Lentopallon "yhteisöllinen" kiusaamiskoneisto pyörähti jälleen käyntiin. Tismalleen sama ilmiö ja pienen porukan imu näkyvät ikävästi meidän kouluissakin. Yksi lyö, toiset tykkäävät, ja sitten on toisten vuoro. Mitäpä siihen voi sanoa muuta kuin harmitella, että ilmiö toteutuu aikuisten keskuudessa ja kiusaamisvapaaksi oletetun urheilulajin puitteissa.
Viimeisten parin vuoden aikana Liitto on joutunut tekemään päätöksiä poikkeuksellisen hankalissa olosuhteissa, joiden keskeisin syy lienee kaikkien tiedossa. Tällaisille tilanteille on tyypillistä, että aiemmin luodut strategiat eivät välttämättä tuota hyvää lopputulosta, koska strategiassa oletettu toimintaympäristö on muuttunut. Tarvitaan ongelman määrittelyä, jotta tiedettäisiin, mitä tullaan päättäneeksi. Koska tarjolla on yleensä vain huonompia lopputulemia kuin se, mitä ennakolta oli näkyvissä, ratkaistaan nimenomaan ongelman määrittelyn kentällä potentiaalisten ratkaisu- tai päätösvaihtoehtojen merkitys. Se, että nyt päätökset tuovat esiin tilanteita, jotka useiden mielestä näyttävät epäreiluilta, kohtuuttomilta ja lajia heikosti palvelevilta, on merkki siitä, että ongelman määrittelyssä on saatettu epäonnistua. Olisi saattanut olla mahdollista löytää sellaisiakin ratkaisuja, joiden haittapuolet ovat lievempiä, osapuolten hyväksymiä ja reiluilta vaikuttavia. Tämä ei varsinaisesti ole mitään tähtitiedettä, mutta sekä selkokielisyysvaatimukset kuin suorien ratkaisujen tivaaminen molemmat ovat osoituksia siitä, että huomio ja vaatimukset kohdistuvat vääriin seikkoihin.
Vaikka tällä palstalla ei ole eikä kuulu olla roolia Liiton päätöksenteossa, on tämä silti helposti käsitettävissä lentopalloyhteisön keskustelukanavaksi. Tällaisilla epävirallisilla rakenteilla on oma roolinsa kokonaisuudessa, kuten vaikkapa juuri käynnissä olevan maailmankonfliktin kohdalla voidaan huomata. Sen arvoa ei kannattaisi sisältäpäin myrkyttää.