Suomessa lahjakkaalle pelaajalle on kyllä kohtuullisen hyvin mahdollisuuksia harjoitella hyvin ja päästä pelaamaan kehittävässä ympäristössä. Kuitenkin ammattilaisuus on tarjolla aika harvalle; suurin osa liigan nuorista pelaajista pelaa käytännössä ilman palkkaa tai hyvin pienellä korvauksella ja panostamisen mahdollistaa opiskelijastatus, jolloin tulot ovat joka tapauksessa varsin rajalliset. Kun opinnot on päätöksessä, moni valitsee palkkatyön ja pelaaminen jää. Tämä johtaa pelaajien aikaiseen lopettamiseen ja liigan kotimaisten pelaajien alhaiseen keski-ikään. Panostaminen on toki mahdollista ja on enemmänkin elämäntapavalinta mutta drop-out on aika (ja liian) iso.
Yleensä ammattilaisuus lähtee siitä, että toiminnan talousrealiteetit ovat riittävällä tasolla. Yhtälö on haastava saada toimimaan, jos meillä on urheilulaji, jossa livekatsojia on kokoluokkaa 400-500, TV/streami -katselijoita rajallisesti ja sosiaalisen median seuraajamäärätkään ei nosta kenenkään kulmakarvoja. Yksittäisissä paikoissa eri toimintatavoilla ja kumppaneilla on mahdollista päästä melko isoihin budjetteihin (kuten Kuusamossa), mutta isossa kuvassa tuskin. En oikein usko silver bulletteihin (johonkin yhteen superideaan joka ratkaisee kaiken) vaan siihen että meillä olisi eri tavoin mahdollisimman monta hyvin toimivaa seuraa tekemässä pitkäjänteistä ja laadukasta työtä.
Itse ajattelisin, että jos nimenomaan katsotaan nuoren pelaajan kehittymisen kannalta - olennaisia tekijöitä ovat sellaiset asiat kuten ammattivalmennus, olosuhteet, ammattilaisuus, järkevä ohjelma ja pelaamisen taso. Valmennus vaihtelee (laji ja fysiikka) mutta lienee monessa paikkaa kohtuullisen hyvällä tasolla, olosuhteet yleensä riittävät. Ammattilaisuus on tarjolla rajallisesti ja pelimäärä (pelit ja matkustaminen) on liian suuri ja vie liikaa ajasta/energiasta. Pelaamisen taso on (kiitos ulkomaalaispelaajien) pääosin riittävällä tasolla.
Jos haluttaisiin lähteä aidosti kehittämään nuorten pelaajien kehitysympäristöä niin tartutaan kiinni tuon edellisen kappaleen viiteen eri tekijään ja lähdetään kehittämään parantamaan jokaista tekijää askel kerrallaan
Tässäpä on erittäin hyviä pointteja kyllä pelaajien kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Suomessakin on olemassa erittäin hyviä ympäristöjä kokonaisvaltaiseen urheilijana ja lentopalloilijana kehittymiseen, missä yhtä lukuunottamatta kaikki mainituista viidestä osatekijästä toteutuu.
Mitä tulee ammattilaisuuteen, en jaksa uskoa, että kotoinen Mestaruusliiga on sarja, missä voi tehdä uran ja ns. tienata eläkerahat. Sellaista tulevaisuuden näkymää ei yksinkertaisesti ole, koska ei ole riittävästi kysyntää lajille nimeltä lentopallo vs. jääkiekko tai jalkapallo.
Koska ei ole kysyntää, ei riittävästi maksavia asiakkaita, ei isosti panostavia pitkäaikaisia kumppaneita. Näin ollen ei ole varaa maksaa palkkoja, eikä pelaamisella opiskelemisen jälkeen ole mahdollista elättää itseään ja harjoitella ja satsata 100%:sti huippu-urheiluun. On siis käytävä töissä, harjoittelemisen ja pelien, pelimatkojen, palavereiden, talkoiden ja muiden kissanristiäisten ohessa. Mainittu drop-outin kuilu on leveydeltään mahdoton ylittää.
