että perustason suorittaja :D
Juu mutta Nikkinen!!!! Siinä on kv tason pelaaja!!!!!!!!! Korkeella lyö!!
 
Viestejä
1,801

No lähtökohta tais olla kuitenkin vertailut Nikkiseen ja mahdollisuus kehittyä majuun profiilipelaajaksi. Suihkosen esitykset on aika vaatimattomia olleet siellä, usein jopa sulanut täysin paineen alla. Korjannut kyllä taas seuraavaan peliin . Lyhkänen mikä lyhkänen, eikä se ole vika.
Kyllä Nikkisellä on kaikki edellytykset hihaa myöten kehittyä hyväksi laituriksi. Vertailut Upiin täysin vailla perusteita, Nikkisen kroppa sopii kyllä hihahommiin . Upilla on hartiat, siinä iso ero.Pitkiin miehiin kannattaa panostaa.
Mutta seuraillaan ja katotaan miten Loimun valkut asian näkee.
 
Viestejä
152
Juu mutta Nikkinen!!!! Siinä on kv tason pelaaja!!!!!!!!! Korkeella lyö!!
Kunhan tämä nikkinen pysyy liimussa koko pelin kentällä sama millä paikalla , ei edes 1-sarjassa voi pitää kentällä pelkästään sillä että on pitkä poika pitää vähän osata pelatakin . Jos vo on liigan huonoin niin täällä puhutaan kv pelaajasta .
 
Viestejä
152
Suihkonen ei ole kv. tason vertailukohde, perusvarma keskitason suorittaja. Marttila napsun parempi mutta potentiaalia kehittyä vielä löytyy. Nikkisellä on realistiset mahdollisuudet nousta kv. tasolle, sillähän ei niin väliä ole löytyykö pelipaikka hakkurina vai yp. Nuorena hyvä reenailla hihaa mahdollisimman paljon, auttaa myös ymmärtämään peliä paremmin eri pelipaikkakokeilut...
Onko tämä etupenkki koskaan katsonut kv mestareittenliigan pelejä kuka on ollut suomi pojista parempi ja nyky pelaajista taitaa olla eniten maaotteluita ja jos katsot muita pelejä kuin kotoisin liigaa ne ei ole siellä kaikki yli 2m ehkä keskarit. Pitää osata pelata ei pelkällä mittanauhalla seurata .
 
Viestejä
152
Juu, et. Palstoilla liikku hyvän hihan omaava, jota Nikkinen ottaa kupoliin. Mutta onneksi Veetillä on mahdollisuus näyttää. Tai voihan hihahenkilö olla oikeassa. Katsellaan.
En mielestäni mollannutkaan Nikkistä, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mutta fakta on että muut yleispelaajat ovat _vielä_ edellä. Tottakai toivon varmaan koko muunkin lentiskansan tavoin, että potentiaali saadaan ulosmitattua ja saadaan sitten ihailla sitä mihin se riittää. On se sitten oma Mestaruusliiga tai A1.
Täällä otetaan mollaamiseksi enemmänkin täällä keulitaan kun pitkä poika onnistuu yhdessä pelissä (hakkurina) niin on kv tason yp , ehkä oikea paikka on kuitenkin se hakkuri tai keskari. Tottakai toivotaan että kaveri onnistuu , jos nyt ensin pysyy loimussa kentällä lähdetään siitätä.
 
Viestejä
1,801
Onko tämä etupenkki koskaan katsonut kv mestareittenliigan pelejä kuka on ollut suomi pojista parempi ja nyky pelaajista taitaa olla eniten maaotteluita ja jos katsot muita pelejä kuin kotoisin liigaa ne ei ole siellä kaikki yli 2m ehkä keskarit. Pitää osata pelata ei pelkällä mittanauhalla seurata .
No onhan noita pelejä joku tullut katsottua ja viimmeset kymmenkunta vuotta täällä Vexvellä ne kaikki Valepan europelitkin.Jos aiot huipulle pituutta pitää olla. Suihkosesta ei saa kansainvälisen tason ratkaisijaa, hoitaa kyllä sarkansa. Suihkonen kilpailee Ronkaisen kanssa samalla tasolla...
Nikkisestä tai vastaavan kropan omaavista semmonen voi tullakin.
 
