Verkkovirhe

Miesten maajoukkue Kultaisessa liigassa 2019

Viestejä
3,946
Juniorisarjoissa lähdettiin muutama vuosi sitten aivan hulluun suuntaan, pelaajan kehityksen kannalta. Sarjapelejä vähennettiin ja samalla pelimatkat, poolijärjestelmän myötä, pidentyivät. Kun takavuosina puhuttiin, että matseja pitäisi kauden aikana olla 70-80 niin nyt jäädään jonnekin 35 kisapelin vaiheille. Mutta opitaan kyllä matkustelemaan. Totta tietysti se, että kun joukkueita on vähän, niin ei saada sarjoja alueellisesti aikaiseksi. Nykyisillä junnujen pelimäärillä ei tulla lajin osaajiksi. Parhaista tulee jonkinsortin harrastajia. Nykyiset majupelaajat taitaa lähes kaikki olla poolijärjestelmän läpi käyneitä.

Tilastoista senverran, että kun katsoo passareiden riviä, niin puhtaalta näyttää. Ai niin. Syöttämässä on käyty.
Joo näin se varmaan on, joukkueita pitää olla jotta saadaan sarjat aikaiseksi. Muistelen vaan 80-lukua kun oli vaikka minkälaista sarjaa ja junnuja pyöri mukana iän ja taitojen mukaan vähän kaikilla tasoilla, se oli hienoa aikaa ainakin alasarjatasoilla.
Siihen aikaan tuli vaikkapa kolmossarjasta tai jopa nelosesta huipputyyppejä ihan liigaseuroihin asti, Raatikaisen Make vaikkapa esimerkkinä Vilppulasta.
Aika ja ikä kultaa muistot.
 
Viestejä
323
Mestaruusliigassakin pelejä on liian vähän, toivottavasti ymmärtävät lisätä niitä, kun on kyse ammattilaissarjasta(tai ainakin puoli).

Tuohon kohtaan pitää tarttua hieman. Päinvastoin, pelejä on jo nyt liikaa, niin että laadukkaalle harjoittelulle ja palautumiselle ei jää tarpeeksi aikaa. Missään muussa maailman lentopallosarjassa ei pelata niin paljoa kuin Suomessa pelataan jo nyt, lisääminen olisi suoranaista hulluutta pelin tason ja kehittymisen näkökulmasta. Ainoa asia mikä sitä edes puoltaa ja miksi pelejä on ylipäätään niin paljon, on lipputulot ja buffet myynti.

Italia, Puola, Saksa yms pelaavat kaikki selkeästi vähemmän. Ja ne ovat vieäpä puhtaita ammatilaissarjoja.
 
No olen kyllä eri mieltä, en käyttäisi mittarina mitään em. maista, syyt ovat vähän eri mitä luulet.Suomalaisessa Liigassa on pelaajia jotka eivät saa peliaikaa ja ovat kuitenkin maajoukkueessa, yhtälö ei toimi.
Jos katsot nykyisen maajoukkueen suoritustasoa sieltä paistaa läpi vähäinen pelikokemus .
Ei Italian tai Puolan liigapelien määrä johdu mistään muusta kuin että lentopallo ei vaan kerää yleisöä, pienet kansalliset lentopallosarjat ovat kansainvälisessä ammattiurheilussa se kaikkein marginaalisin laji .
 
Viestejä
479
Laitetaas nyt vähän mittakaavaan tätä valmennusta ym. Seurat tekee junioreiden valmennuksessa sen tärkeimmän työn eli yrittävät saada niitä junioreita salille mahdollisimman paljon josta sitten lajiin valikoituu ajan myötä parhaimmat tyypit.
No näistä varmaan osa siirtyy sinne, oliko se kuortaneen uo. pelaamaan ja reenaamaan muutamaksi vuodeksi. Takavuosina ja tänäkin vuonna näkyy pelanneen ykkössarjaa missä on pelejä tosi vähän, en tiedä pelaavatko muualla mutta eihän tämmösillä pelimäärillä voi kenestäkään tulla minkäänlaista pelimiestä.
Nuorten pitää pelata paljon, pelin oppii vaan pelaamalla. Esim. meidän maju-ja liigapassarien suurin puute on heikko pallokontakti pelitilanteissa ja paineen alla.Maajoukkueessakin saattaa olla pelaajia jotka eivät pelaa liigassa ollenkaan mutta ovat maajoukkueessa. Mitä he siellä tekevät?
Kun sattuneesta syystä olen seurannut yhden toisen lajin (sitä pelataan jäähallissa) vastaavanikäisten pelaamista ja reenaamista ero on huikea.Pelien määrä elokuusta lähtien väh. 2/viikko+muut päälle.
Mestaruusliigassakin pelejä on liian vähän, toivottavasti ymmärtävät lisätä niitä, kun on kyse ammattilaissarjasta(tai ainakin puoli).
Juuri näin
 