Muissa Euroopan pääsarjoissa, siis huippusarjoissa ei töissä käymisen taakkaa ole. Pelaaminen on se työ toisin kuin Suomessa. Tästä syystä huippupelaajaksi kehittyäkseen on lähdettävä muualle, muihin sarjoihin.
Samasta syy-seuraussuhteesta johtuen lentopalloa pelataan pääasiassa "jumppasaleissa" suurten areenoiden sijaan.
Edelleen samasta syystä suomalaiset naisjoukkueet ottavat Eurokentillä pataan näinä vuosina, vaikka Pölkyn muukalaislegioona on rahalla rakennettu, vaan ei vieläkään riittävällä määrällä sitä rahaa.
Mestaruusliiga on euroopan tasolla kasvattajasarja, josta on mahdollista ponnistaa Euroopan kovempiin sarjoihin. Tämän vuoksi amerikan yliopistosarjoista tulevat pelaajat ovat hinta-laatusuhteelta hyviä "ulkkareita" tähän sarjaan. Potentiaalisia pelaajia tänne on mahdollista hankkia. Moniko näistä pelaajista on tulevaisuutensa tähtitason pelaajia? Esimerkiksi Pölkyn ykköstykit ovat kovia pelaajia tähän sarjaan, mutta moniko heistä on oikeasti matkalla esim Italian A1-liigaan, tai Turkin liigaan, mitkä ovat sarjojen jäävuoren huiput. Realismia lienee Saksan, Ranskan tai Espanjan sarjat. (Mielelläni olen tässä(kin) asiassa väärässä).
Suomalaisen valmennuksen tasoon kyllä uskon, kunhan kulttuuri valmennusympäristössä on sellainen, missä "uskalletaan" vaatia, koska vaatiminen on välittämistä. Vaatiminen ei tässä kontekstissa tarkoita autoritaarista, -80-luvun Neuvostoliiton valmennustapaa. Mallia tähän kannattaa hakea kaukaa lännestä coach Kiralyn metodiikasta.
Valmennuksellisesti mielenkiintoinen yksityiskohta on, ettei pääsarjassa ole yhtään naispäävalmentajaa... Nythän seurat ja valmennus ovat keski-ikäisten ukkojen valtakuntaa.
Miksi näin on, tätä voisi kysyä potentiaalisilta naisvalmentajilta, koska heitäkin maastamme löytyy... Löytyisikö tältä palstalta ihan kommentoimaan?
Summasummarum:
Urheilijana ja pelaajana kehittymiseen meillä on täällä paukut olemassa. Jos huippu-urheilijaksi ja -lentopalloilijaksi mielit on lähdettävä pois Suomesta hakemaan kovempaa kilpailua ja uskallettava "heittäytyä lajille täysin" ja todella ymmärrettävä mitä se tarkoittaa. Valitettavasti moni luulee tietävänsä, vaan ei oikeasti tiedä luulevansa...
Jotta ei jää epäselväksi; olen lentopallon ystävä ja toivon suomalaiselle lentopallolle sen pelaajille ja urheilulle sekä urheilijoille ylipäätään vain parasta.
Realiteetti kuitenkin on, että omana elinaikanani Mestaruusliigasta ei tule eurooppalaista huippusarjaa. Laadukas kasvattajasarja Mestaruusliigan sen sijaan tulee olla ja uskon vahvasti, että sitä se varmasti myös voi olla.
Sitä ollakseen tarvitaan kaikkia mainittuja osatekijöitä, pelaajia (niin koti- ja ulkomaisia), huippuvalmentajia kaikilla tasoilla junioreista liigaan saakka.
Toivottavasti taloudelliset resurssit liitossa, liigassa ja seuroissa riittävät tulevaisuudessa (edes) tähän.
Josko loppuun asti jaksoit ja mielesi pahoitit ei se haittaa. Ole vapaasti eri mieltä, ei haittaa sekään.
Yllä on vain oma vaatimaton mielipiteeni ja ratkaisuvaihtoehtoja valitettavan vähän.
