Kehon mittasuhteilla on tottakai merkitystä oikeastaan jokaisessa urheilulajissa ja ne korostuvat, mitä korkeammalla tasolla lajissa kilpaillaan. Pituuden mittapuulla toisessa ääripäässä lienevät juuri kori-, lento- ja käsipallo, toisessa vaikkapa voimistelu ja taitoluistelu.
Kenenkään unelmien ei pidä sortua pituuteen missään lajissa. Tiettyjä rajoitteita ne asettavat ja vaikuttavat todennäköisyyksiin saavuttaa lajin absoluuttinen huippu. Joku voi polttaa 80 vuotta tupakkaa ja kuolla lopulta auton alle. Jostakin voi tulla alle 185-senttisenä maailman paras koripalloilija tai lentopalloilija, tuskin sentään yli 185-senttisenä maailman paras permantovoimistelija.
Kansainvälisessä lentopallossa lajin evoluutio on kulkenut 2000-luvulla pelaajien keskipituuden kasvamiseen. Suurin syy siinä on ollut pelitemmon nopeutuminen. Etenkään torjuntapelissä harvoin ennätetään ponnistamaan täydellä teholla, jolloin passiivinen ulottuvuus korostuu.
Keskipituudeltaan sangen lyhyen Japanin maajoukkueen menestyminen lentopallossa perustuu erääseen lajin ulkopuoliseen faktaan. Nimittäin koululiikuntaan. Siinä missä Suomessa hiihdetään ja luistellaan, Japanissa lapset alkavat kävelemään opittuaan harjoittamaan motorisia taitoja: judo ja voimistelu kuuluvat jokaisen japanilaisen kansalaistaitoihin. Ne ovat sangen hyvä perusta lentopallotaitojenkin pohjiksi. Lajissa, jossa takakenttäpelaaminen perustuu liikkuvuuteen, räjähtävyyteen ja koordinaatioon, ei pituuteen. Maailman parasta lentopallojoukkuetta japanilaisista tuskin pystyy kasaamaan, mutta alle 190-senttisten maailman parhaan joukkueen heittämällä. Toki Japanissa on pitkiäkin pelaajia, en sitä kiellä. Aasialaiset nyt vain sattuvat olemaan keskimäärin länkkäreitä lyhyempää porukkaa, mikä näkyy lentopallokentälläkin.
Hienosti Japani on joka tapauksessa ulosmitannut itsestään sen anatomisesti absoluuttisen maksimin. Ehkä yhtenä parhaista lentopallomaista maailmassa.
