Verkkovirhe

Veljekset Kultaisessa Liigassa 2024

Viestejä
5,936
Tais mennä Suomen mahdollisuudet aika pitkälti tähän tappioon. No tietysti kun voittaa kaksi seuraavaa peliä. Tsekki vaan ei tällä pelillä ainakaan kaadu.
 
Viestejä
323
Yleisesti.Luvut ovat lukuja. Se missä kohtaa erää teet virheen/virheitä näyttäytyy tulostaululla karusti.
Mielestäni vähän mustavalkea näkemys. Otanta pitäisi olla aika laaja, että voisi vetää johtopäätöksiä. Erän lopulla toki voittaja ratkaistaan, mutta pisteitä pitää tehdä ennen sitäkin, että sinne hyvissä lukemissa pääsee.

Je lentopallo jos joku on peli missä tilastot eivät ole ohitettavissa pelkästään omalla koetulla näkemyksellä. Luvut siellä ovat usein kuitenkin aika lähellä totuutta.

Mutta kyllähän pojat vähän pehmeni pelin mikä oli voitettavissa, vaikkakin ihan kolikonheitto alunperinkin.
 
Viestejä
95
Puolitoista erää lopusta sain katsottua. Ei Virolla oikein muuta toimivaa ollut kuin muutama ykköshyökkäys. Torjuntapuolustus Suomella huimasti parempaa, pallot nousivat ja niitä kuoli nyt tehokkaasti, paitsi yksi musta hetki kun väkisin piti kymmenkunta palloa yrittää nelosesta vaikka nostot oli täydellisiä. Johto oli kuitenkin niin turvallinen (18-11 vissiin) että kai siinä yritettiin vähän kuntoutusta Ronkaiselle.
Nikula on tämän kastin vastustajille aika pitelemätön.
Tänään oli tämän kastin vastustaja ei niin pitelemätön.
 
Viestejä
95
Kommentoitko Marttilaa vai Ronkaista?
Tilastot tähän saakka:

Ronkainen 9 +6,
19 passia, 9 tappoa, 1 virhe, 1 torjuntaan
Vastaanotto 54%
9 syöttöä, 1 virhe

Marttila
17 +10, 24 passia, 13 tappoa, 3 torjuntaan, 3 virhettä
Vastaanotto 88%
13 syöttöä, 3 virhettä, 4 ässää
Pointi tässä oli se että vois kokeilla jotain toista yp kun rupeaa sakkaamaan esim . Hyökkäys niikuin tänään kävi . 20 jälkeen vaan ne virheet tai onnistumiset ratkaisee yleensä pelit .
 
Eikös siellä ollut kentällä Marttila, Suihkonen ja Ronkainen tänään? Ainoastaan Heiskanen ei pelannut.
 
Viestejä
926
Tänään oli tämän kastin vastustaja ei niin pitelemätön.
Niinpä, Espanja otti 14 torjuntaa pelin aikana. En nähnyt ensimmäistä erää, mutta ei kolmessa seuraavassa erässä Jokela myöskään varsinaisesti sarjamurhannut. Tiedä sitten mikä olisi auttanut, mutta olisin suonut Välimaan ja Nikulan peluutamista vielä yrittää vaikka kahden tappioerän jälkeen.
 
Viestejä
5,165
Mielestäni vähän mustavalkea näkemys. Otanta pitäisi olla aika laaja, että voisi vetää johtopäätöksiä. Erän lopulla toki voittaja ratkaistaan, mutta pisteitä pitää tehdä ennen sitäkin, että sinne hyvissä lukemissa pääsee.

Je lentopallo jos joku on peli missä tilastot eivät ole ohitettavissa pelkästään omalla koetulla näkemyksellä. Luvut siellä ovat usein kuitenkin aika lähellä totuutta.

Mutta kyllähän pojat vähän pehmeni pelin mikä oli voitettavissa, vaikkakin ihan kolikonheitto alunperinkin.
Eipä tästä väitellä kannata. Mutta mielestäni yhtä mustavalkea näkemys on myös tuijottaa pelkästään kylmästi lukuja.
 
Viestejä
1,596
Yleisesti.Luvut ovat lukuja. Se missä kohtaa erää teet virheen/virheitä näyttäytyy tulostaululla karusti.
Saman yhden pisteen arvoisia ovat kaikissa kohdin erää. Ajatusvirhe jos luullaan että 20 pisteen päälle päästään tasapäin ratkomaan ilman niitä aiempia suorituksia. Toki jos aina ns. sulaa ratkaisupaikassa..
 
