Verkkovirhe

Keskustelua säännöistä ja tuomaritoiminnasta

Viestejä
1,596
Enpä usko että tästäkään tulee kummemmin parran pärinää kunhan myös tuomareiden toiminta on säännön suhteen johdonmukaista. Eli kahdeksan sekunnin ylitys (järkevine toleransseineen) vihelletään erästä, tilanteesta, pelaajasta, joukkueesta, vastustajan pelaajien asiasta ilmoittamisesta ja aiemmista mahdollisista videolta katsotuista sekä kellotetuista ylityksistä riippumatta.
 
Viestejä
1,359
Onkohan tätä ikinä harkittu muutettavaksi niin että suoran pisteen sijaan syöttöajan ylitystä käsiteltäisiin pelin viivyttämisenä. Sitten tulisi ainakin aluksi se keltainen ennen pistemenetystä.
 
Viestejä
1,596
Mielenkiintoista on myös se miten sääntö "sorsii" hyppysyöttäjiä. Kun sijoittumisen tapaan aika määritellään pallon lyöntihetkestä johtaa se siihen että korkean heiton hyppysyöttäjät joutuvat aloittamaan suoritteensa muita aiemmin. Enkä väitä etteikö tuohon 8 sekunnin puitteissa pystyisi, varmasti pystyy jopa suurimman osan liigahalleja kattoon heittävä Nimir, mutta vaikutusta sillä on eri tavalla hyppysyöttöön ja hyppyleijaan valmistautumiseen.

Tähänhän eivät tuomarit pysty vaikuttamaan, kun säännöt ja tulkintaohjeet tulevat "ylempää". Etenkin kun Suomessa on totuttu näitä aika "kirjan mukaan" toteuttamaan (jonka näen pääasiassa kyllä ihan hyvänä asiana).
 
Viestejä
389
Hyvin mielenkiintoinen ollut tämä peittämiseen puutuminen tällä kaudella. Alasarjojen näkökulmasta. Kolme peliä, käytännössä kolme eri tulkintaa. Sopeuduttu kyllä, mutta hieman huvittaa, kun välillä kädet saavat olla takaraivolla ja toisessa pelissä ei. Joskus pitää olla selkeä etäisyys verkkopelaajien kesken ja joskus ei. Mutta eiköhän se siitä sitten kauden mittaan uomansa löydä.
 
Viestejä
279
Saako kädet olla levitettynä suoriksi sivuiile
Miksi niiden pitäisi olla? Ja vastaus on että ei saa - siihen ei ole mitään syytä ja se katsotaan tarkoitukselliseksi peittämistoiminnoksi.

Ja kyllä, tuomareita on paljon ja mahdollisimman selkeänkin viestin ymmärtäminen ja sisäistäminen tapahtuu meillä ihmisillä eri tavalla joten tulkintaeroja varmaankin tulee aina olemaan - eiköhän tämä aikaa myöten kuitekin tasoitu. Eihän tässä vielä olla kuin pari kuukautta menty.
 
Viestejä
1,362
Pistetäänpä tähän ketjuun, kun Naisten liigaketjussa tulee todennäköisesti myrsky, että vihellys ei ratkaissut peliä😊

Olen muutamaan kertaan sahannut näytöllä Coxin ottelun päättänyttä sormilyöntiä Pölkky-HML pelissä.
Mikä siinä on vikana?
Näin junnuvalmentajana en lähtisi korjaamaan mitään tuossa sormipassissa.

Ainoa vika taisi olla siinä, että keskitorjuja passasi. Muuta en keksi🤔

Tuossa vielä parempi kuvakulma...
 
MCM

Viestejä
71

Noin ruudusta katsottuna näyttää melko pitkältä tuo kosketus, ikäänkuin beachvolleyn sormipassi.
 
Viestejä
1,596
Sellaiseksi se vihellettiin, mutta mutta....
Varsinkin miesten peleissä joka toinen roskapassi on tuon näköinen. Kaunis kierteetön pallo pään päältä, ei missään nimessä "hissipassi".
No, eiköhän tuomari katso tuon itsekin videolta.
Tuomarin mielestä joko koppi tai heitto, eli suomen kielellä liian pitkä kosketus. Mielestäni (tuosta kuvakulmasta) ihan höpö höpö vihellys, mutta tällaisessa tulkinnanvaraisessa säännössä tuomari valitsee hyväksi näkemänsä linjan jolloin muiden mielipiteillä vain vähäisesti merkitystä. Jos linja oli vastaava jo aiemmin, ei liene suuremmin kilpailullista ongelmaa. Tekisi mieli urheiluviihteen ystävänä sanoa että lopettaa nyt sitten peli tuollaiseen käsittelyvirhetuomioon, mutta ei pelitilannekkaan saisi oikeasti vaikuttaa siihen miten vihelletään.

Paljon mielenkiintoisempi keskustelun aihe on tuo että onko alitajuisesti erilainen linja passarin ja muiden pelaajien sormikosketuksille. Virallinen totuus tietenkin ettei ole.

Edelleen myös ihmetyttää miksi säännöissä eroa ei tehdä 2. ja 3. kosketuksen puhtaudelle, mutta linjassa on selvä ero. Kolmannella kosketuksella sallitaan ties minkälaiset sormiräpellykset jotka eivät ikumailla menisi läpi passatessa. Pelin kannalta toki hyvä ratkaisu, kuten myös selvästi yleisesti löysentynyt passilinja.
 
Viestejä
1,534
Vaikutti suorana katsoessa kyllä todella turhalta ja turhauttavalta vihellykseltä. No, on se kosketus aika pitkä, ja yhden pitkän hämeenlinnalaisen hyökkäyskosketuksenkin tuomari otti pois, tosin se oli mielestäni räikeämpi kuin tuo ottelupallon passi.

Mutta koska sama linja oli myös hyökkäyksessä tänään, niin tuskinpa vaikutti pelaajan pelipaikka vihellykseen tälläkään kertaa.
 
MCM

Viestejä
71
Sellaiseksi se vihellettiin, mutta mutta....
Varsinkin miesten peleissä joka toinen roskapassi on tuon näköinen. Kaunis kierteetön pallo pään päältä, ei missään nimessä "hissipassi".
No, eiköhän tuomari katso tuon itsekin videolta.
Oli minunkin mielestä turha vihellys mutta tuo mitä kirjoitit miestenpelien roskapasseista niin sitä en tunnista. Rapakunnon tapaan olen ihmetellyt miksi 3. kosketuksen sormilyönti saa kuitenkin olla ihan mitä sattuu.
 
Viestejä
76
Itse en tuota olisi viheltänyt. Nätti hieman yliliikkuvilla ranteilla viskattu passi. Liigassa muutamiai kausia sitten pelanneelta passarilta olisi pitänyt viheltää 50% passeista tuolla linjalla. Ilman sarvia ja hampaita, olisin halunnut kuulla katsomon reaktion, jos tilanne olisi ollut toisin päin. No, vaikka olikin pelin viimeinen vihellys, niin Hml kaivoi itselleen kuopan jo aiemmin eikä peliä kokonaisuutena ratkaissut.
 
Viestejä
134
Niinpä. Toisessa erässä oli vastaava tilanne (12 – 22 ) kuin ottelupallossa, puolalaiskeskitorjuja heitti aivan vastaavanlaisen passin, sillä erotuksella että pallo pyöri! Kuten sanoin ”pelimiehen” ratkaisuja tuomarilta. Ymmärtäisin jos linja olisi koko ajan sama! Elämä on jatkuvaa oppimista, minulle etten provosoidu näin pienistä asioista, ja tuomarille mitä pelin henki vaatii, jotta saadaan urheilullinen ratkaisu otteluun siten, ettei tule turhaa väittelyä vihellyksistä. Olen edelleen sitä mieltä että vihellys oli sääntäjen mukainen, mutta mutta…huono! Keskustelu tuomiosta taitaa kulminoitua siihen minkä väristen lasien kautta peliä katseli.
 
Viestejä
468
Ihan ilman kummankaan joukkueen laseja päässä oli kyllä melkoisen huono vihellys otti tuomari ihan suotta roolia pelin ratkaisijana antaisi pelaajien pelata. Väittäisin vielä että taisi tulla puhallus yhtälailla yllätyksenä kotijoukkueelle ei näin
 
Viestejä
335
Edelleen myös ihmetyttää miksi säännöissä eroa ei tehdä 2. ja 3. kosketuksen puhtaudelle, mutta linjassa on selvä ero. Kolmannella kosketuksella sallitaan ties minkälaiset sormiräpellykset jotka eivät ikumailla menisi läpi passatessa. Pelin kannalta toki hyvä ratkaisu, kuten myös selvästi yleisesti löysentynyt passilinja.
Tästähän on aikaisemminkin keskusteltu. Säännöt on selkeät, linjan pitäisi olla sama. Virallinen vastaus on että niin se onkin, mutta käytännössähän näin ei ole lähimaillakaan.

Oma veikkaus on, että toisen kosketuksen tulkintalinjaa tullaan väljentämään (kuten jo jenkkiyliopistosarjoissa on tehtykin) jolloin ’ongelma’ poistuu sääntömuutoksen myötä
 
Olen ihan samaa mieltä. Noita "kahden käden voimapeippejä" ym. nähdään melko paljon sarjasta riippumatta. Ne pitäisi lähes kaikki viheltää pois, jos linja olisi sama, kuin kakkoskosketuksessa.
Järkevämpää olisi tosiaan muuttaa toisen kosketuksen linjausta.
Kolmannessa kosketuksessa on muutenkin huomattavasti vaikeampi tulkita "koppeja" ja torjunnan kautta tarkoituksella peliin otettavaa kahden käden sormihyökkäystä. Lentorataa kun ei ole infoa antamassa ja pelaajat opetetaan jopa tarkoituksella viivyttämään ja pidentämään sormilyöntiä/käsiin painamista.
 
Viestejä
1,703
Ihan ilman kummankaan joukkueen laseja päässä oli kyllä melkoisen huono vihellys otti tuomari ihan suotta roolia pelin ratkaisijana antaisi pelaajien pelata. Väittäisin vielä että taisi tulla puhallus yhtälailla yllätyksenä kotijoukkueelle ei näin
Kyllä. Huonoin mahdollinen ratkaisu ihan kaikkien kannalta. Pelisilmää pitää tuomarilla olla eikä kosketustulkinnalla ole mitään roolia tämmösessä paikassa. Tässä mennään helposti semmoselle alueelle missä pelin tuomarit asettuu rooliin mitä kannattais loppuun saakka välttää. Tässä paikassa tuomarinkin kannattaa se "virhe" tehdä....
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös