Tässä vähän omia ajatuksia U18-kisoista
***
U18-tyttöjen EM-kisat päättyivät eilen Suomen osalta. Tänään tultiin takaisin kotisuomessa Suomen kesäkeleissä ja pois paahtavan helteen alta. Suomi oli lohkossaan seitsemässä ja se tarkoittaa EM-kisoissa sijoitusta 14. Euroopan mestaruudesta pelaa tulevana viikonloppuna Suomen lohkosta Bulgaria ja Puola, sekä Romaniassa pelatusta lohkosta Italia ja Belgia - kaikki paikkansa neljän joukossa ansainneet.
***
Olen ollut tyttöjen maajoukkuevalmennuksessa mukana vuoden 2022 alusta kun ikäluokan 2008-2009 maajoukkuekatsastusleirit alkoivat. Syksyllä 2022 CEV päätti muuttaa EM-kisojen ikäluokkia siten että ikäluokka vaihtui lennosta 2007-2008 -syntyneiden ikäluokaksi, kesällä 2023 pidettiin U17-kisat ja nyt 2024 U18-kisat. Itselleni eri leiripäiviä ja ottelu/turnauspäiviä on kertynyt aikamoisesti; tarkkaa määrää en ole laskenut mutta yhteensä luokkaa noin 70-80 päivää 2,5 vuoden aikana. Oma työnantaja on ollut hyvin joustava tänä aikana ja osa leiripäivistä on onnistunut osin töitä tehden, mutta aika monta omaa loma- ja vapaapäivää tähän harrastukseen on myös kulunut.
Itselleni oppiminen on iso juttu ja olen oppinut valtavasti valmentamisesta ja myös itsestäni paljon kuluneena aikana. Valmentajakollegoita on ollut monta ja hommaan olen ollut tekemässä eri vaiheissa Nik Buserin, Daryl Tayn ja Joonan Huhtakankaan johdolla. Kiitos ihan kaikille, on ollut mahtavaa tehdä töitä superahkerien ja asialle hyvin vahvasti omistautuneiden ihmisten kanssa. Leireillä tai turnauksissa päivät venyy helposti suunnittelun, harjoitusten, analyysien jne kanssa helposti 12-tuntisiksi ja aika usein pidemmiksikin mutta töitä on tehty hyvin tinkimättömästi kellosta pahemmin välittämättä.
Eri maajoukkueen leirien sekä aluejoukkue- ja seuravalmentamisen kautta olen päässyt näkemään aika kattavan leikkauksen näiden ikäluokkien tyttöpelaajista. Suomessa tehdään paljon hyvää työtä eri seuroissa ja meillä on paljon melko taitavia pelaajia ja myös ihan urheilullisia pelaajia. Kuitenkin kansainväliseen huipputasoon meidän hyvällä pelaajalla on matkaa. Kuvaavaa on, että kun meillä lajissa pisimmällä olevat tämän ikäiset ovat päässeet ottamaan roolia 1-sarjassa ja jotkut myös jo kotimaan liigassa, vastustajista löytyi mm. 17-vuotias tapaus joka teki debyytin jo VNL:ssä..!
Erilaisia uria ja maajoukkuevalintoja
U18-ikäluokassa (niin kuin kaikissa ikäluokissa) meillä on pelaajia, jotka ovat erilaisella polulla ja eri vaiheessa omaa polkuaan tässä lajissa. Jotkut kypsyvät ja kehittyvät hitaammin ja toiset nopeammin ja lopulta vain varsin pieni osa lajiin isosti panostavistakin päätyy pelaamaan esimerkiksi liigaan. Se, että sinulla on ollut sellaisia taitoja ja ominaisuuksia että sinut on valittu edustamaan Suomea nuorten arvokisoihin, ei takaa pelaajauran tulevaisuudesta vielä mitään - vaikkakin on tietysti hyvä lähtökohta pärjätä vaikka kuinka pitkälle.
Aina aikuistenkin maajoukkueisiin nousee pelaajia jotka eivät vielä junioreissa ole välttämättä samaa kutsua saaneet. Juniorien tulevia polkuja on mielettömän vaikea ennustaa ja kannattaa suhtautua varauksella sellaisten ihmisten sanomisiin, jotka sanovat tietävänsä varmuudella että joistakin junioreista tulee aikuisena varmasti kova peluri. Siksi meillä pitää olla valmennusjärjestelmä ja seurakenttä, joka antaa riittävä monelle potentiaaliselle pelaajalle hyvän mahdollisuuden kehittyä omaan potentiaaliinsa.
Kuitenkin, maajoukkueiseen ei voi valita määräänsä enempää pelaajia. Siksi ainut looginen tapa toimia on valita aina sillä ajanhetkellä paras mahdollinen joukkue. Valinnoista syntyy aina keskustelua ja joskus jotakin polemiikkiakin. Mutta, kumpaan luottaisit enemmän - ammattilaiseen päävalmentajaan joka seuraa pelaajia päivästä toiseen harjoitus- ja pelitilanteissa joissa pelaajat lopulta kilpailevat toisiaan vastaan... vai johonkin laji-ihmiseen joka perustaa näkemyksensä rajalliseen määrään turnauksia ja otteluita joissa eri pelaajat pelaavat eri rooleissa omissa joukkueissaan? Ja lopulta kuitenkin maajoukkueen valmentajaa mitataan (haluttiin tai ei) myös menestyksen perusteella. Kaikki siinä roolissa haluavat aivan varmasti valita parhaan mahdollisen joukkueen joka pystyy parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaan pelitapaa joka on valittu jotta joukkue voisi menestyä mahdollisimman hyvin.
Panostettiin vai panostettiinko?
Minua on suoraan sanoen vähän hämmentänyt arvostelu jota on tullut siitä, että tämän kesän U18-joukkueeseen on panostettu paljon, joidenkin mielestä liikaa. Jotta tehtyjä valintoja ymmärtää, pitää vähän peruuttaa.
Joukkue selvitti tiensä kisoihin varsin helposti NEVZAn turnauksen kautta. Sitä, että vastus siellä ei ollut tälle joukkueelle kova, ei pidä laskea joukkueen viaksi (vaikka tuntuu että vähän näinkin on kommentoitu). Jengi kuitenkin hoiti karsintaturnauksen tyylillä ja asetti itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: selvittää itsensä jatkopeleihin EM-kisoissa. Ei mikään mahdoton tavoite mutta todella kova sellainen. Joku voisi sanoa, että ei realistinen mutta itse sanoisin että kyllä se olisi ollut mahdollista, olisi toki vaatinut aikalailla täydellistä onnistumista ja ehkä vähän onneakin. Suomella oli aika kova lohko josta jatkoon menivät Bulgaria ja Puola, molemmat joukkueita jotka Suomi olisi voinut voittaakin, ja Puolan Suomi voittikin yhdessä kolmesta harjoituspelistä.
Joukkueen itse asettaman tavoitteen pohjalta luotiin sitten ohjelma ja myös pelitapa jolla tavoitteen voisi saavuttaa. Se piti sisällään kolme neljän päivän leiriä ja kaksi harjoitusmaaottelumatkaa Puolaan ja Italiaan. Jos verrataan tätä valmistautumista muiden maiden ohjelmiin niin se oli määrältään kuitenkin siellä puolen välin alapuolella. Esimerkiksi Puola oli yhdessä eri leiritysten jälkeen kuusi viimeistä viikkoa ennen kisoja pelaten omassa harjoituskeskuksessaan kolmet harjoitusotteluiden sarjat (ilman että tarvitsi matkustaa) Suomen lisäksi Saksaa ja Kroatiaa vastaan. Sitä kutsuisin panostukseksi ja vastaavanlaiset ohjelmat olivat myös Turkilla, Italialla jne.