No liiga on vuosiin heikko tasoihin jos pärjäät liigassa ja teet jonku pisteen ei tarkoita mitään , kuinka moni suomalainen laituri on pelannut yhtä paljon esim tänä vuoma mestareitten liigassa . Nikkinen ei ole tällä hetkellä edes liiga tason pelaaja. Säälistä pitävät kentällä . Ne 16 vuotiaan laiturit on kuitenkin paljon parempia .
 
Viestejä
152
No onhan noita pelejä joku tullut katsottua ja viimmeset kymmenkunta vuotta täällä Vexvellä ne kaikki Valepan europelitkin.Jos aiot huipulle pituutta pitää olla. Suihkosesta ei saa kansainvälisen tason ratkaisijaa, hoitaa kyllä sarkansa. Suihkonen kilpailee Ronkaisen kanssa samalla tasolla...
Nikkisestä tai vastaavan kropan omaavista semmonen voi tullakin.
Kannattaa katsoa muitakin pelejä kun vexvellä se ei kv tason peliä.
 
Viestejä
296
En tiedä mikä on "onnistuminen" sitten, jos Suihkonen ei ole "onnistunut" maajoukkueessa.

Niko Suihkonen on kyllä yksi Suomen aliarvostetuimpia pelaajia, todellakin monta kautta Ranskan liigan parhaita pelaajia ja kuten edellä todettiin, siellä todella arvostettu pelaaja. Mutta täällä vaan palstalla todetaan että perustason suorittaja :D
Täysin samaa mieltä. Suihkonen on ollut Ranskassa hyvä. Mielestäni aliarvostettu pelaaja ehdottomasti.
 
Viestejä
296
Mitä Nikkiseen tulee. Aihio on hyvä, hyökkäyksessä tulee todella korkealta. Alla pahat loukkaantumiset ja Loimussa peluutus on ollut hieman sekavaa, johtunee myös siitä, että tasaisuutta ei löydy. Ulkkari hakkurin taso heittelee ja on Nikkinen on pakko heittää välillä tilalle. Ehkä olisin kärsivällinen Nikkisen kanssa. On vielä kyse nuoresta pelaajasta.
 
Viestejä
94
jaa Cev cup ja mestarien liiga ei kv tason pelejä? Valepa pelannut 77 europeliä viimesen kymmenen vuoden aikana. Missä todellisuudessa elät?
Etupenkkitason määritelmä kansainvälisestä pelistä:

Cev cup on kansainvälisen tason peliä silloin kun Valepa pelaa.

Mestareiden liiga ei ole kansainvälisen tason mittari silloin kun liian lyhyet yleispelaajat onnistuu.
 
No kerro millä muulla paikkakunnalla olet pystynyt seuraamaan europelejä livenä kuin Vexvellä? taitaa olla yotuben pohjalta nämä pätkäpenojen onnistumiset ja seuraamiset, täällä livenä niitä ei ole näkynyt....
Nyt kuuluis vielä mainita japanilaiset niin kattaus olisi valmis :ROFLMAO:
 
Viestejä
1,406

Tokiossa ei pysty, mutta Euroopassa on muutama kaupunki, jossa eurocuppeja pelataan ihan säännöllisesti🙃

Sä kun tykkäät aina verrata jääkiekkoon, niin saako esim. NHL:stä mitään käsitystä täältä Suomesta seuraten, vai pitääkö muuttaa Montrealiin?
 
Viestejä
5,997
No kerro millä muulla paikkakunnalla olet pystynyt seuraamaan europelejä livenä kuin Vexvellä? taitaa olla yotuben pohjalta nämä pätkäpenojen onnistumiset ja seuraamiset, täällä livenä niitä ei ole näkynyt....
Nyt kuuluis vielä mainita japanilaiset niin kattaus olisi valmis :ROFLMAO:
Kovasti noita "pätkäpenoja" pelaa huomattavasti kovemmalla tasolla, mitä Valepan pelaajat. Suihkosen Chamount pyyhkisi Valepalla lattiaa ja siellä pisin yleispelaaja 195 cm. Muut 193 cm ja 191 cm pitkiä. Yhtään sen pitempiä kuin Valepassakaan.
 
Viestejä
152
jaa Cev cup ja mestarien liiga ei kv tason pelejä? Valepa pelannut 77 europeliä viimesen kymmenen vuoden aikana. Missä todellisuudessa elät?
Nykyään mestaruusliiga on niin heikkotasoinen, kerro minkä maan sarja on heikonpi. Kannattaa katsoa muitten maitten sarjapelejä osaana pelata lentopalloa muuallakin kun sastamalassa. Vaikka ei uskoisi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös