Verkkovirhe

Ville Kalliomäen häirintätapaus

Viestejä
3,479
muistaakseni Kalliomäki sanoi ääneen 2000 luvun alussa "miesten lentopalloliitto". Ymmärsin kai sen väärin silloin?
 
Viestejä
1,362
Emilia Joensalo on kertonut Martinojan sanoneen, että Lentopalloliiton kannalta ainoa keino viedä asiaa eteenpäin on Suekin kautta. Martinoja ei ollut kehoittanut viemään asiaa eteenpäin.

Suomessa on lentopallopiirit niin pienet, että kukaan ei uskalla sanoa mitään. Muuten on uusi "Kalliomäki", joka sanoo ensin ja ajattelee sitten. Jos ajattelee..
Näissä toisten kertomisissa ja sanomisissa kannattaa olla todella tarkkana. Ne pitää löytyä julkisesti tai sitten ne pitää pystyä vahvistamaan kertojalta. Eli käytännössä pyytää lupa kertoa.
Ja varsinkin, jos tarina tulee kolmannelta osapuolelta, sillä ei enää ole arvoa.
 
Viestejä
2,331

Tuo löytyy Joensalon kirjoituksista. Suekin selvitys on ainoa joka on vedenpitävää. Pitäisikö kaikkien pelaajien kertomaa kyseenalaistaa, myös Even? Nämä uhrit tuskin kirjoittelevat mitä sattuu.
 
Ei, vaan tämä juuri on ok. Olisi aina hyvä selventää esim. näin: Joensalo on kertonut somekanavallaan.

Tarkoitus ei ollut epäillä mitään uhrien kertomaa, vaan kolmannen osapuolen tarinan uskottavuutta. Eli sun kirjoitus on huomattavasti uskottavampi, kun laitat suoraan viitteen, mistä tieto on peräisin 😊
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
822
 
Viestejä
1,169
Tämä pitkä-aikainen häirintähän on rikoslain piiriin kuuluva asia. Vaikka asia on näiden naisten kohdalla vaikea ja arka asia mutta näitä tapahtumia ei saisi jättää näin vähällä tähän. Nuo tapahtumat pakkaa jatkumaan jossain muualla jos niitä ei lopeteta. Työnantaja on myös vastuussa kaikista tapahtumista, myös näistä ikävistä. Siellä on myös käytännössä myönnetty jo tapahtumia koska asianomainen henkilö on siirretty sivuun. Nämä on varsin kinkkisiä juttuja.
 
Viestejä
22
Mitäköhän Hämeenlinnassa on tapahtunut, kun nyt on kaiken jälkeen päädytty tällaiseen anteeksipyyntöön? Onko pyydetty jonkun kriisiviestintäkonsultin apua vai mistä tuulee. Kuulostaa oudolta, kun Kalliomäen seurasta poistumiseen asti oli ihan eri ääni kellossa.
 
Viestejä
362

Niinpä. Viimeiseen asti puolustettiin ja vähäteltiin tekoja. Nyt kun on peet housusissa ollaankin yhtäkkiä katuvia. Toki parempi myöhään. Paljon ehti tulla vahinkoa lentopallolle ja yksittäisille urheilijoille. Itsevaltiaan otteella kun pyöritetään asioita, jälki voi olla todella tuhoisaa...
 
Seura on sitoutunut eettisiin ohjeisiin lunastaessaan liigalisenssin. Aika oudolta tuntuu, että sillä ei ole ollut mitään merkitystä kuin nyt vasta kovan paineen edessä. Kuinkahan moni kiusattu on sitä mieltä, että anteeksipyyntö hyväksytään?
 
Viestejä
5,936

Tämä on kyllä todella surullinen ja pahanlaatuinen tapaus, että näin on käynyt. Toivottavasti kukaan ei enää tämän ja muiden ulostulojen jälkeen vähättele täällä asiaa tai missään muuallakaan.
 
Viestejä
595
Vois aloittaa siitä, että pyytäisi somessakin anteeksi ja vaihtaisi tuon sloganin "ylpeästi hämeenlinnalainen lentoapalloseura" vaikka muotoon "nöyrästi hämeenlinnalainen"
No heikosti tuo someosaaminen ainakin sujuu. Ei oo nyt ihan onnistunein kuvavalinta mainostamaan tulevaa peliä. Luulisi että joukkueesta olisi jo tässä vaiheessa kautta saatavilla, niin teknisesti, kuin sisällöltäänkin parempia kuvia🧐Hämeenlinnan Lentopallokerho on Instagram: "Jos Popedan suksi ei luista, niin Lentiskerhon kylläkin. 🎶 Lue ottelun Tapsan ennakko Lentikerhon netissä » lentiskerho.fi #elclasico #Hämeenlinna #Lentopallo #Kerho #Lentiskerho #jhogroup #jahommaonnistuu Mestaruusliiga @mestaruusliiga_suomi"
 
Viestejä
62

Voi tsiisus! Ihan tahallaanko siellä yhä vain jatketaan härskillä setämieslinjalla? Mihin silmään tuossa mahdetaankaan viitata? 😣
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös