Melkoinen paukku Lempolta.
Nurmesniemelle ja Tino Vuorelle looginen jatkumo. Vuori olisi toki voinut vielä kokeilla siipiään jossain liigan pohjasakissa kärkijengien vaihtopenkillä pyörimisen sijaan. Nurmesniemi ei saanut tehtyä läpimurtoa liigaan vaikka lahjoja varmasti oli, nyttenkin taisi haastattelussa mainita että edellinen kausi meni pieleen terveyshuolien takia. Lempossa ei ainakaan harjoituskuorma muodostu liialliseksi.
Itänen ja Vuorenmaa isommat yllätykset. Itäsellä outo uraputki, 1-sarjassa kovaa jälkeä ja sitten marinoitumaan liigan huippujengien puolapuille. Läpimurron tekemiselle on helpompiakin paikkoja, jos et ole ihan mikään maajoukkuetalentti. Vuorenmaalla potentiaalia ihan liigan kärkeen asti vaikka tasaisuutta uupuikin. Jos pelkkää taitotasoa katsotaan olisi kuulunut Tuton aloitukseen menneelläkin kaudella.
Toki näissä lienee aina taustalla paljon sellaista managerointipelin ulkopuolistakin asiaa. Opiskelut, työt, ihmissuhteet, oma motivaatio. Ja toki vähenevät liigajoukkueet (ja näin pelipaikat) sekä niiden ympärillä pyörivä epävarmuus.
Nimivahvin porukka sitten Tuton nousukauden, ja senkin jälkeen pitää mennä aika paljon taaksepäin. Harvalla 1-sarjaporukalla on ollut Sillanpään ja Daniel Heinosen tasoisia kavereita (oletettavasti) vaihtopenkillä. Muu kuin mestaruus pitäisi olla Lempäälässä nyt valtava pettymys vaikka uskonkin että Kisko iskee myös taaleria pöytään.