On myös arvostelu panostusta suhteessa muihin juniorijoukkueisiin ja sitä että tämä panostus tuli kalliiksi. Johtuen liiton resursseista, panostuksen maksoivat pelaajat ja heidän perheensä itse, leirit ja ottelumatkat kun toimivat omakustanneperiaatteella. Vertailun vuoksi muuten kun satuttiin kysymään että mitä Puolan pelaajille tuollainen valmistautuminen mahtoi maksaa, siihen vastaaja ei ymmärtänyt koko kysymystä. Siellä lajin isossa maassa rahoitus löytyy ilman että pelaajien kukkarolla käydään.
Oliko panostus sitten sen arvoista? Tätä tullaan kysymään myös pelaajilta ja heidän vanhemmiltaan mutta näin valmentajan näkökulmasta ajattelisin että oli, oli todellakin. Moni pelaaja kehittyi paljon kevään aikana, käsitys pelistä syveni ja parani, ymmärrys lajin huipputason vaatimuksista nousi ihan uudella tasolle, tuli paljon lisäkokemusta kansainvälisistä peleistä etc etc. Ja varmasti myös pelaajat saivat kokea aika ainutlaatuisia hetkiä myös kentän ulkopuolella. Nuorelle pelaajalle - se on kuin laittaisi rahaa pankkiin näin vanhan sanonnan mukaan.
Tietoa vai luuloja
Maajoukkuetoiminta on viestinnällisesti aika haastavaa. Moni laji-ihminen pitää itseään vähän suorastaan maajoukkuetoiminnan omistajana, tehdäänhän sitä osin myös lajiliiton budjetilla. Kuitenkin on iso määrä asioita, joita ei voi kertoa ulospäin (alkaen vaikka pelaajien terveystiedoista), ei ole järkevää kertoa ulospäin (joukkueen sisäiset asiat jne) tai yksikertaisesti siihen ei ole aikaa tai resursseja. Juniorimaajoukkueissa pelaajat ja niiden valmentaminen on keskiössä ja siihen kuluu suurin osa ajasta ja energiasta (niin kuin kuuluukin). Meillä ei ole tuollaisia puolalaisia 8-10 hengen staffeja joukkueen ympärillä vaan vain kaksi valmentajaa (joista toisella muu leipätyö) ja kisoissa mukana yhdistetty tilastoija/team manager sekä fyssari.
Valmennus pyrkii olemaan yhteydessä pelaajien vanhempiin ja seuravalmentajiin erityisesti silloin kun on tähdellistä asiaa mutta siihen se yleensä jääkin. Se johtaa helposti siihen, että julkisesti on hyvin vähän tietoa joukkueiden toiminnasta; toiminnan periaatteista, toimintatavoista, valintakriteereistä etc etc. Tämä taas johtaa välillä erikoisiin tulkintoihin toiminnasta, vääriin tietoihin ja huhuihin ja joskus myös aika ilkeämielisiin juoruihin. Ainakin oma nahka on kuluneen 2,5 vuoden aikana kovettunut ja en enää jaksa kauheasti provosoitua. Toki koetan oikaista jos jossain liikkuu ihan väärää tietoa.
Oikea tavoite?
Joukkue asetti kovan tavoitteen joka ei toteutunut. Kisoihin olisi voitu myös lähteä ehkä perinteisemmällä suomalaisella asenteella "tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää". Itse olen iloinen että joukkue valitsi niin kuin se valitsi. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa jollakin leirillä tai harjoituspelin aikalisällä jossa valmentaja saattoi sanoa jotakin sen suuntaista että "jos me halutaan voittaa tällaisia maita, tuollaiset pallot ei vaan voi jäädä meidän kenttään" tai että "meidän pitää löytää toimivia ratkaisuja hyökkäyksessä jos haluamme voittaa tällaisen vastustajan". Kova tavoite loi pohjan ja takalaudan harjoittelulle ja valmistautumiselle.
