Verkkovirhe

Karelian Hurmos 2020-2021

Ryynäsen Topi

Tiikerit ei ole kohdannut vielä VaLePaa tällä kaudella.

Sarjan avausotteluksi merkitty peli siirtyi, kun VaLePa matkusti Mestareiden liigan karsintalohkon peleihin Romaniaan.
 
Viestejä
1,359
Valepan lisäksi ei myöskään ole kohdannut Savoa ja Hurrikaania. Hurmos on kohdannut kärkinelikon joukkueita vieraissakin jo 4 kertaa. 🤔
Kyllä. Realistisesti tiikeripelin lisäksi pisteitä olisi voinut odottaa lakkapäältä, mutta sekin oli vieraspeli.
8. päivä alkaa vähän Hurmoksella "helpompi" putki. Loimu, Ducks, Loimu, Etta, Tiikerit. Siinäkin tosin 3 vieraspeliä.
Noista voisi jo voittoa odottaa, jos on tällä kaudella voittoja tullakseen.
Kukaanhan ei taida tällä kaudella pudota ykköseen, joten siinä mielessä voi rauhassa joukkuetta rakentaa.
 
Viestejä
3,946

Joo, Hurmoksen pelillinen ilme oli vaan niin huono kahdessa vkl pelissä että aika syvissä vesissä mennään. Oma peli täysin hukassa, sekin vois olla jonkinlaisessa kuosissa vaikka vastassa olis ketä, onhan siinä verkko välissä että saa rauhassa rakentaa:unsure:
 
Viestejä
3,120
Kyllä se Hurmoksen joukkue tarvitsisi se aussin tilalle kunnon hakkurin.
Passipelikään ei huippu hyvää.
Samaa mieltä siitä että tällähetkellä näyttää selviävän kun ilmeisesti ei ketään putoa Liigasta.
Yleispelaajien varassa pitkälti pelaa.
 
Lehtimäki näytti viime kaudella aika hyvältäkin passarilta, nyt ei näytä yhtä hyvältä, vaan jopa huonolta.
Onpas mies taantunut...:unsure:
 
No eihän se ole kolmeen kauteen päässyt pelaamaan kunnolla. Nekin vähät mitä päässyt niin ihan merkityksettömissä otteluissa tai tekemättömään paikkaan.
 
Viestejä
417
Hurmoksen materiaali on pääsääntöisesti varsin hepposta luokkaa, joten joukkue vaatii esimerkiksi hyökkäyspelin osalta todella aggressiivisen ja rohkean pelitavan. Ikävä kyllä tällä hetkellä liberopelaaminen, sekä passareiden taitotaso ei riitä tuon pelitavan toteuttamiseen, jolloin peli näyttää ajoittain todella heikolta. Kyllä tämä materiaalin taso on ollut valmentajalla sekä seurajohdolla tiedossa. Nyt punnitaan henkinen kantti uskoa itseensä ja toteuttaa pitkäjänteistä suunnitelmaa. Kuitenkin pelaajista potentiaalisimmat ovat olleet tähän asti joukkueissaan pienissä rooleissa, jos heille annetaan mahdollisuus kehittyä ja suorittaa rohkeasti ilman paineistusta virhemääristä, niin joukkueen pelillinen taso nousee vielä liigatasolla. Ajoittaisia pätkiä laadukkaasta pelaamisesta on näkynyt, etenkin kotipelissä Tiikereitä vastaan. Tasaisuus tulee laadukkaan harjoittelun ja rohkean pelaamisen kautta. Tsemppiä Hurmos!!
 
Viestejä
3,946
No eihän se ole kolmeen kauteen päässyt pelaamaan kunnolla. Nekin vähät mitä päässyt niin ihan merkityksettömissä otteluissa tai tekemättömään paikkaan.
Jaa merkityksettömissä otteluissa? Finaalipeliinkö olisit laittanut? Kannuksethan pitää ansaita ensin, mikähän se tekemätön paikka on Valepa kun on hallitseva cupin mestari ja liigan mestari kolmelta viime kaudelta? Liigan kovin rosteri ollut ruokittavana..
 
Viestejä
1,169
8 peliä, yht. 19 erää, Lehtimäki. viime kaudella Tila pitää ottaa, ei sitä muuten saa.Ammattiurheilussa mennään tulos edellä, parhaat pelaa.
Ammattilaisurheilussa on yleensä myös ammattilaisvalmentaja jonka yksi monista tehtävistä on ajaa koko ajan sisään uutta, visioida eli kehittää ammattilaisseuran peliä ja pelaajia. Samalla tietysti ajaa sisään nuoria kehityskelpoisia kavereita. Ohjata heitä ja antaa vastuuta. Oikeille ammattilaisseuroille ja-valmentajille ei tuota ongelmaa kehittää joukkueen peliä eikä löytää näitä potentiaalisia oikeita pelaajia joukkueelle. Eli kasata joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän amatööripalloilussa tilanne on toinen. Kärkijoukkueet on kasattu vain jonkun suuren nimen ympärille. Sitten nuori kaveri saa sopimuksen ja luulee päässeensä osaksi jotain suurta. Vaihtopenkillä on kuitenkin yleensä vain halpoja täytepelaajia. Jos ei tapahdu mitään uutta eikä kehitystä tapahdu niin silloin myös valmennus on vain nimi siellä penkin päässä. Nyt näitä vaihtopenkkien helmiä on nousut useammankin joukkueen kuusikkoon. Ja sen kyllä huomaa esim. muutamien joukkueiden passipelistä. Jopa peruspassipeli on näiltä lupaaviltä "hyvin valmennetuilta" kavereilta hukassa. Paha siinä on joukkueen voittaa.
 
Vähän reilu 200 passia liigapeleissä kolmeen kauteen. Kyllähän tossa kehittyy. Oli muuten tilastojen mukaan Eskoa parempi passari viime kaudella, mutta ei silti peliaikaa herunut.
Sanoit että "mies on taantunut". Onhan se nyt ihan eri asia heittää 98 passia paineettomassa tilassa liigan parhaasta vastaanotosta liigan parhaille hyökkääjille kuin alkaa pyörittämään peliä Hurmoksessa.
Karjalainen ei välttämättä taitojen puolesta ole yhtään parempi, mutta otteista näkee, että on ryynätty kaikenlaisissa joukkueissa isolla vastuulla.
 
"sarkasmia":sneaky:
 
Viestejä
3,946
Ammattilaisurheilussa on yleensä myös ammattilaisvalmentaja jonka yksi monista tehtävistä on ajaa koko ajan sisään uutta, visioida eli kehittää ammattilaisseuran peliä ja pelaajia. Samalla tietysti ajaa sisään nuoria kehityskelpoisia kavereita. Ohjata heitä ja antaa vastuuta. Oikeille ammattilaisseuroille ja-valmentajille ei tuota ongelmaa kehittää joukkueen peliä eikä löytää näitä potentiaalisia oikeita pelaajia joukkueelle. Eli kasata joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän amatööripalloilussa tilanne on toinen. Kärkijoukkueet on kasattu vain jonkun suuren nimen ympärille. Sitten nuori kaveri saa sopimuksen ja luulee päässeensä osaksi jotain suurta. Vaihtopenkillä on kuitenkin yleensä vain halpoja täytepelaajia. Jos ei tapahdu mitään uutta eikä kehitystä tapahdu niin silloin myös valmennus on vain nimi siellä penkin päässä. Nyt näitä vaihtopenkkien helmiä on nousut useammankin joukkueen kuusikkoon. Ja sen kyllä huomaa esim. muutamien joukkueiden passipelistä. Jopa peruspassipeli on näiltä lupaaviltä "hyvin valmennetuilta" kavereilta hukassa. Paha siinä on joukkueen voittaa.
No tässähän nyt ei ollut totta yhtään mikään, jos tarkoitit Valepaa.En nyt jaksa avata koko pakettia kun oli niin hukassa.
 
Viestejä
3,946
Ei nyt kovin harakoilla kuitenkaan. Oli sitten VaLePa tai mikä muu kotimainen tiimi tahansa.
No siinä unohdettiin realiteetit täysin, oli aivan metsässä. Kysehän ei ole yksittäisestä joukkueesta vaan koko sarjan tasosta, heikomman mukaan aina mennään, siitä se taso syntyy.
Valepalla oli takavuosina täysin Euroopankin tasolla kilpailukykyinen joukkue kaikilla mittareilla mitattuna, jopa vähän menestyikin. Lähemmäs 1 milj eur siihen satsattiin, kotimaan liigassa samaan aikaan joku harrasteli 200 ke noin, ei siinä paljon kehitellä koko lajia kun 9/10 pelistä oli läpihuutojuttuja.
 
Sehän on ihan selviö, että valepa on tasollisesti ihan omassa kastissaan joka asiassa. Kannattaa kuitenkin ehkä varautua jo tulevaan. Peli voi hyvinkin olla muutaman vuoden päästä samanlaista kuin vaikka Hurmoksella nyt. Ainakin jos Hurmoksen valepa-hankinnan tasoa vähän analysoi. Olisi ehkä kannattanut käyttää nuo miljoonat vähän paremmin.
 
Viestejä
1,486
Passari on eritoten pelipaikka, jossa kehittyy pelaamalla ja vuodet koulivat. Monelle tämänkin vuoden liigapassareista olisi saattanut olla parempi vetää isossa roolissa 1sarjaa. Ei passarin tontilla ero niin valtava ole.
Edim Tutolla 4kymppinen Puputti heittää ja Lempolla 17 kesäinen Tuomivaara. Olisiko tässä ollut kaksi ihan ok kehityspaikkaa? Mene ja tiedä...nyt ainakin Tuomivaara tekee kovaa nousua, Akaan silmä kuulemmamiehen jo merkannut.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös