Verkkovirhe

Joel Banks maajoukkueen päävalmentajana

Viestejä
1,169
Banks vaihtuu, ei yllättäen, mutta kuitenkin. Mielestäni Banksin aikakausi ollut ihan ok. Ei täysi onnistuminen, mutta nousujohteinen nyt ainakin.

Vähän jäitä hattuun ehkä näiden huudeltujen nimien kanssa. Eskoa huudeltu päävalmentajaksi vaikka ei ole yhtään valmennuskautta alla. Sammelvuon menemä reitti nopeasti menestyväksi valmentajaksi on ehdottomasti poikkeus, ei sääntö. Eskolla myös varmasti annettavaa sillä saralla, ja mukaan rinkiin voi päästä hyvinkin, mutta ei nyt sentään suoraan vetämään.

Tiilikaista (joka olisi varmasti kaikkein halutuin hommaan) uskoisin että turha vielä haaveilla. Saa todella kovaa palkkaa Aasiassa ja tulostakin tulee, ja maajoukkueen palkkataso sekä myös valmennusresurssit jää varmaan siihen verrattuna pennosiksi. Vuorinen sama homma.

Olisiko nyt se hetki kun Kuoksa pääsee vetämään omalla tyylillään, kinnostusta hänellä varmaan olisi? Kuoksahan on tunnettu nimenomaan kokonaisuuden luomisesta, ei pelkästään pelillisten asioiden puolesta puhuja. Varmasti Banksin apureita mietitään myös jatkamaan.

Ulkomailta myös hyviä ehdokkaita, mutta laadukkaat ovat kalliita, ja uskoisin että tässä kohdin halutaan nyt säästää hieman. Kunnaria, Eskoa yms kenties harkitaan myös mukaan, mutta toivoisi että päävalmentaja olisi hieman kokeneempi nimenomaan vetämisestä ja sellaisen kulttuurin luomisesta mitä nyt haetaankaan.
Jos Eskolle tai Kunnarillekin joku kaavailee esim Kuoksan tai jonkun muun kotimaisen "kokeneen" valkun apupojan paikkaa niin olen melko varma siitä minkälainen tuo vastaus tulee olemaan. Noilla kaveruksilla on vahva auktoriteetti ja varmasti vahva usko itseensä ja tekemiseensä. Ja menestystä, meriittejäkin melkoisesti ja varmasti laji-ihmisten kuin tukijoidenkin parissa positiivinen maine. Esko on myös lajin parissa erittäin vahva nimi maailmalla ja ollut myös merkittävin tekijä valepan pitkään menestystarinaan ja mestaruusputkeen. Joukkue pelannut Eskon luomaa lentopalloa nämä vuodet. Tuon kaiken kun joku saa siirrettyä maajoukkueeseen ja sen tekemisiin ja peliin niin hyvä niin. Sitä en tiedä onko kaverilla edes kiinnostusta tuohon pestiin ja onko liitolla varaa mahdolliseen yhteistyöhön mutta keskusteluja kannattaa käydä. Voisi olla Kunnarin kanssa yhdessä hyvä vaihtoehto. Kotimaisista nimistä tuskin parempaa löytyy.
 
Viestejä
1,486
Mielenkiintoista 'pekulointia'.
Kunhan vain liitto ei rahapulassaan tekisi todellista yllätysvetoa: Muurinen Kuortaneelta.
Oli mukana apukoutsina, johtikin EM:ssä yhden pelin, tuntee nuoret pelaajat ja on jo liiton palkoilla.
 
Viestejä
333
Kyllä kotimaisetkin valkut miettii sitä, millaiset resurssit maju saa käyttöönsä. Nykyjoukkue on ainakin vielä osittain nuori ja kokematon. Leiripäivien määrä, mitä liitto pystyy tarjoamaan on tärkeässä osassa otetaanko posti vastaan vai ei.
Buser haettiin Naisten majun vetäjäksi...voi olla että Muurinen on seuraava koutsi.
 
Viestejä
323
Tää nyt oli vähän, tai oikeastaan paljon, kölinaliveto. Varmasti olisi paljon annettavaa. Ihan senkinpuolesta miten saadaan pelaajat pysymään ehjinä, paremmalla prosentilla mitä nyt. Vaikka Köpi oli poikkeustapaus, niin huonosti ei mene Kunnarilla, eikä Kuoksalla, eikä Keskisipilällä eikä Kangaskokolka, eikä.....Tietysti oma peliura pitää saada päätökseen. Todella moni huippupelaaja valmentaa Euroopan isoilla kentillä. Miksei sitten myös Mesko. Ikäkin alkaa olla sopiva.
.
Eskolla on paljon edellytyksiä valmentajaksi. Nimenomaan työmoraalin suhteen tuskin löytyy parempaa, sillä siinä hän on johtanut esimerkillään jo pelaajaurallaan. Samoin muiden pelaajien kunnioitus on varmasti jo takataskussa. Minun kommenttini tarkoittikin, että ei ensimmäinen työmaa valmentajana kovin usein voi olla suoraan maajoukkueen päävalmentaja. Iso osa valmentajista on entisiä hyviä pelaajia, toiset entisiä huippupelaajia. Mutta yleensä reitti noin isoon pestiin ei tule kuin Manulle illallinen, vaan siihen pitää hankkia vähän kannuksiakin. Kunnarihan niitä esim. nyt parhaillaan hankkii kotimaassa.
 
Viestejä
5,036

Kirjoitit että minkälaista kulttuuria majulle haetaan. Se onkin todella mielenkiintoinen juttu. Nyt kun olisi todellakin potentiaalisia nuoria parin kuusikon verran tuloillaan, niin ollaan mahdollisuuksien kanssa kuilunpartaalla, isolla todennäköisyydellä, luulen. Toivottavasti luulen väärin. Tästä sitten tulee yrittäjähenkilönä mieleen, että mikä on se summa, millä maju voisi valmistautua tuleviin koitoksiin, ilman vyönkiristystä.

Kuten huomasimme, että jo yksi kausi sellaisessa liigassa, jossa pallo liikkuu kovempaa, aiheuttaa runsasta kehitystä, vaikka kuusikkopelaajana Luka ei ollutkaan. Tulevan valkun täytyisi olla sellainen, jolla on hyvät yhteydet ja tunnetaan ympäri Euroopaa lentispiireissä, että näitä kohtuu hyviä raakileita saataisiin pikaisesti lisää Italiaan, Puolaan....Auttaisi kummasti majun pärjäämisessä. Ne kuuluisat verkostot on tärkeitä juttuja ja niitähän Meskolla on. Ja jostain syystä on sellainen tunne, että jopa arvostusta maailman lentispiireissä.
 
Viestejä
5,933
Kyllä Kuoksa voisi olla yksi hyvä palanen ja en myöskään ymmärrä miksi pelaajat ei sitoutuisi Kuoksan maajoukkueeseen. Onko siihen jokin erityinen syy antaa jollain?

Krastins mielestäni oli hyvä haku joltain täältä, mutta liekkö olisi tulossa Ukrainan peräsimestä Suomea valmentamaan?

Voisiko joku valmennustiimi: Kuoksa, Kunnari ja Esko toimia, vai meneekö jo liian sekavaksi?
 
Viestejä
1,703

En ihan ymmärrä miten tämä Kuoksa mainitaan kun kyse majuvalmentajasta?Ei kuulosta kovin realistiselta ihan vaan jo saavutusten perusteella, Kangaskokko taitaa olla se ykkönen ja Esko, Kunnari siihen kylkeen.
Kannattaa muistaa että Inna on tyrvääläinen ja hyvin viihtyy Valepan peleissä... 😁
 
No taisi viimeksi olla toinen vaihtoehto Banksin lisäksi.
 
Viestejä
1,596
Ehkä eniten huolestuttaa mitä käy pelaajaliikenteelle mestaruusliigasta ulkomaille. Jotenkin sellainen haisu että Banksillä oli joku merkitys viimevuosien Belgia/Hollanti/Saksa -akselin liikenteessä? Faktaa en tiedä mutta hetken hiljaiselon jälkeen alkoi tapahtua Banksin tulon jälkeen. Noh, eiköhän parhaat ui edelleen ulkomaille, ainakin sopivien agenttien kautta.
 
Viestejä
5,165

Jotenkin vaan tuntuu että juuri tähän seikkaan Kuoksalla ei paljoa annettavaa olisi.
 
Viestejä
5,933
Ehkä eniten huolestuttaa mitä käy pelaajaliikenteelle mestaruusliigasta ulkomaille. Jotenkin sellainen haisu että Banksillä oli joku merkitys viimevuosien Belgia/Hollanti/Saksa -akselin liikenteessä? Faktaa en tiedä mutta hetken hiljaiselon jälkeen alkoi tapahtua Banksin tulon jälkeen. Noh, eiköhän parhaat ui edelleen ulkomaille, ainakin sopivien agenttien kautta.
Voi olla, mutta saiko nämä Kaunistot ja kumppanit siellä mitään aikaan tai kehitystä? Kyllähän parhaat edelleen tosiaan pääsee hyviin seuroihin.
 
Viestejä
19
Vähän heikoilla meriteillä nämät kotimaan nimet toimivat kansainvälisessä ympyröissä. Eskolla ja kunnarilla toki kontakteja pelaajauran jäljiltä. Oli valinta sitten kuka tahansa ja jos varsinkin kotimainen niin toivoa sopii että hälle suotaisiin täyspäiväinen mahdollisuus kehittää maajoukkuetta,liigaa ja pelaajia ym. Ettei tarvitse olla mitään muuta työtä. Sitoutuminen vain ja ainoastaan maajoukkueelle.. Tässä ei ole varaa antaa tasoitusta muille vaan ennemmin ottaa etua muiden maiden majujoukkueisiin.
 
Viestejä
323
Lukan potentiaali on myös meidän pelaajistamme kovin. Ei pelkkä kova Italian liigan harjoittelu häntä ole vienyt tuolle tasoloikalle mikä nyt on realisoitunut. Totta kai se on iso tekijä, ja olisi tärkeää saada pelaajia hyviin liigoihin. Mutta tosiaan, pelattava liiga on toissijainen jos resurssit tulevat muuten vastaan. Ei Kauniston Belgia visiitti ihmeitä esimerkiksi tehnyt.

Suomella on kaksi erinomaista liberoa ja molemmat hyvissä sarjoissakin nyt. Ivanov pelaa hyvätasoista liigaa kelpo joukkueessa ykköspassarina.

Keskarit eivät ole maailman pisimpiä tai ulottuvimpia, (paitsi toki Severin 210cm on jo hyvä lukema) joka kiistatta hankaloittaa koviin sarjoihin pääsemistä, ja tuntuu että monet muut maat työntävät kovia keskareita sellaista tahtia, ettei Suomi pysy lainkaan siinä kehityksessä mukana. Keskareilla kun pituus on kaikkein olennaisin kaikista pelipaikoista. Siksipä alle 200cm keskareita ei vaan huipulla käytännössä ole, kuin aivan poikkeusyksilöt. Hankalaa Suomen on määräänsä enempää näitä hujoppeja haalia.
Mutta tosiaan, kelpo joukkueisiin ulkomaille on silti mahdollisuuksia kaikilla kolmella parhaalla keskarillamme. Suomen keskarit voivat olla aina maajoukkueessa silti yksilöitään isompi summa.

Sitten se tärkein, eli laiturit. Yleispelaajat ja hakkurit tarvitsisi Lukan rinnalle lisää kovia tekijöitä nousukiitoon. Meillä on ihan kelpo pelaajia, ei siinä mitään. Mutta seuraavaan askeleeseen joukkueella tarvittaisiin laitaan vähintään yksi kunnon kansainvälinen pallontappaja lisää. En tiedä mistä sellainen tosin taiotaan. Lentopallo on hyökkäyspeli ja siellä pelit voitetaan ja hävitään.

Mutta valmennusketjussa kun ollaan, niin toivottavasti maajoukkueelle valitaan hyvä ja asioita eteenpäin vievä valmentaja, ja toivottavasti tinkiä ei aivan hirveästi tarvitsisi. En ihan näe pointtia maajoukkueen valmentajan valinnassa sen mukaan kenellä on parhaat suhteet ulkomaille. Luulisi siihen rooliin löytyvän muitakin kuin päävalmentaja.
 
Viestejä
95

Varmaan se paljon puhuttu potentiaali kyllä kunhan sais Ranskassa vielä mitattua ulos sen . Vielä jonkin verran parantaa. - kaikki pelit . Vai katsoin oikeen .
 
Viestejä
1,596
Mielestäni keskipelaajien pituus ei ole (enää) ongelma.

Tämänhetkinen (oikea) majuryhmä:
Savonsalmi 210cm
Zhbankov 204cm
Leinonen 204cm
Haapaniemi 203cm
Tyynismaa 203cm

Takaportin vaihtoehtona vielä Taponen 205cm.

Suurin ongelma on käytännössä kaikilla ulottuvuus, ei pituus. Nuoria kavereita toki kaikki, mutta fysiikassa selvästi vertailumaita takana. Hyökkäysulottuvuudessa annetaan pahimmillaan 20cm+ etua, ja Suomalaiset keskarit lyövätkin pääasiassa torjunnan ohi pahimmillaan verkon pinnasta.

Toinen merkittävä heikkous on ajankohtaisesti torjuminen. Zhbankov ainoa siihen selkeämmin profiloituva kaveri. Haapaniemi kehittynee tässä harppauksin. Taponen lyhyen liigakokemuksen perusteella myös vahva torjuja.

Antaisin toki kaikille yllämainituille aikaa, koviin liigoihin (ulkomaiset) keskitorjujat siirtyvät pääasiassa vasta yli 25-vuotiaina.

Marttilan Ranskan reissusta tähän asti:
vs Nantes Reze (yksi mestarisuosikeista): 9/+0, 45% tappo/25% hyökkäysteho. Muutama vastaanottovirhe isoimmalla nostomäärällä.
vs Sete: 9/-1, 60% tappo/40% hyökkäysteho, virheet syötössä ja muutama vastaanotossa jälleen isoimmalla vastaanottomäärillä.

Ensimmäinen peli ok, toinen peli jo kuitenkin selkeästi vahva, etenkin hyökkäyksessä. Montpellierin osalta huomioitava että pelaavat 17-vuotiaan passari Amir Tizi-Oualoun johdolla ykköspassarin loukkaannuttua. Kaveri on erittäin lahjakas (U19 MM kultamitalisti, parhaana passarina palkittu), mutta toki vielä vihreä tälle tasolle.

Kun passimäärät ovat vielä vähäisempiä on hankala olla +/- tilastossa kovin paljoa plussalla. En kuitenkaan sanoisi mitenkään huonoksi startiksi.
 
Viestejä
1,158
Nyt on pelaajaosastolla selkeästi potentiaalia ja positiivisia merkkejä ilmassa joten valmentajavalintaa tehdessä on totaalisen väärä aika säästää. Verkot vaan ulkomaan vesille ja siihen sitten vaikka joku suomalainen entinen tai nykyinen huippupelaaja oppipojaksi ennen päävalmentajaksi kohoamista.
 
Komppaaan täysin muuten mutta mitä jos ne pelimerkit ei yksinkertaisesti vaan riitä?
 
Viestejä
95
Mielestäni keskipelaajien pituus ei ole (enää) ongelma.

Tämänhetkinen (oikea) majuryhmä:
Savonsalmi 210cm
Zhbankov 204cm
Leinonen 204cm
Haapaniemi 203cm
Tyynismaa 203cm

Takaportin vaihtoehtona vielä Taponen 205cm.

Suurin ongelma on käytännössä kaikilla ulottuvuus, ei pituus. Nuoria kavereita toki kaikki, mutta fysiikassa selvästi vertailumaita takana. Hyökkäysulottuvuudessa annetaan pahimmillaan 20cm+ etua, ja Suomalaiset keskarit lyövätkin pääasiassa torjunnan ohi pahimmillaan verkon pinnasta.

Toinen merkittävä heikkous on ajankohtaisesti torjuminen. Zhbankov ainoa siihen selkeämmin profiloituva kaveri. Haapaniemi kehittynee tässä harppauksin. Taponen lyhyen liigakokemuksen perusteella myös vahva torjuja.

Antaisin toki kaikille yllämainituille aikaa, koviin liigoihin (ulkomaiset) keskitorjujat siirtyvät pääasiassa vasta yli 25-vuotiaina.

Marttilan Ranskan reissusta tähän asti:
vs Nantes Reze (yksi mestarisuosikeista): 9/+0, 45% tappo/25% hyökkäysteho. Muutama vastaanottovirhe isoimmalla nostomäärällä.
vs Sete: 9/-1, 60% tappo/40% hyökkäysteho, virheet syötössä ja muutama vastaanotossa jälleen isoimmalla vastaanottomäärillä.

Ensimmäinen peli ok, toinen peli jo kuitenkin selkeästi vahva, etenkin hyökkäyksessä. Montpellierin osalta huomioitava että pelaavat 17-vuotiaan passari Amir Tizi-Oualoun johdolla ykköspassarin loukkaannuttua. Kaveri on erittäin lahjakas (U19 MM kultamitalisti, parhaana passarina palkittu), mutta toki vielä vihreä tälle tasolle.

Kun passimäärät ovat vielä vähäisempiä on hankala olla +/- tilastossa kovin paljoa plussalla. En kuitenkaan sanoisi mitenkään
No ihan ok startti yp tilastoissa Marttila 36 , toinen suomalainen Suihkonen 2.
Koko sarjan .
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös