Hyvä avaus samperin voitolta B)
Junnujen valmentajana voin hyvin allekirjoittaa nuo ajatukset.
Itse olen todennut nuo kohdat 1 ja 2 haastavimmaksi. Osa tekee ja harrastaa useita lajeja, osa pelkästään lentopalloa. Uusi lisääntyvä joukko on kokeilijat, jotka tulevat muutamiin harjoituksiin/viikoksi kokeilemaan, onko lentopallo se mun juttu. Tässä vaiheessa tullankiin sitten haasteisiin, jos samassa ryhmässä on 2-5 vuotta pelanneita ja kokeilijoita. Eli haen lähinnä vastausta tuohon ikuisuuskysymykseen, voiko 14-vuotiaana aloittaa lajin ja nousta huipulle.
Mielestäni voi, mutta kova on haaste sekä pelaajalle, että valmentajille. Ongelmaksi tulee yleensä se, että muu ryhmä on vuosia edellä esim. lajitaidoissa. Aloittava tuntee itsensä väkisinkin huonoksi. Lisäksi lajitreeneissä tehdään paljon asioita, joita aloittelija ei käytännössä pysty tekemään. Ongelmaahan ei olisi, jos noita 12-14 vuotiaita saataisiin oman harjoitusryhmän verran mukaan, jotta voitaisiin lähteä perusteista liikkeelle. Tähän on vaan harvalla seuralla resursseja ( vetäjät, salivuorot ).
Tässä siis kohtien 1 ja 2 haasteet omalla kohdallani. Ympäristö voi helposti muodostua turhan "kovaksi" aloittavan kannalta.
Yksi ratkaisu olisi laittaa aloittava nuorempien mukaan, mutta siinäkin tulee haasteita. Aloittavalle tulee tunne, että on lastentarhassa, eikä sieltä tartu niitä tärkeitä ystävyyssuhteita, jotka ovat huonoilla hetkillä kullanarvoisia.
Mielestäni siis tehokkain keino on aloittaa laji mahdollisimman aikaisin, jotta saadaan isoin massa tuonne e-ikäisiin. Siellä muodostetaan harjoittelukulttuuri ja ystävyyssuhteet. Valmentajan osaamista on huolehtia alusta asti monipuolisesta harjoittelusta, moni- tai yksilajisesti. Molemmat passaa
ps. Vielä hiukan tiedustelisin muilta, minkälainen kokemus on noista myöhemmän iän "kokeilijoista". Onko kyse siitä, että omaa lajia ei ole löytynyt, vai siitä, että ei pystytä sitoutumaan mihinkään lajiin? Urheilu ja muutkin harrastukset nimittäin vaativat myös sitä. Joskus vaan olisi mukava hengailla netissä kaverin kanssa, mutta treenit kutsuu. Siksi olisi mahdollisimman aikaisin "opittava" asenne, että treeneihin menoa ei kyseenalaisteta. Nuo kaksi eivät ole vaihtoehtoja toisilleen. Tämä on mielestäni suurin syy siihen, miksi urheilijoiden lapsista tulee tulee urheilijoita, ei mitkään geenit. Esimerkki ja asenne urheiluun on tärkein tekijä.
