Nyt sitä sitten on tarjolla. Lentopalloherkkua tavalla, jota ei ole ehkä ikinä nähty. On Lelua, on Upia, Kunua, Massea ja ketä niitä nyt löytyykään... Eipä voisi paremmin lentiskausi huipentua.
Puolivälierissä todellista taistelua nähtiin – odotetusti – vain yhdessä parissa. Siinäkin runkosarjassa paremmin sijoittunut lopulta hoiti homman. Vaikkakin vasta vihoviimeisessä viidennessä ottelussa.
Totta kai suoraan otteluvoitoin 0–3 hävinneet joukkueetkin laittoivat kaikkensa peliin, mutta runkosarjan kärkitrio oli yksinkertaisesti liian kova haastajille.
Nyt on joka tapauksessa välierien aika. Katsotaanpa hieman mitä on odotettavissa. Samalla spekuloidaan, ketkä lopulta pääsevät kisaamaan kirkkaimmasta kruunusta.
VaLePa–Hurrikaani (runkosarjassa otteluvoitot 2–1, lisäksi Suomen Cupin välierässä VaLePa voitti 3–1): Mestari-VaLePa pääsi Hurrikaaniin verrattuna helpolla puolivälieristä. Nuori Isku taisteli urheasti, mutta kahteen yksittäiseen erävoittoon tamperelaiset jäivät.
Hurrikaani sen sijaan joutui käymään ankaran väännön Pielaveden Sampoa vastaan. Lopulta kotikenttäetu osoittautui kullan kalliiksi.
Hieman yllättäen Hurrikaani ilmoitti kesken pudotuspelien, että erinomaista työtä Loimaalla tehnyt valmentaja Ville Kakko siirtyy kauden päätyttyä seuraamaan toistaiseksi lentopalloa katsomosta. Ensi kaudeksi Kakon tilalle tulee Köpi Sammelvuon luottomies maajoukkueesta, italialainen Nicola Giolito.
Uutinen ei Hurrikaanin eikä Kakon tekemisiin vaikuttanut. Loimaalta pelataan jo neljättä kautta peräkkäin välieriä. Kova suoritus.
Vielä paljon kovempaa vaaditaan, jos mieli kaataa mestarit. Mielihän luonnollisesti tekee, mutta riittävätkö paukut sittenkään? Vastassa on yhtä tuttu kuin kivenkova ryhmä.
Olli Kunnarista kaikki mahdollinen on sanottu. Sanotaan nyt vielä vaikka sellainen arvio, että Kunnarilla on aivan poikkeuksellinen kyky valita käytännössä kaikissa mahdollisissa pelitilanteissa se kaikkein optimaalisin ratkaisu. Muun muassa tämä ominaisuus erottaa erittäin hyvät pelaajat loistavista.
Kunnari ei tietenkään yksin pelejä ratkaise, mutta on ilman muuta VaLePa:n tärkein pelaaja. Rutiinia joukkueesta toki löytyy muualtakin. Passari Antti Esko ja valkovenäläissentteri Eduard Venski esimerkiksi ovat nähneet ja kokeneet kaiken suomalaisilla lentopallokentillä.
Hollantilaishakkuri Sjoerd Hoogendoorn pelaa nyt ensimmäisiä pleijareitaan Suomessa. Hakkurien vastuu on kaikissa joukkueissa suuri, mutta Olli Kunnari on paras mahdollinen mies vähentämään Hoogendoornin paineita.
Harvoin keskimiehet pelejä ratkaisevat, mutta Hurrikaanin kohdalla tämä "sääntö" natisee poikkeuksen paineessa. Sillä on nimikin: Matti Oivanen.
"Masse" napsi viidessä puolivälieräpelissä huimat 33 torjuntapistettä. Kun niihin lisää tasavallan toiseksi – Lelu Ojansivun jälkeen – pelottavimman syötön (15 ässää Sampoa vastaan), niin oleellinen on siinä. Aivan valtavan hyvästä pelaajasta on kyse.
Hyvä on myös serbihakkuri Vladimir Cedic, jonka oikeastaan pitää voittaa kaksintaistelu Hoogendoornia vastaan. Muuten ei Hurrikaanilla ole asiaa finaaliin. Kunnari nimittäin pisteensä tekee. Sille ei voi mitään.
Sitten tuleekin Hurrikaanin kysymysmerkki. Passari Kalle Määtän pitää pystyä ruokkimaan myös yleispelaajia – ja heidän kyetä ratkaisuihin. Ennen kaikkea latvialaisen Aivars Petrusevicsin yön ja päivän välillä ei yksinkertaisesta saa olla niin isoa eroa kuin sekä puolivälierissä että ajoittain kauden aikana nähtiin.
Miten käy? Ei vaan Hurrikaanin voima riitä. Ugins Krastinsin luotsaamien mestarien rutiini ja taso ovat yksinkertaisesti kovempaa luokkaa. VaLePa finaaliin voitoin 4–1.
Tiikerit–Loimu (runkosarjassa otteluvoitot 1–2): Kokkolalaisyleisön kestosuosikki vastustajaksi on perinteisesti ollut oululainen Etta, mutta kyllä nyt ollaan vieläkin makeampaa tikkaria nuolaisemassa.
Ei siinä mielessä, että vastustaja olisi helppo. Sitä se ei nimenomaan ole. Vaan kun Loimun aloitusseitsikossa on peräti kolme kaksi vuotta sitten tiikerinutussa Kokkolan jäähallissa mestaruutta juhlinutta peluria, asetelma on suorastaan hykerryttävä.
Molempien joukkueiden peli on ennen välieriä niin balanssissa kuin se vain voi olla. Tiikerikoutsi Tommi Tiilikainen ei tehnyt puolivälieräsarjassa LEKAa vastaan yhtään ainutta vaihtoa. Aloitusseitsikon ulkopuolella olevat eivät pelanneet sekuntiakaan.
Loimun Henri Tuomi teki erien aikana muutaman hetkittäisen vaihdon, mutta aloitusseitsikko aloitti ja pääsääntöisesti myös lopetti Loimun jokaisen erän Ettaa vastaan. Syytä muutoksiin ei ollutkaan. Loimu menetti yhteensä kaksi erää kahdessa erillisessä pelissä, Tiikerit yhden.
Jos tämä ottelusarja johonkin kiteytyy, niin joukkueiden hakkureihin. Urpo Sivula ja Olli-Pekka Ojansivu jakavat taakkaa maajoukkueessa ja ottavat nyt mittaa toisistaan. Päivänselvää on, että niin "Lelulla" kuin "Upilla" on palava halu nousta ottelusarjan kurkoksi.
Totta kai molemmille tärkeintä on oman joukkueen voitto – teki ratkaisupisteet kuka hyvänsä. Silti oman matchupin voittaminen on iso asia. Esimerkiksi Lelulle lienee jäänyt viime keväästä jotain todistettavaa. Silloin VaLePa:ssa pelannut Mikko Oivanen oli finaaleissa naksun parempi.
Yhden eikä kahdenkaan miehen sodasta luonnollisestikaan ole kyse. Koko kauden ajan on hieman mietityttänyt, riittääkö Rumpusen veljesten muodostama Loimun yp-kaksikko aina mestaruuteen tai edes finaaliin saakka. Jälkimmäiseen asiaan ainakin saadaan nyt selvyys.
Sitä paitsi Ossi Rumpunen on pelannut toistaiseksi erinomaisen kauden pallojen tappajana. Tiikerien mestarijoukkueessa velimies Tomi taas kantoi erittäin suuren vastuun vastaanotossa. Edelleen se on pallot mielellään sormillaan nostavan Tomin vahvuus.
Tiikerien yp-kaksikko Romans Sauss–Matti Hietanen on paperilla Rumpusia kovempi. Otteluita ei vaan ratkaista paperilla. Hietanen hoitaa isoa ruutua vastaanotossa. Saussin roolina on toimia Batmanin (Lelu) Robinina. Parhaimmillaan latvialainen tuon tehtävän myös hoitaa kiitettävästi.
Tiikereistä tuttu Joe Klein ja maanmiehensä Kyle Masterson muodostavat keskellä erittäin kovan kaksikon. Tiikerien aloittavilla keskimiehillä Antti Leppälällä ja Tommi Siirilällä on kova tehtävä vastata jenkkien haasteeseen.
Pelintekijäosastolla on myös tasaista, vaikka Tiikerien passari Steven Kehoe ehkä lähtökohtaisesti menee Ville Junturan edelle. Peli sen näyttää. Samoin kuin liberoiden eron (?). Onko Loimun itävaltalainen Florian Ringseis parempi kuin Tiikerien ex-maajoukkuemies Pasi Hyvärinen?
Miten käy? Hieman kuin rahaa heittäisi. Seitsemän peliä ja Tiikerit kotiedun turvin finaaliin 4–3.