Verkkovirhe

Tanskan/Puolan EM-kisojen tonniketju

Viestejä
367
Olen samaa mieltä kuin Eikka. Nyt olisi ollut tilaisuus kaataa Italia. Pienet asiat käänsi pelin. Köpi kyllä sotki pelin 4. erässä. Seppänen on kuitenkin hoitanut ne paikat mitä on saanut ja vastaanottanut hyvin. Näin Upinkaan peli ei olisi hajonnut, eikä vastaanottoryhmitystä olisi tarvinnut muuttaa: "peitellä Upia"
 
Viestejä
11,074
Karhu kirjoitti: Olen samaa mieltä kuin Eikka. Nyt olisi ollut tilaisuus kaataa Italia. Pienet asiat käänsi pelin. Köpi kyllä sotki pelin 4. erässä. Seppänen on kuitenkin hoitanut ne paikat mitä on saanut ja vastaanottanut hyvin. Näin Upinkaan peli ei olisi hajonnut, eikä vastaanottoryhmitystä olisi tarvinnut muuttaa: "peitellä Upia"
Minusta kuitenkin pelin kulminaatiopiste oli tämä kolmannessa (vai oliko se toisessa) erässä tapahtunut kämmi, jossa Silli syötti väärässä paikassa, kun oli Upin vuoro. Siinä jäätiin yhden pisteen sijasta kolme jälkeen. Menetettiin syöttö Italialle, kun se oli muuten tulossa meille. Eli prkl edelleen sille kämmille.
 
Viestejä
367
Totta turiset Eikka. Se erä kyllä meni siihen, mutta ei siihen vielä välttämättä peliä olisi hävitty. Neljäs oli karmeeta katsottavaa. Taisi Ollilla olla vaivaa aikaisemminkin kun vastaanotto oli 45% ja täydelliset 14%. Ei normaalia Ollia.
 
Viestejä
203
Ompas ollut tyhjä olo. Ei maha mitää. Paremman suorituksen kentällä tehnyt joukkue voitti. Onnittelut siitä. Mutta pakko on peesailla Karhua ja Einomiestä. Nyt jotenki tuntu olevan se sauma kun italiaanot oltais kaadettu mutta se jää tulevaisuuteen. Toivottavasti se on jokin iso finaali missä Suomi sitten kyykyttää italialaiset.

Kuitenkin mielestäni voidaan sanoa että turnauksesta jäi todella positiivinen fiilis. Joukkue oli aivan erilainen mitä se oli kesän maailmanliiga kiertueella.
Köpille plussaa turneesta. Rauhallista johtamista joka tarttui pelaajiinkin mukavasti lisäten varmasti myös pelurieden itseluottamusta. Taktisešti parempaa ohjeistamista ja toimimista ku kesällä. Tästä kaveristahan tulee penkin päässä viel vaikka mitä.:) vaikka itsekin olin alkuu köpi pestistä melkosen yllättynyt. :) ainut miinus mielestäni tuli tosta viimesestä pelistä. En tiedä mimmosta taktiikkaa M Eskon on pyydetty noudattaa mutta jossain väliS Eskolle ois voinut sanoa että pelaa sieltä mistä kulkee. Eli Upin kautta.
Keskarit mielestäni ihan riittävät kunhan vaan saadaan oma vo pidettyä siinä mitä se on eli hyvänä ja oma syöttö ees astetta parempana kun tänään.
Libero. No ei hassummin junnarilta. :) kuten joku sanoikin niin parissa helpossa pallossa nuoruus näky. Kuitenkin, hyvällä mallilla tämä osasto. Ja kirittäjänä on Rajala niin ei siin paljoa pääse löysäileen.
Yypeet. Silliltä aivan huikee pelin aloitus. Peöasi todella hyvällä tasolla. Opa hoiteli tonttiaan perus varmasti. Tosin hyökkäyspää taisi kärsii vatsavaivoista. Kokonaisuudessaan turnee tältä osastolta kans aivan ok vääntöä. Fakta kyllä vaan on että tälle osastolle se suoritustaso on saatava astetta korkeemmaksi jos halutaan korkeemmalle. Tää riitti tähän.
Passarit. Meskolta ok turnee. Tänään ois mun mielestä pitänyt mennä sieltä mis oli kuuma kaveri. Turha pelata monipuolisesti jos ei kaikilla kulje. Upille vaan sitä palloa. Oon aina pitäny meskon pelistä mutta nyt pisti silmään että laiturit ja keskarit joutu aika usein tappeleen matalien/vajaiden passien kanssa. Varsinkin kunnarille ois passi saanut olla reilumpaa. Eemille ois voinu antaa enemmänkin peliaikaa mutta uskon että hän pyörittää pian tuota peliä useamminkin.
Hakkurit. Hittolainen....oli se kiva kattoa kun joukkueessamme on taas kaveri joka hakkaa sitä palloa rataa semmosella voimalla että se pallo oikeesti melkee halkee! Upee turnee Upilta. Tästä on hyvä jatkaa tällä osastolla eteenpäin. Varsinkin kun aattelee et siel on tosiaan mikko oivasen tasonen kaveri oottelees kentälle pääsyä jos ei upilla kulje, :)
Olipas ne upeet kisat....ja ne jatkuu edelleen. Valitettavasti ei Suomen osalta. Onnittelut koko joukkueelle ja kaikille paikalla olijoille. Oli makeeta seurailla täältä kotikatsomosta. Jos vaikka ens kerralla pääsis itekki mukaan.
Vaikka täs tappio harmittaa niin toisaalta täs näkee taas tulevaisuuden kirkkaampana. Oli tää nimittäi niin paljo parempaa katsottavaa ku kesän väännöt. Mut se tarkoittaa vaan yhtä asiaa...töitä töitä töitä!
 
Viestejä
3,479
Suomen parhaat pelit oli turnauksen alussa. Olin paikan päällä ja sitä oli todella kiva katsella.

Italia kaatoon olisi tarvittu parempi syöttö. Keskarit saivat mellastaa loppua kohden liian paljon. Upin vaihto ypksi oli perustelua sillä lopussa nelosesta ei oikein kuollut. Hiha siinä kyllä petti.
 

514

Viestejä
25
Millä perusteella Suomen loppusijoitus oli 8. ? Eka illan matsi, joka hävittiin ?? Ranskakin hävis ja oli 5.
 

Jr-

Viestejä
444
Einomies Porkkakoski kirjoitti:

Minä veikkaan, että Nikke on pelaavassa kuusikossa ensi kesällä. Elviss sitten seuraavaksi kolkuttelee paikasta. Ja voihan sitä löytyä muistakin maajoukkueen ulkopuolella olevista haastajia yleispelaajan tontille. Onhan siellä Lemola kasvamassa Lakkapäässä korkoa.
Kunnarin tai Siltalan ollessa poissa näin voi olla muuten ei. Kovuutta pitää saada ja eteenkin vastaanotto toimimaan.
 
Viestejä
11,074
Aamulla kun selasin Karjalaista ja Hesaria, niin Upi totesi lehdissä, että "munaton esitys". Osui aikalailla naulankantaan. Upi ei yhtään lämmittänyt oma esityksensä, kun joukkueena kuitenkin hävittiin. Köpi myös kaipailee uutta ajatusmallia. Eli pitää osata sopeutua aina kisojen aikana tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tietysti joukkueen virittämisen osavastuu on valkulla. Jäi mieleeni alkuvuonna Lumossa Mauron purku Italian Lontoon pronssimitalista. Varsinkin mitaliottelun alla Mauro teki todella paljon muutoksia peliä edeltäviin rutiineihen ja tulos killui sitten poikien kaulassa. Mutta kyllä Köpi oppii ja oikealla tiellä ollaan. Kunnianhimoa riittää ja jotain suurta on aivan varmasti vielä edessä.
 
Viestejä
11
514 kirjoitti: Millä perusteella Suomen loppusijoitus oli 8. ? Eka illan matsi, joka hävittiin ?? Ranskakin hävis ja oli 5.
Alkusarjan pisteet ratkaisivat: sarjataulukko löytyy täältä kohdasta Final Round in DENMARK & POLAND --> Standing:
Ranska 9 Pts
Saksa 8 Pts
Belgia 8 Pts
Suomi 6 Pts
 
Viestejä
24
parooni #13 kirjoitti:
514 sanoi:
Millä perusteella Suomen loppusijoitus oli 8. ? Eka illan matsi, joka hävittiin ?? Ranskakin hävis ja oli 5.
Alkusarjan pisteet ratkaisivat: sarjataulukko löytyy täältä kohdasta Final Round in DENMARK & POLAND --> Standing:
Ranska 9 Pts
Saksa 8 Pts
Belgia 8 Pts
Suomi 6 Pts
Juuri näin. Jos FRA, GER ja BEL ois mennyt jatkoon, Suomi olisi ollut 5. Taakse olisi jäänyt aika monta kovaa maata. Mutta näin tämä kisamatematiikka menee.
 
Viestejä
141
Hieno esitys joukkueelta, kiitos siitä! Tällä materiaalilla se sijoitus vaan pysyy aina sijoilla 5-8. Valitettavasti se on tosiasia. Täytyy löytää pitempiä ja voimakkaampia pelaajia, muuten Venäjä, Puola, Bulgaria, Serbia ja Italia jää aina arvokisojen pudotuspelissä voittamatta. Mutta 5 milj. kansasta ei vain löydy 2 -metrisiä montaakaan. Voimaa ja pituutta lisää, muussa tapauksessa tyytykäämme sijoihin 5-8, joka mielestäni on myös kiitettävä saavutus.
 
Viestejä
168
Täytyy kyllä tämän paskan fiiliksenkin keskellä todeta että Köpi teki miehen työn sanoessaan joukkueen tuloksen osoittavan tämän hetkisen tason eikä lähtenyt selittelemään sijoitusta.
 
Viestejä
2,331
Kisojen kauneusvirheeksi jäi Serbia-peli, jossa lohkovoitosta kylläisenä ei saatu taistelua aikaan. Italia-pelin kuva oli viimeisessä pallossa, joka toimitettiin kaverin käsiin vaikka edessä oli metrikaupalla tyhjää. Kaveri ei sitten toimitellutkaan vaan tappoi pallon. Tulos oli jopa mairitteleva pelilliseen antiin nähden, siis Italia-pelissä kaveri oli selvästi parempi. Pelin ilmeen parantumisesta kesän jäljiltä pitkä plussa!
 
Viestejä
916
haloo kirjoitti: Hieno esitys joukkueelta, kiitos siitä! Tällä materiaalilla se sijoitus vaan pysyy aina sijoilla 5-8. Valitettavasti se on tosiasia. Täytyy löytää pitempiä ja voimakkaampia pelaajia, muuten Venäjä, Puola, Bulgaria, Serbia ja Italia jää aina arvokisojen pudotuspelissä voittamatta. Mutta 5 milj. kansasta ei vain löydy 2 -metrisiä montaakaan. Voimaa ja pituutta lisää, muussa tapauksessa tyytykäämme sijoihin 5-8, joka mielestäni on myös kiitettävä saavutus.
No haloo! Tuolla asenteella miksi lähteä edes karsintoihin, kun ei kuitenkaan pärjätä.

Ei tarvitse olla pidempiä pelaajia, napsun verran kovempia vaan.
 
Viestejä
5,036
jäsen kirjoitti:
haloo sanoi:
Hieno esitys joukkueelta, kiitos siitä! Tällä materiaalilla se sijoitus vaan pysyy aina sijoilla 5-8. Valitettavasti se on tosiasia. Täytyy löytää pitempiä ja voimakkaampia pelaajia, muuten Venäjä, Puola, Bulgaria, Serbia ja Italia jää aina arvokisojen pudotuspelissä voittamatta. Mutta 5 milj. kansasta ei vain löydy 2 -metrisiä montaakaan. Voimaa ja pituutta lisää, muussa tapauksessa tyytykäämme sijoihin 5-8, joka mielestäni on myös kiitettävä saavutus.
No haloo! Tuolla asenteella miksi lähteä edes karsintoihin, kun ei kuitenkaan pärjätä.

Ei tarvitse olla pidempiä pelaajia, napsun verran kovempia vaan.
Pikiä ja pitkiä. Yypeet taitavia, nopeita, voimakkaita ja kovapäisiä. 192 riittää, koska Giba on tuon mittainen. Ja näyttää hakkurillekin riittävän 195.

