Hyvin kirjoitettu Rike. Tässä lisää pelureiden otteiden pikkuanalyysiä: miten Tervaportti voi olla noin jäykkä yläkropaltaan, että hän ei saa edes puolen metrin päähän omasta jalasta putoavaa palloa ylös. Ei vauhti kiihdy mihinkään suuntaan, ei edes kohden lattiaa heittäytymistilanteessa.
Ihan me laji-ihmiset koemme myötä häpeää katsellessamme Tervaportin toivotonta puolustamista, sillä mies vain levittää kätensä 20 senttiä kyljistä ulos ja rukoilee, josko vastapuolen iskijä osuisi jompaankumpaan käteen.
Oman alueen sisälle putoaa jokaisessa 3-eräisessä pelissä viisi palloa, joista ei päästä pelaamaan edes sormilyöntinä yli verkon. Ja sitten vielä liikkeestä heitetyt laitapassit heittävät kaksi metriä verkon ja kolmen metrin viivan välillä, puhumattakaan syvyysmitasta, kun pallo viuhuu melkein tuomaritorniin. Iskijäparat menevät alle, yrittävät osua torjunnan ”ylänappuloihin”, eivätkä pysty ohittamaan isoa torjuntaa kierteisessä iskussa. Voimaiskusta puhumattakaan.
Lauri Kerminen on käsistään paras suomalainen libero kautta aikojen, mutta kummastusta herättää miehen kaatuilu jokaisessa vastaanotossa ja puolustuksessa. Ainoa kasassa pysyvä suoritus on tiikeri vatsalle, koska siitä asennosta Kerminenkään ei pääse selkä edellä ylös.
Kuka ihme on opettanut Kermisen kaatumaan likimain jokaisessa pallossa selälleen, jopa leijasyötön kanssa näkyy samaa ongelmaa. Milloin näemme Laurin pysyvän jaloillaan syötön vastaanotossa, jotta hän olisi verkon yli nousseen vastapallon puolustajana valmiina katse kohden palloa ja puolustaisi pallon peliin, jalat maassa seisten.
Elviss Krastins on koko nuoruutensa ollut fysiikaltaan kaikkia ikätovereitaan edellä, jonka seurauksena hän ei koskaan opetellut kunnon kierrelyöntejä ohi torjunnoista, kun vastapuolen torjunnan pystyi ylittämään lisäämällä fysiikkaa.
Aikuisiässä rajat tulivat vastaan, kun kansainvälisissä peleissä on vastassa isoja kolmen miehen torjuntoja, joiden yli ei pysty lyömään voimalla. Niinpä Elviksen tähtäimessä on osuma ylös ja toive pallon kimpoamisesta pitkin seiniä.
VaLePan vuosina Elviss sai valmentajaisältään anteeksi kaikki iskuvirheet, muut miehet joutuivat kahden virheen jälkeen penkille ja Elviss sai jatkaa kahdeksankin virheen jälkeen kentällä. Joukkueen vaihtomiehet eivät saaneet mahdollisuutta kehittyä virheitäkin tehden, kun oma poika oli tähtenä.
Ugis Krastins ei ollut suuri kehittäjä. Paljon erilaisia harjoitteita kovalla vauhdilla, ja mitään virheitä ei koskaan korjattu tai henkilökohtaista osaamista välitetty pohtia yhdessä kaikkien kuullen.
Upi Sivula on kova hakkuri, kun on Mikko Eskon tasoinen laatupassari kaverina. Upi myöntää Mikon tärkeyden itsekin, Tervaportin kanssa maajoukkueessa on vaikeaa, kun passit heittävät aivan liian usein.
Eikö tässä maassa kukaan osaa opettaa pelaajille teknisesti oikeita ja yllättäviä kosketuksia palloon. Kaikista ei tule Kunnareita eikä passareista Mikko Eskoa, joten onkohan kyseessä valmentajien heikosta kyvystä saada kehitetyksi monipuolisia pelureita? On mietinnän paikka joka suhteessa. Kuuleeko Kuortane !