Olisivatko kisat voineet mennä toisin? Kyllä. Yksi hoidettu ottelupallo toisessa ottelussa ja olisimme olleet ekana välipäivänä lohkossa kolmantena kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla - ja ihan erilainen lähtökohta lähteä haastamaan ottelu kerrallaan muita huippumaita. Nyt joukkue pelasi veitsi kurkulla ja pakkovoittoa jo neljännessä pelissä peli muuttui väkinäiseksi puurtamiseksi. Eikä asiaa varsinaisesti auttanut se, että ekojen pelien jälkeen alkoi joukkueesta tippumaan pelaajia virustaudin vuoksi niin että viimeisessä pelissä otteluun puki enää 9 pelaajaa 14:sta. Vähän hankala otteluohjelma, kova lohko, sopiva yksi epäonnistuminen väärässä kohdassa - sellaista urheilu vaan on.
Näin jälkeenpäin toki löytyi vähän yllättäviäkin ongelmakohtia meidän pelistä. Olimme välillä huonoja luomaan hyviä hyökkäyspaikkoja juuri pelin ratkaisuhetkillä, erityisesti suhteellisen helpoissakin palloissa meidän ensimmäisen kosketuksen laatu oli suorastaan luvattoman kehno, ongelma jota meillä ei ollut esimerkiksi harjoituspeleissä..!
Toivon kuitenkin - ja oikeastaan uskonkin - että pettymyksestä huolimatta joukkueen pelaajat saivat hurjasti arvokasti oppia. He tulevat varmasti reflektoimaan kisoja vielä pitkään ja toivottavasti ymmärtämään mitä tuollaisessa äärettömän kovan kilpailun turnauksessa menestyminen vaatii. Miten olet kova ratkaisuhetkillä, miten nouset joskus epätoivoisestakin tilanteesta, miten olet joukkueena enemmän kuin vain joukko yksilöitä jne
Muista joukkueista itse pidin paljon Saksan joukkueen toiminnasta, oli lähellä että he olisivat tiputtaneet Turkin lisäksin myös Puolan jatkosta mutta nyt jäivät lohkossa kolmanneksi. Joukkue pelasi hyvin ryhmänä, oli positiivinen ja kannustava myös kovan paineen alla ja he pystyivät pitämään kiinni pelitavastaan kaikissa tilanteissa, ihan yksilötaito ei vaan riittänyt jatkopaikkaan.
Ja Turkki taas... sen puolesta miten joukkue välillä käyttäytyi myös kentän ulkopuolella, en usko että kauhean moni täällä oli pahoillaan että he eivät selviytyneet jatkopeleihin - maailmanrankingin kakkonen jätettiin meidän varsin hyvätasoisessa lohkossa peräti viidenneksi..!
Ottelut:
TUR-FIN 3-0 (25-22, 25-17, 25-22)
HUN-FIN 3-2 (24-26, 25-21, 22-25, 29-27, 15-11)
LTU-FIN 0-3 (22-25, 15-25, 23-25)
FIN-GRE 0-3 (19-25, 22-25, 19-25)
BUL-FIN 3-0 (25-21, 25-10, 27-25)
FIN-GER 1-3 (25-21, 16-25, 24-26, 18-25)
FIN-POL 1-3 (27-25, 19-25, 20-25, 21-25)
***
Nyt muutama viikko taukoa ja heinäkuun lopussa alkaa meillä PuMa N1:ssä valmistautuminen tulevaan kauteen. Joukkue on taas uudistunut/muuttunut kovasti mutta ihan hyvä poppoo on kasassa. Monia pelillisiä asioita ja teemoja ensi kaudelle alkaa selkiytyä omassa päässäni mutta moni asia joukkueen dynamiikassa ja toimintakulttuurissa on vielä rakentumatta. Niin joo ja totta. Aluejoukkueiden leirit tulee elokuussa ja syyskuun lopulla pelataan taas Alue-SM -turnaus Rovaniemellä. Hieno tapahtuma varmasti taas luvassa..!