5-8 ei voi olla kiitettävä saavutus. 5-8 on toki hyvä taso, ja jos tuon tason pystyy säilyttämään Euroopassa, niin vuosien saatossa osuu ihan varmasti siihen mitskusuoneen. Mutta se vaatii jatkuvaa työtä periferioissa ja siltikin on tason säilyttäminen työ ja tuskan takana. Ei tämmöisiäkään kavereita joka oksalla kiiku.

Elikkäs The Liitto hommiin, kehittämään kattavampaa järjestelmää sille, että saamme mahdollisimman suuren otannan Suomen lapsista saleille. Kilpailua on sieluista ja agressiivisiä liittoja sieluja riipimässä. The Liitto ei ole todellakaan agre, ei homma etene tupailloilla ja jonninjoutavilla kokouksilla. Tarvitaan ihmisä kentälle, innostamaan ja käynnistämään hiipuneita paikkakuntia takaisin lajin pariin. Niitä paikkakuntia nimittäin on pilvin pimein ja niissä vielä aktivoitavia laji-ihisiä.

Plääh! Tuuleen huutelen. :(
 
Viestejä
20
Kyllä 192cm jos ponnistaa 70cm niin lyö kyllä tosi hyvin,mutta torjunnassa on vain muitten jaloissa.Jospa sieltä 18v porukasta se kova kätinen keihään heittäjä jo ensi kaudella nousisi miesten sakkiin!
 
Viestejä
367
Sakke kirjoitti:
jäsen sanoi:
haloo sanoi:
Hieno esitys joukkueelta, kiitos siitä! Tällä materiaalilla se sijoitus vaan pysyy aina sijoilla 5-8. Valitettavasti se on tosiasia. Täytyy löytää pitempiä ja voimakkaampia pelaajia, muuten Venäjä, Puola, Bulgaria, Serbia ja Italia jää aina arvokisojen pudotuspelissä voittamatta. Mutta 5 milj. kansasta ei vain löydy 2 -metrisiä montaakaan. Voimaa ja pituutta lisää, muussa tapauksessa tyytykäämme sijoihin 5-8, joka mielestäni on myös kiitettävä saavutus.
No haloo! Tuolla asenteella miksi lähteä edes karsintoihin, kun ei kuitenkaan pärjätä.

Ei tarvitse olla pidempiä pelaajia, napsun verran kovempia vaan.
Pikiä ja pitkiä. Yypeet taitavia, nopeita, voimakkaita ja kovapäisiä. 192 riittää, koska Giba on tuon mittainen. Ja näyttää hakkurillekin riittävän 195.

5-8 ei voi olla kiitettävä saavutus. 5-8 on toki hyvä taso, ja jos tuon tason pystyy säilyttämään Euroopassa, niin vuosien saatossa osuu ihan varmasti siihen mitskusuoneen. Mutta se vaatii jatkuvaa työtä periferioissa ja siltikin on tason säilyttäminen työ ja tuskan takana. Ei tämmöisiäkään kavereita joka oksalla kiiku.

Elikkäs The Liitto hommiin, kehittämään kattavampaa järjestelmää sille, että saamme mahdollisimman suuren otannan Suomen lapsista saleille. Kilpailua on sieluista ja agressiivisiä liittoja sieluja riipimässä. The Liitto ei ole todellakaan agre, ei homma etene tupailloilla ja jonninjoutavilla kokouksilla. Tarvitaan ihmisä kentälle, innostamaan ja käynnistämään hiipuneita paikkakuntia takaisin lajin pariin. Niitä paikkakuntia nimittäin on pilvin pimein ja niissä vielä aktivoitavia laji-ihisiä.

Plääh! Tuuleen huutelen. :(
Täytyy olla samaa mieltä Saken kanssa. THE LIITTO ei ole todellakaan ajan tasalla, missä mennään. Kirjoitellaan kyllä, miten hyvin asiat on, kun junnu mj pärjää. Mutta ei nähdä kuinka laji hiipuu ja joukkueet vähenevät.

Alueelliset akatemiat täytyisi saada ympäri Suomea toimimaan ja aktivoimaan toimintaa maakuntiin. Sekä ammattivalmentajia seurojen tueksi ja kehittämään toimintaa.

Akatemioiden välinen kilpailu kuitenkin ylläpitää kehitystä. Sieltä nousevat myös huippupelaajat ja saadaan myös seuroihin pelaajia/toimijoita.

Pläääh tuuleen huutelua......
 
Viestejä
289
Onpas tyhjä olo!

Sekä Italian päihittänyt, että mukavasti Serbiaa piinannut Belgia on nousussa (Suomen ohi?), Ranska on yhä kova luu, vaikka hävisikin mestariehdokas Venäjälle. Myös Saksa ja Bulgaria ovat merkittäviä, vaikka ihmettelinkin Saksan löysää syöttöä. Eikä sovi unohtaa Puolaa, joka jäi taulukossa Suomea seuraavalle 9. sijalle vain niukasti Bulgarialle hävinneenä. Se, että kahdella hyvällä pelillä saimme tuon lohkovoiton ja 8.sijan ei tyydytä. Jo Suomen lipsuminen otteesta Serbiaa vastaan oli paha merkki. Lukiko Berruto tämän viestiksi (Suomi tarjoaa Italialle Serbiaa vai Suomen huonoudesta?), ”harjoitteli” joukkueongelmiensa ratkomista ja antoi Italian kaatua Belgialle välttääkseen Serbian ja kurittaakseen ”lemmikkiään”. No olisiko Suomi sitten voittanut Belgian, joka pelasi hyvän ottelun Serbiaa vastaan?

Ei näissä puolivälierissä kovasti merkinnyt, että lohkovoittajat olivat ansainneet ylimääräisen lepopäivänsä, kun rutinoituneet Italia, Serbia, Venäjä ja Bulgaria voittivat pelinsä. Bulgariakin oli todella tiukalla jo edellisiltana Puolan kanssa, joka ratkesi vasta 5. erän ylimääräisillä palloilla. Että kyllä Suomen sijaluku Euroopan maiden joukossa on yhä vakaasti 10. seutuvilla, eikä huono. Siinä on jo sinänsä työtä säilyttää se, mutta eihän se meitä faneja tyydytä. Harmittaa vaan, että hukattiin tilaisuus päästä ottelemaan mitaleista, ensin Bulgarian lihaksekkaita sanoisko painonnostajapelaajia vastaan. Kaikki mitä olin ajatellut yön huonosti nukuttuani sanoa Suomen joukkueesta, totesin näitä palstoja selaillessani tulleen jo sanotuksi.

Siinä Serbia-pelissä meni MM-paikka ja Italia-pelissä kaiken muun ohella EM-paikkakin. Niitä otellessa voi optimistisesti ajatella, että harjoitus tekee mestarin, kuten monta vuotta on näin tehtykin. Mutta kerran ne huippujoukkueet voivat kaatua, jo sattumaltakin. Ja perustason asiantuntijat Sakke ja Karhu kommnteillaan luovat realistisia katsauksia lentopallon tulevaisuuteen Suomessa.
 

UVV

Viestejä
175
Sakke kirjoitti:

Pikiä ja pitkiä. Yypeet taitavia, nopeita, voimakkaita ja kovapäisiä. 192 riittää, koska Giba on tuon mittainen. Ja näyttää hakkurillekin riittävän 195.
Ja koska on vain yksi Giba, niin muut saisivat suosiolla olla 5-10cm pidempiä. :)

-Luvattoman monta kertaa Italian hyökkäys tuli torjujan omien käsien välistä tai 3-miehen torjunnassa keskarin ja sen "ylimääräisen" torjujan välistä.

-ykkös-tempo, miten se voi Suomalaisen tekemänä olla aina niin vaikean näköistä? Italialaisten kädestä pallot tulivat korkealta, kovaa ja jyrkästi.

-CEV:n matsi-raportisivun mukaan meillä oli paras hyökkääjä, vastaanottaja, syöttäjä ja jopa torjujakin oli tasoissa parhaan Italialaisen kanssa ja silti kävi näin...noh ens kerralla sitten.

Ja tähän loppuun pieni kevennys, niin jaksaa odotella liigan alkua, jotta pääsee taas kritisoimaan.

Joukkueen lempinimestä kun on ollut puhetta, tässä oma ehdotukseni.

573789.jpg
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös