- Viestejä
- 1,534
Ja kommentaattorit kehuu kilpaa että Suomi pelasi hyvin. Ei pelannut. Piste.
Kyllä minun Areenassa pelasi hyvin ennen loppua. Nyt sakkaa. Kyllä se tästä. Syöttö on paljon parempi kuin Montenegrossa.
Ja kommentaattorit kehuu kilpaa että Suomi pelasi hyvin. Ei pelannut. Piste.
Kieltääkö pelikirja Kokkosen siirtämiseksi hakkuriksi ja yleispelaajaksi Riikilä ja Kosonen?
Aivan oikeaa analyysia, sekä SitKulta, että Sakelta. Täytyy myös muistaa, että Suomi ei ole läheskään parhaalla joukkueellaan mukana, eli mielestäni mittari oli tuolle kentällä olevalle joukkueelle, ei Suomen naisten yleiselle tasolle. Eli seitsikosta puuttui kolme kansainvalisen tason pelaajaa (Anna Czakan, Piia Korhonen ja Roosa Koskelo). Heidän mukana ollessa taso on aivan toinen, juuri noilla pelipaikoilla Tsekki oli selvästi edellä. Se on sitten toinen juttu, saadaanko kaikkia koskaan mukaan ja mikä on siihen syy.Aika hyvä tason mittaus tämä oli suomen naisille. Pari vuotta sitten oltiin itse kultaisen finaalissa ja nyt vastaan tulee siellä, tänä vuonna mukana ollut joukkue. Suruksi täytyy todeta, että tasoero on kyllä kasvanut melko suureksi. On hieman ontuvaa kun verrataan edelliseen Montenegro peliin, jossa ollaan ehkä jopa alle liigatason. Tsekki pelasi jo kansainvälisen tason lentistä, missä korostuu puolustukset ja niiden jälkeiset pallot. Suomelle ehkä haasteita jopa side outissa, mutta yleisesti. Suomen materiaali vaatisi ehdottomasti nykyaikaisempaa peliä, mitä omasta mielestä Tase ei ole saanut joukkueeseen ajettua sisään kaikkina näinä vuosia. Hirveän vähän tulee 1vs 1 tai rikkinäistä torjuntaa vastaan tilanteita, joihin sitten meidän paukut riittäisi paremmin. Tässä pelissä tosiaan huomion kiinnitti todella huono osaaminen 2 paikan lyönneissä. Hakkurit olivat vauhdin kanssa aivan soikeana, ja pallo jäi aina epäotolliseen paikkaan lyötäväksi, siis jo vauhdin puolesta. Keskarit onnistuivat edellisessä peliissä, kun torjuntaa ei ollut, mutta nyt oli hieman häirintää ja liberokin noukki aika monta palloa ja siinä se ero tulee. Keskipelaajien pelinlukutaito myös näyttää hieman haasteelliselta, näin tv välityksellä. Ihmetyttää, että Öhman seisoo edelleen kädet taskussa keskellä, kun pallo on jo tulossa. Jotenkin kuvitteli, että tähän olisi Italiasa kiinnitetty huomiota.
Ei mutta oksat käsivarsissa kieltää eli unohda koko juttuKieltääkö pelikirja Kokkosen siirtämiseksi hakkuriksi ja yleispelaajaksi Riikilä ja Kosonen?
Aivan oikeaa analyysia, sekä SitKulta, että Sakelta. Täytyy myös muistaa, että Suomi ei ole läheskään parhaalla joukkueellaan mukana, eli mielestäni mittari oli tuolle kentällä olevalle joukkueelle, ei Suomen naisten yleiselle tasolle. Eli seitsikosta puuttui kolme kansainvalisen tason pelaajaa (Anna Czakan, Piia Korhonen ja Roosa Koskelo). Heidän mukana ollessa taso on aivan toinen, juuri noilla pelipaikoilla Tsekki oli selvästi edellä. Se on sitten toinen juttu, saadaanko kaikkia koskaan mukaan ja mikä on siihen syy.
Eli väärin voitettu....Ja kommentaattorit kehuu kilpaa että Suomi pelasi hyvin. Ei pelannut. Piste.
Muuten Waltsu ihan hyvä mutta mun kommenttini oli jo keskiviikon tappiopelistä Tsekkiä vastaan. Tarkkuutta viestien lukuunEli väärin voitettu....