Viestejä
5,036
Liigassa on pelejä tarpeeksi, jopa liikaa. Se vaan että pitäisi olla maan kattava 1-sarja. 24 joukkuetta kahdessa lohkossa, että ne liigan penkkimiehetkin saisi peliaikaa.
 
Viestejä
3,946
Vielä tohon lentopalloilijoiden palautumiseen ja reenamiseen, tätä käytetään usein perusteluna miksi ei voi pelata enempää. Mitenkähän näissä muissa lajeissa homman hoitavat kun esim. KHL pelaajat pelaavat 62 peliä runkosarjassa +muut pelit päälle.
Suurin osa pelimatkoista tehdään lentämällä, samoin NHL tai NBA. Kotimaan sm-liigassa n. 60 peliä, samoin pelaavat junnutkin.
Kyllä syy on ihan jossain muualla kuin palautumisessa ja reenamisessa kun puhutaan pelimääristä varsinkin kun joukkueissa on paljon pelaajia jotka eivät saa ollenkaan peliaikaa, yhtälö ei ihan toimi.
 
Viestejä
323
Uskallan olla eri mieltä pelimäärien syystä varsiniin juuri Puolassa ja Italiassa. Jos olet katsonut sikäläisten seurajoukkueiden pelejä, niin yleisömäärästä tai halukkaista katsojista ei ole pulaa vaikka osa halleista on todella isoja.

Suomessa pelien määrä on liian iso jo jokaisen pelaajan ja valmentajankin mielestä. Paikat eivät kestä kunnossa nytkään kun huolto- ja lepoaika jää liian pieneksi. Tästä huolimatta pelejäkö vaan lisättäisiin? Lentopalloa jos verrataan jääkiekkoon yms lajeihin niin mennään jo vähän metsään. Hypyt ovat äärimmäisen raju tapa kuluttaa ihmiskroppaa, eritoten polvia. On tärkeä myös muistaa, että liiga on puoliammattilaissarja. Miten sitä voi verrata NHL:n ja KHL:n kanssa jossa kaikkeen tekemiseen on aivan eri resurssit, myös palautumiseen ja harjoitteluun.

Ei Suomen maajoukkueen isoin ongelma ole pelikokemus. Vaan yksinkertaisesti se ettemme ole fyysisesti tarpeeksi kovia. Lyöntivoimassa ja -ulottuvuudessa ollaan jäljessä valtavasti. Tämä pohja ja taso hankitaan enimmäkseen puhtaasti harjoittelemalla. Pelit ovat totta kai täysin olennainen osa kehittymistä, mutta ei pelien vähyys ole syy Suomen menestymättömyyteen. Kaikki muut maat pelaavat vielä Suomea vähemmän ja pärjäävät vallan eri tavalla.
 
Viestejä
5,036
Nyt tullaan alueelle joka on fysiologiaa, eli meidän tomumajamme toiminnalliseen puoleen. Junnuna voisimme ja pitäisi pelata paljon, oppiaksemme asioita. Kun aikuistutaan niin ihan vaan hyppyjen määrä ja niistä palautuminen, sekä kropan kehittäminen uusille kierroksille tekee rajoitteita pelimääriinn. Kendo ei rasita tukirankaamme ihan niin pahasti.
 
