Paikan päällä peliä seuranneena ei voi kuin todeta, että molemmat Valepan yp:t olivat yössä - Bonin toki hieman vähemmän kuin Loimaalla, Sakke taas pelasi kuin maajoukkueessa. Vaihtopenkiltä ei apuja tänään olisi saanut, kun Allik ja Leinonen eivät kumpikaan olleet pelaavassa kokoonpanossa jälkimmäisen pöytäkirjamerkinnästä huolimatta. Kaiken kaikkiaan liikaa virheitä, etenkin syöttöruudusta - vain Upilta ihan ok, ei hyvä, peli.
Tiikerit pelasi puolustuksen osalta hyvän pelin, ja hyökkäys toimi tänään laidoistakin erinomaisesti, joten voitto oli täysin ansaittu. Komean hallin ovat Ikaalisiinkin tehneet, ja yleisöäkin eksyi mukavasti paikalle.