- Viestejä
- 1,445
Kassun on tässä matkan varrella mieli muuttunut,juur sarjan alussa oli sitämieltä että Jokelalla mennään mestaruuteen😉Tottakai tilanteen mukaan monet elää ,lopussa ollaan kaikki samaamieltä Valepa olikin ylivoimainen🙏
Näin se menee. Kyllä jokainen reissu on aina pois jostain. Vieläpä kun kaveri saa huomenna aloittaa valmistautumisen välieriin.Runkosarjan kärkikaksikkokin saanut maistaa playoffien maailmaa. Ei se ihan kävelemällä suju välieriin meno kuitenkaan. Akaakin porskuttanut voittamattomana kotisalissaan koko runkosarjan mutta niin se vaan piskuinen Kyky tuli ja teki sen ensimmäisenä ja vielä kovassa painepelissä. Mikäs joukkue se siellä välierissä jo onkaan odottelemassa kun muut vielä tahkoavat?
Oli kyllä koko joukkueen voitto. Jopa tuo libero-Ilja, jonka toin Suomeen kaudeksi 14-15, pelasi ihan hyvin. Nyt on haastetta mukavasti Akaalla. Passipeli? Luulisin, että Kyky ei antaudu nyt ihan helpolla. Syöttöpeli oli todella järkevää.Runkosarjan kärkikaksikkokin saanut maistaa playoffien maailmaa. Ei se ihan kävelemällä suju välieriin meno kuitenkaan. Akaakin porskuttanut voittamattomana kotisalissaan koko runkosarjan mutta niin se vaan piskuinen Kyky tuli ja teki sen ensimmäisenä ja vielä kovassa painepelissä. Mikäs joukkue se siellä välierissä jo onkaan odottelemassa kun muut vielä tahkoavat?
Antti Esko sanoi ihan oikein tuosta hyökkäysprosentista. Kyllähän velipoika laitteli ykköstempoja vähän sieltä ja täältä. Harjoitusmielessä, kun tilanne oli ihan selkeä. Laskihan tuommoinen hyökkäysprosenttia. Ei varmasti olisi kokeillut, jos olisi ollut tiukka tilanne.Laitetaanko mestaruudet jälleen uudelleen jakoon tämän kierroksen myötä
Mukavan tiukkaa vääntöä kaikissa ottelusarjoissa tähän mennessä, Valepa - Loimua lukuunottamatta. En vielä virittelisi mestaruusviirille Vammalassa paikkaa, siinä ottelusarjassa paikalle saapuminen on riittänyt voittoon. Loimun yleispelaajien Suomen Cup viikonlopusta lähtenyt laskeva vire söi Raisiolaisilta haastamisen mahdollisuudet.
Tänäänkin Valepa 3-0 jättäen Loimun alle 20 pisteeseen jokaisessa erässä vaikka oma hyökkäysteho jäi alle kolmenkymmenen.