Tänään oli Hesarissa hyvä kirjoitus, josta otan otteen venäläisen nykyteatterin hahmon Mihail Durnenkovin kommentista: "Turhaan kuvittelemme, että meidän hiljaisuuteen tänään - vaikka aikaisemmin osoitimme mieltämme - katsotaan sodan jälkeen hyvällä. Kysykää itseltänne, olemmeko valmiita koko ikämme palvelemaan ideaa, jonka historia on osoittanut toimimattomaksi? Meidän pitää pysäyttää sota. Meidän täytyy tehdä se meidän lastemme vuoksi".
Tuomas Sammelvuo on valinnut radiohiljaisuuden. Tällä palstalla pohdimme kukin omista lähtökohdistamme miksi? Mikäli olisin tutkiva journalisti, niin pyrkisin tutkimaan mihin tämä radiohiljaisuus perustuu? Mikäli Tuomas valitaan länsimaisen seura- tai maajoukkueen valmentajaksi, niin lehdistötilaisuuksissa toimittajat kysyvät Tuomaksen vaikenemisen syitä. Lisäksi en ihmettelisi, jos tällä hetkellä jokin toimittaja tekee töitä asian selvittämiseksi.
Kullakin meillä voi elämässä tulla eteen tilanteita, jotka myöhemmin tarkasteltuina osoittautuivat meidän elämämme käännekohdiksi. Joko hyvässä tai pahassa. Tulevaisuus näyttää oli vaikeneminen, suoranainen muumioituminen, Tuomaksen kannalta viisaasti valittu vai ei.
Tuo hesarin kirjoitus oli ihan osuva. Toiset meistä(kin) ymmärtää, mistä länsimaisen kulttuurin puolustamisessa ja vastavuoroisesti Venäjän tuomitsemisessa on kysymys. Toisille se on yksinkertaisesti liian vaikeaa käsittää.
Toisin sanoen pitää ymmärtää diplomatiaa ja tapaa, miten ilman väkivaltaa voi vaikuttaa asioihin. Tämä kyllä pitäsi jo tulla tutuksi ihan sieltä kotikasvatuksesta saakka. Varsinkin nykyaikana, jolloin tiedonkulun välineitä löytyy jokaiselta ihmiseltä, saa pieninkin julkilausuma tarvittaessa sille kuuluvan julkisuuden.
Kaikki nuo kommentit, että Tuomas ei ole vielä valmis ottamaan kantaa jonkun mielestä "musta-tuntuu"-syystä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että hän asettaa oman itsekkyytensä sotatoimien edelle. Näin se asia vain yksinkertaisesti on, eikä se siitä "eipäs-juupas" jankuttamisella muuksi muutu.
Jokainen näistäkin kirjoituksista, joissa vaaditaan Tuomaksen kannanottoa asiaan, voi olla vaikuttamassa siihen, että se kannanotto tuleekin suunniteltua aiemmin. Siinä tapauksessa nämä kirjoitukset ovat täyttäneet tehtävänsä ja ainakin se mahdollisuus on ulosmitattu. Edelleen jos kannanotto on Venäjä-vastainen, niin voidaan oikeasti olla tyytyväisiä, että tätä kiivasta diskursiota Tuomas Sammelvuon suuntaan on käyty.
Kuten Einomies osuvasti sanoi, toivon totisesti minäkin, että joku tai jotkut toimittajat tekisivät vimmatusti töitä. Töitä sen jutun eteen, jossa Tuomas Sammelvuon motiivit ja kanta julkistettaisiin mahdollisimman nopeasti. Ei hänen, hänen läheisten, tuttavien tai suomalaisten puolesta. Ei. Vaan Ukrainan ja vapauden puolesta!