Kuka keulii, kuka ei. Aika moni keulii, mutta ei sitä itse huomaa
.
Kangasalan pelejä ei ole tullut hirveästi seurattua moneen kuukauteen ja ihan mukava nähdä, että ovatko oppineet pelaamaan. Runkosarjassa sitä ei ollut vielä havaittavissa. Ja ovat selvittäneet playoffsien kaksi ensimmäistä vaihetta vihellellen ilman iskuja heikkoihin kohtiin vartalossa.
Vampulassa riemuittiin kun Puijo tuli Pölkyn sijaan pronssipeleihin. Onhan Vampula kaatanut Puijon jo pariinkin kertaan. Mitähän Aamulehti ja KA-sanomat ovat runoilleet aiheesta? Vieläkö hekumoivat Pölläsen paluusta kentälle ja Andrikopouloun hyvistä fiboista ässäsyötön jälkeen.
Mistähän Sotiris tempaisi eilen taikasauvan, joka kertoi ilmeisen hyvän vaihtoehdon pelata välillä kolmella yleispelaajalla. Sekin oli suuri apu Puijon tainnuttamisessa. Pekka Seppänen osoitti muuten erittäin kypsää taktista otetta Ellinsä kanssa. Pölkyn Jonesille pitäisi antaa hieman jälkiruuan sekaan jarrua. Pörrää sen verran yliaktiivisesti verkolla. Tekee kyllä, jos saa tilaisuuden, parikyt pistettä otteluun.
Suorastaan odottelen jo Kangasalan rumpuryhmää sunnuntai-illalle ja niitä läpi ottelun kajahtavia ÄLPEE-huutoja. Mutta on Pölkyn rumpalillakin uudet kalvot rummussa ja varakone vieressä. Uudet työkintaat myös, jotta kapuloista saa paremman tatsin.