Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
todella hohdokasta pelinjohtamista. aikalisä kun vastustaja johtaa 24-20. ei voinut aikaisemmin käyttää.
19-16 oli kyllä aikalisä, mutta toki kuulostaa dramaattisemmalta noin.
No kyllä minun telkkarissa oli Suomen aikalisä 19-16ja nyt myös toisessa erässä 15-11.
todella hohdokasta pelinjohtamista. aikalisä kun vastustaja johtaa 24-20. ei voinut aikaisemmin käyttää.
-> käytettiin.
Mutta se tästä, minä en lähde tähän valmennuksen päättömään morkkaamiseen joka käänteessä.
Aina löytyy selityksiä. Kyllä Hänninen sai Kuoksan luottamuksen ja ohitti Ronkaisen. Olisi tähänkin joukkueeseen sopinut taitojensa puolesta mutta jätti ettan ja samalla ulos Sammelvuon suojista.Olihan Ronkainen Ettan aloituskuusikossa. Pleijareissa oli vaihtopenkillä. Tämän päivän Kalevan mukaan polvi- ja pohjevaiva esti harjoittelun ja hypyt pleijareissa.
Ens pelissä Krastinss saa kyllä luvan aloittaa vaihdosta. Se sen syöttö on kyllä oikeen ärsyttävää katottavaa, mutta minkäs teet! Se yks pitkä palloralli oli aika koomista katsottavaa, kun ei ollut passaria kentällä.Tuntu, että kukaan ei saa passia aikaseks.
![]()
Laittaisin siihen vaikkapa Suihkosen. Pelas paljon vakuuttavammin tänään, kuin Krastinss. Toinen yleispelaaja sitten Ronkainen/Mäkinen.kenet laitat tilalle ?
Kiitos ja aamen!Ollaan aika lailla taas suomilentiksen keskustelun ytimessä. Rakentava keskustelu loistaa ihanasti poissaolollaan. Kenen kummipojan se Sammelvuo on nyt jättänyt valitsematta joukkueeseen kun sitä näin vihaisia ollaan?
Kritiikki on täysin sallittua ja ajoittain jopa toivottua, mutta henkilöihin menevät, suoraan sanottuna tyhmät kommentit eivät kuulu millään lailla järkevän ihmisen repertuaariin. Ja jos henkilöä kritisioidaan, sitten pitää pystyä perustelemaan kantansa oikeasti ja mielellään rauhassa. Tämän kaltainen turha kouhkaaminen parilta nimimerkiltä on lähinnä ainoastaan nolostuttavaa.
Hyvänä vinkkinä ehkä pari asiaa jotka nostavat viestien uskottavuutta ja sisältöä ja tekevät keskusteludta kaikille viihdyttävämmän.
1. Älä kohkaa jokaisessa viestissä samasta asiasta vähintään sivulauseessa. Koeta tuoda muutakin sisältöä mukanasi. Jos esimerkiksi haluat kritisoida Sammelvuota, kritisoi nimenomaan toimintaa päävalmentajana. Konkreettiset esimerkit hyvin suotavia.
2. Vähemmän on usein enemmän. Muutama viesti vähemmän, ja paremmalla ajatuksella sekä perusteluilla saattaa voittaa 6 tunnekuohuissa tehtyä pikaista raapustusta kirjoitusvirheineen.
3. Kuten sanottu realismi, ja ajoittainen pessimismikin on hyvin suotavaa, mutta kun joka viestissä kaikki asiat on jatkuvasti pelaajissa, valmentajissa ja taustajoukoissa vituillaan, ei tilaa oikealle keskustelulle juuri jää.
4. Kannattaa myös miettiä olisiko mahdollista että joillekin päätöksille olisi olemassa syy josta juuri sinä et tiedä kaikkea.
5. Tiedostan, että tunnesiteet pelaajiin tai ulkopuolelle jääneisiin pelaajiin voivat vaikuttaa kirjoitteluun, mutta kannattaa miettiä mitä se loppujen lopuksi kuitenkaan hyödyttää.
Nyt meni hieman palstapoliisina olemiseksi ja ehkä pätemiseksikin, mutta on aivan älyttömän turhauttavaa katsoa tämän tyylistä jankkausta vuodesta toiseen. Tulee ikävä muiden lajien foorumeita, missä yksittäiset kirjoittajat eivät nauti näin suuresta roolista keskustelussa, kun muitakin keskustelijoita on satoja.