Viestejä
5,936
Laitetaas nyt vähän mittakaavaan tätä valmennusta ym. Seurat tekee junioreiden valmennuksessa sen tärkeimmän työn eli yrittävät saada niitä junioreita salille mahdollisimman paljon josta sitten lajiin valikoituu ajan myötä parhaimmat tyypit.
No näistä varmaan osa siirtyy sinne, oliko se kuortaneen uo. pelaamaan ja reenaamaan muutamaksi vuodeksi. Takavuosina ja tänäkin vuonna näkyy pelanneen ykkössarjaa missä on pelejä tosi vähän, en tiedä pelaavatko muualla mutta eihän tämmösillä pelimäärillä voi kenestäkään tulla minkäänlaista pelimiestä.
Nuorten pitää pelata paljon, pelin oppii vaan pelaamalla. Esim. meidän maju-ja liigapassarien suurin puute on heikko pallokontakti pelitilanteissa ja paineen alla.Maajoukkueessakin saattaa olla pelaajia jotka eivät pelaa liigassa ollenkaan mutta ovat maajoukkueessa. Mitä he siellä tekevät?
Kun sattuneesta syystä olen seurannut yhden toisen lajin (sitä pelataan jäähallissa) vastaavanikäisten pelaamista ja reenaamista ero on huikea.Pelien määrä elokuusta lähtien väh. 2/viikko+muut päälle.
Mestaruusliigassakin pelejä on liian vähän, toivottavasti ymmärtävät lisätä niitä, kun on kyse ammattilaissarjasta(tai ainakin puoli).

Liian vähän pelejä mestaruusliigassa? Mun mielestä ongelmana on se, että pelejä on liikaa, kun joukkueet ei ehi laadukkaasti treenaamaan. Tätä liikaa pelimääräähän ne monet valittaa. Sama juttu on koripallossa. Ei mestaruusliiga nyt oo mikään nba, että pitäis pelata 82 peliä kauteen.
 
Viestejä
5,936
No olen kyllä eri mieltä, en käyttäisi mittarina mitään em. maista, syyt ovat vähän eri mitä luulet.Suomalaisessa Liigassa on pelaajia jotka eivät saa peliaikaa ja ovat kuitenkin maajoukkueessa, yhtälö ei toimi.
Jos katsot nykyisen maajoukkueen suoritustasoa sieltä paistaa läpi vähäinen pelikokemus .
Ei Italian tai Puolan liigapelien määrä johdu mistään muusta kuin että lentopallo ei vaan kerää yleisöä, pienet kansalliset lentopallosarjat ovat kansainvälisessä ammattiurheilussa se kaikkein marginaalisin laji .

Italian koripalloliigassakin pelataan kaksinkertainen sarja. Pelejä tulee yhteensä 30, joukkueita 16. Suomen korisliigassa otteluita pelataan 40 ja joukkueita 11. Nyt eri laji kyseessä, mutta koriksessa tehdään täysin tuota samaa järjettömyyttä, mitä lentopallossakin suomessa.

Kyllähän se on jossain nbassakin ja muissa aivan tosiasia, että pelejä on aivan liikaa. Eihän ne joukkueet ehdi tarpeeksi laadukkaasti treenata, mitä ne vois.
 
Viestejä
3,946
Uskallan olla eri mieltä pelimäärien syystä varsiniin juuri Puolassa ja Italiassa. Jos olet katsonut sikäläisten seurajoukkueiden pelejä, niin yleisömäärästä tai halukkaista katsojista ei ole pulaa vaikka osa halleista on todella isoja.

Suomessa pelien määrä on liian iso jo jokaisen pelaajan ja valmentajankin mielestä. Paikat eivät kestä kunnossa nytkään kun huolto- ja lepoaika jää liian pieneksi. Tästä huolimatta pelejäkö vaan lisättäisiin? Lentopalloa jos verrataan jääkiekkoon yms lajeihin niin mennään jo vähän metsään. Hypyt ovat äärimmäisen raju tapa kuluttaa ihmiskroppaa, eritoten polvia. On tärkeä myös muistaa, että liiga on puoliammattilaissarja. Miten sitä voi verrata NHL:n ja KHL:n kanssa jossa kaikkeen tekemiseen on aivan eri resurssit, myös palautumiseen ja harjoitteluun.

Ei Suomen maajoukkueen isoin ongelma ole pelikokemus. Vaan yksinkertaisesti se ettemme ole fyysisesti tarpeeksi kovia. Lyöntivoimassa ja -ulottuvuudessa ollaan jäljessä valtavasti. Tämä pohja ja taso hankitaan enimmäkseen puhtaasti harjoittelemalla. Pelit ovat totta kai täysin olennainen osa kehittymistä, mutta ei pelien vähyys ole syy Suomen menestymättömyyteen. Kaikki muut maat pelaavat vielä Suomea vähemmän ja pärjäävät vallan eri tavalla.
No kaikki on suhteellista mikä on iso katsojamäärä ja veikkaanpa että syy on juuri siellä, laji ei kestä isompaa pelimäärää Italiassa eikä oikein missään muuallakaan.
Nykyajan reenitietämyksellä ja valmentautumisella nykyisten pelimäärien lisääminen kolmanneksella ei ole ongelma, ongelma on ennemminkin nämä ikääntyneet senioripelaajat joiden paikat ei kestä, niiden mukaanko tässä mennään?
Vaihtopenkeillä istuu nuoria jotka eivät pääse kentälle, maajoukkueessa kuitenkin on tälläkin hetkellä juuri näitä nuoria senioreita ei yhtään. Helpoin tapa saada lisää kovuutta on tietenkin lisätä pelejä, itsestään selvä asia. pelaan oppii vaan pelaamalla, reeneissä luodaan pohjaa.
Kyllä jääkiekossa rasitukset ovat huimasti kovemmat ihan joka osassa kroppaa kuin lentopallossa, ja loukkaantumisia tulee paljon kontaktilaji kun on.Olennainen kysymys tässä kohtaa onkin että joukkueen lihashuolto, tukipalvelut ym. pitää olla kunnossa ja ne jotka oikeasti pyrkivät huipulle myös ovat valmiita satsaamaan lajiin ja riittävän nuorena. Silloin ei käydä töissä jos tähdätään huipulle.
Vielä; NBA:ssa pelataan runkosarjassa 82 ottelua ja mielestäni hyppyjä on sielläkin aika paljon, miten selität tämän, puuttumatta nyt rahaan?
 
Nbata ja mestaruusliigaa ei voi ollenkaan verrata keskenään. Se jo, että mestaruusliigassa syödään suurella todennäköisyydellä kaurapuuroa ja juodaan maitoa päälle, kun taas nbassa taitaa olla vähän eri valmisteet, mitä päivittäin vedetään naamariin. Auttaahan ne kummasti jaksamaan enemmän. Toisekseen se, että nbassa on pelaajilla niin paljon kaikenlaisia huoltajia jne, jopa henkilökohtaisia. Toisekseen nbassa osa pelaajista vetää aika puolivaloilla sen runkosarjan, kun ei yksinkertaisesti siltikään jaksa koko kautta pelata aivan täysillä. Nban pelimäärissä ei ole pelillisesti katsottuna mitään järkeä, mutta omistajat ja itse nba haluaa tahkota vaan suuren määrän rahaa. Ei niitä mikään muu kiinnosta.
 
Heikot perustelut miksi ei mestaruusliigassa voisi pelata enemmän pelejä.
 
Viestejä
5,936
Tässä äkkiseltään kun katoin, niin ainakin lähes kaikissa parhaissa Eurooppalaisissa korisliigoissa pelataan kaksinkertainen sarja, eikä yhtään sen enempää pelejä. Sama näyttäis olevan käsipallon parissa, kuten niissä lentopallonkin parhaissa liigoissa. En siis ymmärrä, että minkä takia juuri suomessa pitäis vielä entistä enemmän pelata? Missä vaiheessa harjoitellaan? Joukkueiden pelaaminen tuskin on kovin kovalla tasolla, jos sitä treenaamista ei ehditä harjoittaa. Ei kannata haaveilla, että Valepa tai joku muu joukkue pelaa mestareiden liigaa siinä tapauksessa.
 
Viestejä
5,936
Heikot perustelut miksi ei mestaruusliigassa voisi pelata enemmän pelejä.

Mielestäni ei, koska ei ole samanlaisia resursseja käytössä palautua. Nyt, kun valmentajat ja pelaajat jo sanovat että pelejä on liikaa, niin en ymmärrä miksi niitä pitäisi lisätä. Ne kun sattuu olemaan ne parhaat asiantuntijat tässä, kun itse siellä pelaavat ja valmentavat. Pakko se on keretä jossain vaiheessa laadukkaasti treenaamaankin.
 
Näähän on täysin lapsellisia puheita nää palautusjutut, samoin reenaamiset. Kyllä muut pystyy ne tekeen paljon kovemmilla reenimäärillä ja peleillä nin miksei pallopojat ja tytöt.Syyt on jossain muualla mutta kuten sanoin tämä olisi helppo keino saada lentopalloporukkaan jotain ytyä, jotainhan siellä pitää tehdä. Se on selvä että nelikymppiset ei tätä kestä mutta laittasinkin sen painopisteen parikymppisiin pelimiehiin.
Nythän kausi on alkanut n. 26.9. ja loppuu 2.3. runkosarjan osalta, 5 kk. Hyvin voisi pidentää molemmista päistä.
Taitaa vaan olla ongelmana että kun tehdään aina niin kuin on ennenkin tehty ja koitetaan siihen keksiä sitten perustelut niin homma ei kehity.
 
Keitä on nämä muut? Juurihan olen antanu esimerkkejä, että ammattilaissarjoissa ympäri Eurooppaa ei pelata paljon. Ei koripallossa, ei käsipallossa eikä lentopallossakaan. Kesällä treenaamista pitää nostaa mielestäni varsinkin fysiikassa, mutta pelimääriä ei kyllä pidä nostaa yhtään enempää vaan laskea. Pelien välissä pitää saada treenata, että se peli on joukkueilla parempaa ja pelaajat ovat fyysisemmmässä kunnossa. Joku Joonas Jokelakin otti viime kesänä fysiikassa takapakkia maajoukkueen kanssa, kun missään vaiheessa ei sitä ehtiny treenata, kun koko ajan pitää pelata.
 
Viestejä
68
kun puhutaan liian suuresta pelimäärästä liigan osalta niin puhuaan n 10 % vuosikalenterista ja todistellaan ettei pystytä harjoittelemaan ja palautumaan riittävästi 90 % aikana, tulee mieleen sananlasku jossa kerrotaan ettei nähdä metsää puilta
ratkaisu varmasti löytyy tämän 90 % sisältä paremmin kuin 10 % mutta kuten joku totesi niin samalla tavalla ja hokemilla mennään kuin aiemmin
 
Viestejä
3,946
Keitä on nämä muut? Juurihan olen antanu esimerkkejä, että ammattilaissarjoissa ympäri Eurooppaa ei pelata paljon. Ei koripallossa, ei käsipallossa eikä lentopallossakaan. Kesällä treenaamista pitää nostaa mielestäni varsinkin fysiikassa, mutta pelimääriä ei kyllä pidä nostaa yhtään enempää vaan laskea. Pelien välissä pitää saada treenata, että se peli on joukkueilla parempaa ja pelaajat ovat fyysisemmmässä kunnossa. Joku Joonas Jokelakin otti viime kesänä fysiikassa takapakkia maajoukkueen kanssa, kun missään vaiheessa ei sitä ehtiny treenata, kun koko ajan pitää pelata.
No kerronpa esimerkin; kiekkoliigassa pelataan n. 60 ottelua runkosarjassa+pleijarit ja maajoukkuepelit+eurooppaliigapelit eli lähemmäs sata ottelua saattaa joillain tulla.
Pelaajat reenaavat sarjakaudellakin koko ajan, jos on kolme peliä viikossa ja Oulun matkapeli niin silloin tietenkään ei. Pelaajat ovat tietenkin ammattilaisia mutta jos lentopallosarjassa on keskimäärin 2 peliä/viikko se ei estä mitenkään reenaamasta kaudenkin aikana, saati että kausi loppuu isolla osalla maaliskuun lopussa ja seuraava lokakuun alussa, siinä on kuusi(6 )kuukautta aikaa reenata.
Ja kun katsot näitä liigapelaajia ,jopa majupelaajia niin ei se fysiikka päälepäin näy eikä oikein missään kuten nyt vaikkapa Valko-Venäjän pelaajiin verratessa jotka näyttivätkin reenanneilta.
Joten eiköhän mennä faktat edellä eikä uskoa kaikkea mitä pappat kylillä puhuu, lentopallo on niin marginaalilaji joka puolella että siihen ei panosteta niin paljon kuin muihin lajeihin se vaan on kylmä totuus.
 
Viestejä
926
Ja kun katsot näitä liigapelaajia ,jopa majupelaajia niin ei se fysiikka päälepäin näy eikä oikein missään kuten nyt vaikkapa Valko-Venäjän pelaajiin verratessa jotka näyttivätkin reenanneilta.

Ei kai sitä fysiikkaa kumminkaan pelimääriä lisäämällä paranneta vaan fysiikkatreeneillä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös