Ylen uutisesta
"– Sammelvuon siirtyminen olisi iso askel Suomen lentikselle. Hieman salaa jopa toivon hänelle pestiä, Sydänlammi kertoi Yle Urheilulle aiemmin tällä viikolla. "
Sanokaapa miten tämä vaikuttaa positiivisesti suomen lentopalloon muuten kuin medianäkyvyydellä ja rahatukolla?
Nythän esim. Venäjä saa hyvän valmentajan haastamaan Suomea EM-kisojen lohkovaiheeseen. Suomi taas joutuu ainakin hetkeksi pulaan, kun pitkäaikainen valmentaja siirtyy muaalle.
Sammelvuolle iso askel, mutta koko suomilentikselle?
Voidaan ajatella niin, että suomalaiselle lentopallokulttuurille tämä on kova juttu. Aivan samalla tapaa valmentajatkin haluaa kovaan pestiin, kuten suomalaiset pelaajatkin. Totta, että tämä siirto ei varsinaisesti auta Suomen lentopallomaajoukkuetta menestykseen, mutta nyt voidaan ottaa esim. toinen kotimainen valmentaja puikkoihin, josta voi kasvaa entistä kovempi valmentaja.Mukava nähdä, että Suomalaista osaamista arvostetaan!
En itse voi muuta kuin onnitella Köpiä huippupestistä!
--- Jäämme oottelemaan, miten ja milloin Suomen mj-valmentajakysymys ratkeaa.
"Lentopalloliitto ei kuitenkaan päästä Sammelvuota ilmaiseksi. Yle Urheilun tietojen mukaan Venäjän pitäisi olla valmis maksamaan sopimuksen purkamisesta arviolta noin 200 000 euroa."
Venäläiset varmaan naureskelee, että ukkohan päästetään ihan taskurahoilla vapaaksi![]()
Ylen uutisesta
"– Sammelvuon siirtyminen olisi iso askel Suomen lentikselle. Hieman salaa jopa toivon hänelle pestiä, Sydänlammi kertoi Yle Urheilulle aiemmin tällä viikolla. "
Sanokaapa miten tämä vaikuttaa positiivisesti suomen lentopalloon muuten kuin medianäkyvyydellä ja rahatukolla?
Nythän esim. Venäjä saa hyvän valmentajan haastamaan Suomea EM-kisojen lohkovaiheeseen. Suomi taas joutuu ainakin hetkeksi pulaan, kun pitkäaikainen valmentaja siirtyy muaalle.
Sammelvuolle iso askel, mutta koko suomilentikselle?
Toivottavasti pian. Kohta on taas alettava sen maajoukkueenkin kanssa treenaamaan, että ovat valmiina kesän ja etenkin syksyn koitoksiin.
Luin ajatuksissa ihan, että:" kohta on taas alettava sen uudenmaajoukkuevalmentajan haukkuminen ..." 🙄Fiftie, tämä oli ihan mun päässä tää juttu 😔Mutta hieno mahdollisuus nyt saada KAIKIELLE kelpaava mj-valkku.
Nyt kun se Tiilikainen jotenkin tuohon tulis vielä.No, on siellä ulkomaillakin ilmeisesti kovia kavereita haluamassa pestiin!
Kenen pitää vaatia ja miksi?Pitää vain vaatia, että ottaa Suomen kansalaisuuden, jos tänne joku vierasmaalainen tulee.
Kenen pitää vaatia ja miksi?
Tuomas Sammelvuon Venäjä-sopimuksen taustalta paljastui mielenkiintoinen kuvio: Suomi on tällä hetkellä tyhjin käsin, vaikka päästi päävalmentajansa lähtemään Kyllä nyt on liitolta ihan harrastelija hommaa.Vaikka toki historiasta tiedetään että naapurin kanssa on helppo keskustella erilaisista sopimuksista