En nyt ala tässä luettelemaan kaikkia niitä pitkiä ja lyhyitä koulutuksia joihin olen osallistunut tai selostamaan oman maisteritutkinnon opintosisältöjä enkä myöskään listaamaan kirjallisuutta jota olen lukenut, mutta uskaltaisin kyllä sanoa että on tässä jonkinlainen käsitys vuosien varrella saatu sekä lapsen että urheilijan mielenmaisemasta ja sen kehittymisestä. Sekä kirjoista että työkokemuksesta ja vielä päälle lajin parissa kohtuullisen ajan toimineena.
Nytkö puhutaan sittenkin urheilun psyykkisestä puolesta kokonaisuutena eikä siitä tuulettaako Severi Savonsalmi liikaa taitoihinsa nähden? Hyvä on, puhutaan sitten:
Kyllä, Suomessa pitäisi ottaa henkinen valmennus mukaan paljon aiemmin ja se pitäisi huomioida paljon laajemmin myös koulutuksissa, lajista riippumatta. Junioripuolella tämä tarkoittaa mm. itsetunnon, minäpystyvyyden ja sosiaalisten taitojen tukemista ja sitten psyykkistä valmennusta myös ammattilaisen taholta heti kun resurssit sen mahdollistavat. Selkokielellä tuetaan jokaisen urheilijan kasvua sekä omaksi itsekseen että täysivaltaiseksi yhteisön (=joukkueen, seuran, lentopalloyhteisön) jäseneksi. Tämä ei tapahdu hillitsemällä tunteita tai tekemällä raamit siihen mikä on sopivaa hyvää käyttäytymistä, vaan antamalla jokaiselle tilaa ja työkaluja omien tunteiden kanavoimiseen pelisuoritukseen. Tunne ei ole negatiivinen tai positiivinen vaan viesti jostain. Jos pelaaja tuntee yhden oksan jälkeen olevansa kelvoton nostaja joka pitää laittaa heti vaihtopenkille, ongelma ei ole negatiivinen tunne joka vaikuttaa seuraavaan suoritukseen vaan se, MIKSI pelaaja edes ajattelee olevansa kelvoton nostaja yhden suorituksen perusteella. Syy löytyy mitä todennäköisimmin esim. siitä, ettei juniorivuosina virheitä ole sallittu tai niitä on opetettu pelkäämään ja häpeämään. Tämäkään ei vaadi kiroilevaa ja lapsia haukkuvaa valmentajaa, vaan katse, ele ja ilme riittää.
Juniorivalmentajat todella tarvitsevat tukea ja ymmärrystä siitä, että heidän sanansa, tekonsa ja valmennuksensa kantavat hyvässä ja pahassa pitkälle aikuisuuteen. Ja tämä ei ole mikään lentopallon oma ongelma eikä se ole myöskään uusi.
Noin.
Palaan myös alkuperäiseen aiheeseen sen verran, että kyllä, Savonsalmen tapa olla kentällä on todellakin jotain mitä lentopallo kaipaa jos medianäkyvyyttä haetaan. Kukaan tuskin on niin pässi (heh-heh) että kuvittelee että Valepaan otetaan huonoja pelaajia alun alkaenkaan. Savonsalmi tuulettakoon jatkossakin, tosin en kyllä usko hetkeäkään että hän kovin vakavissaan tätä keskustelua ottaisi vaikka sen jostain syystä lukisikin.
Tuostahan uskoakseni kaikki ovat samaa mieltä, jopa me kirjoja lukemattomat ja kyvyttömät.