Johan oli peli Kuopion Studenttialla.
Lämmittelyssä jo selvisi, ettei Rusnachenko ei pysty pelaamaan ja kyselemään kuka on numero 14 jota ei ole edes käsiohjelmassa.
Selvisi, että 16 v Räty joka on Kuortaneella ollut vuoden ja oma kasvatti, joka treenannut kotona ollessaaan Puijon mukana. Pelin alkaessa oli kyllä naama korvia myöten punainen, mutta siitä se alkoi laskea kun onnistumisia alkoi tulla. Kaksi ensimmäistä erää oli tilanteeseen nähden hyvää peliä, mutta taisi "ylilatautuminen?" vaikuttamaan seuraavissa erissä ja jaloissa painamaan(?) ja sitä myötä vähän ajatuskin sitä myötä. No hienon lopun sai nuori nainen debyytti peliin (ottelupalloon ässäsyöttö).
Puijo on Pekka Seppäsen näköinen joukkue ja täysin hänen hallinnassa. Kukaan ei syöttänyt ennen kun sai tietää Pekalta minne syöttävät. Mosser oli "pommituksen kohde" pääsääntöisesti, mutta kun tiesivät (?) Ndoyen vahvuudet otettiin lyhyellä ja kuutospaikalle suunnatulla syötöllä saatiin häneltä nelospaikalta tehoja pois. Erien lopussa libero Tuomiselle suunatut syötöt ei minusta tuottaneet tulosta ja ne olisi voinut jäädä tekemättä.
Puijo on loistava vastustajan nelospaikalta tulevien hyökkäyksien puolustaja. Hakkuri Tokokua myöten loistavasti puolustavat ja tekevät joukkueena töitä ja siihen "miinaan" Hämenlinna loppujen lopuksi meni. Auteren eka erän lopussa Mosserin pari "pimennystä" antoi vielä joukkueelle lisä buustia , että vaikka ykköspassari on poissa me voidaan tässä pärjätä.
Mutta Rädyltä mitään pois ottamatta minusta Puijon ykkönen oli nr 3 Kääntä. Hämeenlinna ei saanut häneen minkäänlaista otetta ja nosto että puolustuspeli oli timanttia.
Hämeenlinnan Torchio tajusi , että heidän pitää monipuolistaa hyökkäyspeliä ja teki toisessa erässä tilanteessa 7-8 passari vaihdon Roivaiseiseen (joka minusta cup välierässä mahdollisti heidän voiton Puijosta) , mutta ei ollut hänen päivänsä missään nimessä ja kun vielä Mosser vaihdettiin Subotic (tilanne 8-10) ja Njoye Kilpiseen (12-15) aloituksen loput eivät uskoneet erävoittoon niin Puijo "marssi helppoon erävoittoon" vaikka Ylivainio tuli lopussa takasin kentälle. Kilpinen pelasi varsinkin ihan hyvin, vaikka hiha ei vakuuttanut.
3 ja 4 erä olikin Ylivainion ja Madseniin ilotulitusta jota Owokoriran säeisti omilla vahvoilla verkkokieroksilla. Ylivainion passit alkoi tulla anteenille saakka ja kakkospaikalta tulleiden hyökkäyksien kanssa Puijo oli pulassa.
Viides erä alkoi Hämeenlinnan painostuksella , mutta Puijon puolustuspelaaminen antoi yleisölle lisä buustia ja heidän kannatuksella ja hakkuri Tokokun kovilla kakkospaikan niiteillä Hämeenlinna alkoi taipua ja Rädyn kannalta vielä onnelliseen loppuun.
Miten jatkuu tämä ottelupari? Hämeenlinnan pitää monipuolistaa hyökkäystä ja peipit pitää saada paremmin ylös. Puijo peippasi Ylivainion useasti pois (ja jatkopalloista ei saatu kunnon hyökkäystä) ja Owokorian oli jopa niiden kanssa pulassa. Puijon peli Rädyn ollessa kapelimestarina voiko kehittyä? Ykköstempokin onnistui varsinkin hyvin Schmidin kanssa josta olin yllättynyt.
Vielä huomio. Kolmen takaa hyökätessä ei uhkaa saanut aikaan kuin Mosser. Hakkurit ei saaneet sinne tavaraa jota vähän ihmettelin, mutta ne mitä sai niin ei sieltä kyllä "pommeja" heiltä tullut.