Niitä viittä tai useaa "veljestä" ei näihin geimeihin saatu, enkä varmaksi veikkaa, että enää saadaan, ainakaan kaikkia. Niillä oli mentävä, joita mukana on kuudessa pelissä ollut. En nyt eilisen nähtyäni paikan päällä tuomitsisi naisten tai miesten peliäkään. Tosin vastassa kummallakaan ei ollut maailman huiput, ei mitkään Venäjät tai brassit tai Puolla. Ihan ilahduttavaakin Suomen peleissä oli.
Naiset pelasivat yksilöinä vähän vaihtelevasti. Tykkäsin Kokkosen ja lopulta tietysti Korhosen pelistä. Syöttö kulki ja iloittiin. Yksi erä oli todella notkahdus. Azeri -naiset pitivät ottelussa paljon ääntä, kun ei ymmärrä kieltä, niin varmaan: "minä otan, otan sinä!" Mutta totesin kyllä, että kovasti kirkumiseksi meni homma.
Miehillä oli hyviä hetkiä paljonkin, mutta Tsekin nro 2:n Hardavan hyökätessä puolustus ja torjunta joutuivat vaan antautumaan. Hirmunen lyönti! Alussa myös nro 6 pelasti hyvin, mutta joutui väistymään. Passarilla oli koko ottelu hyvin käsissä.
Fede pelasi passariosuutensa melko hyvin, ettei ihan hyvin. Syöttö oli hiottu hyppysyötöksi enemmänkin. Sen takia ehkä viisi virhettäkin. Passit Sinkkoselle ja joskus Porkallekin onnistuneita. Kermisellä ei ihan ehkä paras päivä.
Mikkelin Saimaa Stadium on kyllä upea juoksuratoineen ynnä muuta. Siisti ja uusi.
Ison yleisön ollessa paikalla (yli 1500) ei vaan tarjoilu- ja kahvila- ja yksi makkarapaikka riittäneet. Ottelut olivat kuitenkin tärkeimmät!