Arvo sama,vaikutus eri. Juurikin tuohon viimeiseen lauseeseen peilaten.
 
Viestejä
1,169
Tällä nykyvalmennuksella on muutama selvä suorikkikaveri jolla on vakipaikka kuusikossa. Ivanov, Savonsalmi, Ronkainen, Marttila ja Nikulallakin yleensä. Marttilan peli ja esitykset on tuon meidän tämän päivän joukkueen murheista kaikkein pienin. Ronkainenkin selvisi ihan suht ok. Kaverilla on hyvä hypäri. Suihkonen pelasi virheettömästi tuo ajan mitä oli kentällä mutta ei mitään annettavaa jolla saataisiin peli kääntymään. Ivanovin passipeli on melko hapuilevaa. Osa Espanjan 14 torjunnasta menee Ivanovin piikkiin. Mutta kova on luotto kaveriin vaikka peli sakkaa. Välimaa ansaitsisi näytönpaikan. Ja kun katsellee tuota Heiskasen roolia joukkueessa niin kyllä Muukkoselle olisi käyttöä.
 
Viestejä
1,596
Hyvää taistelua omaan silmään, mitään totaalista pelin sulamista ei käynyt kuten Kroatia tappiossa.

Tosiasia on että Veljekset nykytilanteessa ovat juurikin siinä missä kuuluvatkin. Kultaisessa liigassa pohjakolmikkoa (Pohjois-Makedonia, Luxemburg ja Azerbaijan) lukuunottamatta kaikkia maita vastaan odotusarvot ovat aina peleissä 50-50. Joukkueen keski-ikä kuitenkin erittäin matala, isompaa kriisiä ei kannata näistä tappioista viritellä. Edelleen näyttää todella hyvältä tulevaa nelivuotiskautta ajatellen.

Eilen jo totesin että on melkoinen farssi pelata näitä pelejä ilman videohaastoja. Eiköhän rajoille löydetty oikein neljä kappaletta liputtajia. Ei mitään käyttöä kun päätuomari vaihtelee kuitenkin tuomiot niin päin kuin itse ajattelee. Menisi yhtä pahasti pieleen ilmankin rajatuomareita, todennäköisesti tasaisesti molemmille.

Ja tulipahan kuultua päätuomarilta pitkästä aikaa tulkintalinja, että torjujan verkkovirhe torjuntahypystä laskeutumisen jälkeen ei ollut virhe, koska tapahtui pallon pelaamisen ulkopuolella. Jotenkin näin se taitaa olla sääntökirjaankin kirjattuna, vai onko vielä? Käytäntönä ei ole kyllä ollut niissä peleissä mitä itse katsellut.
 
Viestejä
279

Viimeinen kappale. Kun torjuntasuoritus on päättynyt - joka päättyy tasapainoiseen alastuloon - sen jälkeinen verkkokosketus ei ole verkkovirhe (ellei se tuomarin mielestä häiritse peliä - joka siis tarkoita sitä että vastustaja huutaa tai osoittelee verkkoa). Tämä sääntö ollut tällainen jo vuosia niin kotimaassa kuin ulkomailla.
 
Sitten muistin oikein, ehkäpä pelin tuoksinassa on mennyt mm. liigaa katsoessa ohi juurikin koska pilli pysynyt taskussa noissa tilanteissa.

Periaatteessa siis torjuntahypystä alastulemisen jälkeen kääntyessä kohti takakenttää tapahtuvat verkkokosketukset menisivät myös tämän piiriin?
 
Viimeinen kappale = kyllä (ellei kääntymisen hetkellä pelaaja pelaa palloa)
 
Viestejä
5,036
Mites tuo aikalisäsääntö VNL matseissa. Menettääkö yhden timeautin, jos sitä ei ota ennen erän puoliväliä. Eli ei voisi säästellä lisiä erän lopulle? Vai olenko taas ymmärtänyt väärin!
 
Viestejä
5,936
Tänään sitten kovin vastustaja varmastikkin Kultaisessa liigassa. Jotenkin se voitto on tänään raavittava, jos mielivät vielä neljän parhaan joukkoon.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös