Verkkovirhe

Vantaa Ducks Mestaruusliigassa

Korson Vedon talkooporukka pääsee näkemään uuden joukkueen ensi viikon tiistaina Lumon bunkkerissa. Tässä ei meinaa enää pysyä nahoissaan. Harvoin on ollut näin kutkuttavaa kauden alla. Pääkaupunkiseudun paras lentopallo on ainakin omissa toiveissa nousemassa valtakunnan parhaimpien lentopalloelämysten joukkoon. Pinkki on pop, kuten kapellimestarimme Joel "Jobu" Laakso totesi twiitissään hiljattain. Unkarilaisen keskitorjujamme otteista kuuluu pelkkää hyvää harjoituksista. Ties vaikka olisi Ako Salurin veroinen betonimuuri käpälineen.
 
Sen verran tuli aiheellista noottia, että kävin muokkaamassa edellisen viestini viikonpäivän oikeaksi. Talkoolaisten ja joukkueen kohtaaminen on ensi viikon tiistaina. Meinaa meikäläinen sortua laukalle, vaikka ei ole kausi vielä alkanut.
 
Kahden viikon kuluttua pärähtää kausi käyntiin. Innokkaimmat kannattajat hiljalleen jo leiriintyvät Lumon eteen, että pääsevät parhaille paikoille. Tiikerit, hallitseva mestari, on hyvä mittari KoVelle. Ropposellinen pisteitä jaossa. Maistuis varmaan molemmille.
Täytyy lähteä Korson syysmarkkinoille katsomaan joko pinkkisiä faneja on liikkeellä.
 
taustaduunari kirjoitti: Mukava Tonin haastattelu:
https://www.facebook.com/video.php?v=879254945488760
Lisää varmastikin vastaavia luvassa
Kauden hashtag #vetoonirti löytyy Tonin mukavasti tehdystä haastattelusta. Ja on siellä minusta uutispommejakin. Nähdäänkö Toni vielä kaudella 2025 - 2026 KoVen paidassa? Petteri "Petsku" Laurilahan viitoitti tietä mihin asti voi kunniakkaasti pelata Mestaruusliigassa KoVea edustaen.
 
Talkoolaisten ja joukkueen tapaaminen takana. Meitä talkoolaisia kiiteltiin niin valmennusjohdon kuin pelaajien toimesta. Pari kiitosta jos olisi vielä tullut, niin olisi ollut pakko kaivaa nenäliina esiin.

Fiilis oli korkealla ja pleijareihin sanoi menevänsä jokainen pelaaja. Joukkueen henki on erinomainen ja odotukset ovat myös meillä faneilla korkealla. Ade Kärkkäinen ei työkiireiltään ehdi enää kakkosvalkun hommiin, joten ex-keskitorjujahirmu Juha Kattelus tulee tilalle.

Tiedotuksellinen piriste tulevana kautena ovat Johanna Nissisen piinapenkkimäiset videohaastattelut. Kapteeni Kankaanpäästä sellainen jo ilmestyikin KoVen facebookissa.
 
KoVella on tällä kaudella farmisopimus VanLen kanssa. Tuosta ringistä oli tänään esittelyssä kt Nuutti Niinivaara ja libero Patrik Ovaska. Passari Joel Laakson kakkospassarina Mikasaa jakelee loimaalaisille tuttu Akseli Haltia. VanLen farmiringin kautta harjoituksissa nähdään myös viime kaudelta tuttu kt Pasi Kuosmanen.
 
Einomies Porkkakoski kirjoitti: KoVella on tällä kaudella farmisopimus VanLen kanssa. Tuosta ringistä oli tänään esittelyssä kt Nuutti Niinivaara ja libero Patrik Ovaska. Passari Joel Laakson kakkospassarina Mikasaa jakelee loimaalaisille tuttu Akseli Haltia. VanLen farmiringin kautta harjoituksissa nähdään myös viime kaudelta tuttu kt Pasi Kuosmanen.
Sen verran korjausta, että Nuutti ja Patrik ovat Keimolan Kaiusta Kehityspelaajan kaksoisedustuksella, ei farmisopparilla.
 
kertokaapa EMPK, taustaduunari tai jopa Johanna Nissinen aikoko Kove mennä kauden 15-16 noilla passareilla vai etsitäänkö aktiivisesti tontille muita vaihtoehtoja?
 
varajäsen kirjoitti: kertokaapa EMPK, taustaduunari tai jopa Johanna Nissinen aikoko Kove mennä kauden 15-16 noilla passareilla vai etsitäänkö aktiivisesti tontille muita vaihtoehtoja?
Taustaduunarin tiedossa ei ole, että aktiivisesti etsittäisi. rakennetaan tontille tuolla kaksikolla :)
 
taustaduunari kirjoitti:
varajäsen sanoi:
kertokaapa EMPK, taustaduunari tai jopa Johanna Nissinen aikoko Kove mennä kauden 15-16 noilla passareilla vai etsitäänkö aktiivisesti tontille muita vaihtoehtoja?
Taustaduunarin tiedossa ei ole, että aktiivisesti etsittäisi. rakennetaan tontille tuolla kaksikolla :)
Hyvä passarikaksikko meillä on, joten Jobulla ja Akselilla mennään. Joel on monet vuodet kartuttanut taitojaan ensin Petteri Laurilan ja viime vuonna Arto Hannin vanavedessä. Nyt Karkkilan ihme on valmis ottamaan ykköskapellimestarin viitan harteilleen.
 
KoVen sivuilta löytyy kauden otteluohjelma. Runkosarjassa kuusi kotiottelua syyskaudella ja yhdeksän vuoden 2016 alkupuolella. Kaikki Lumossa paitsi 6.3. VaLePaa vastaan pelataan jälleen Karkkilassa. Kapellimestarimme Laakson kotikonnuilla.

http://www.korsonveto.fi/liigajoukkue/etusivu/otteluohjelma/
 
Linkki kolmen pelaajan uutiseen
http://www.korsonveto.fi/?x103997=835392

Jutussa annetaan ansaitusti arvostusta Teuvo Nikkiselle ja Keimolan Kaiun juniorityölle
 
taustaduunari kirjoitti: Linkki kolmen pelaajan uutiseen
http://www.korsonveto.fi/?x103997=835392

Jutussa annetaan ansaitusti arvostusta Teuvo Nikkiselle ja Keimolan Kaiun juniorityölle
Näin pitääkin. Joillakin paikkakunnillahan on taipumus unohtaa pelaajien junnuvuodet ja kasvattajaseurat. Teuvolle kunnia. Hyvää työtä Keimolan Kaiussa tehty monia vuosia. Ja kyllä on KoVella laaja rinki tulevalla kaudella. Se auttaa vielä monissa tiukoissa paikoissa.
 
Jokos Jussi Juonio on pakannut hammasharjan ja vaihtokalsarit Lumon reissua varten? Itse luultavasti veikkaan matsin päättyvän KoVelle 3 - 1. Mites aiot itse veikkailla? Kahvit pullalla on siis sulle tulossa, joten eväitä on turha niin paljon pakata. Saat vaikka tarjoamanani sämpylän.
 
Sadat KoVen fanit ovat jo malttamattomina. Pitäisi jaksaa vielä viikko odottaa, että pääsee kannustamaan kotijoukkuetta Lumoon, kun Tiikerit saapuu vieraaksi. Odotellessa voi lukea vaikka matsin ennakkoa:

http://www.korsonveto.fi/?x103997=837805

Ja onhan paikalla tulossa Tiikereidenkin faneja kuten Jussi Juonio. Tervetuloa Kokkolasta sankoin joukoin.
 
KoVen Facebookista poimittua:

"Tero Hannila: Tukala on tilanne, kun kokkolalaisena haluaisin huutaa ja ulvoa Tiikereille kuin koskaan ennen, mutta sydämeni hakkaa ja halajaa suurta menestystä myös Vedolle. Joten taidankin koetella Lumon häkin akustiikkaa ja ulvoa tasapuolisesti molemmille - ja ihan koko ajan......."

Saas nähdä ajatteleeko Jussi Juoniokin jo samalla tavalla ;). Pääkaupunkiseudun kokkolalaiset kaikki Lumon lauteille. Laitetaan lisäjakkaroita, niin varmasti mahdutte.
 
Neljä yötä "jouluun" eli kauden avaukseen. Tiikereiden Tiilikainen totesi Mestaruusliigan avauksessa, että Tiikereiden voittaminen vaatii vastustajalta hyvän lentopallon pelaamista. Kuinka hyvää lentopalloa Korson Veto pelaa selviää sunnuntaina.
 
KoVe on varmasti "KoVempi", kuin viimekaudella. Vielä muutama vuorokausi jännitystä ilmassa ennen Tiikerit-avausta.

KoVe aloitti viimekauden todella hyvin, kapellimestarina toimi ikämiespassari Arto Hanni. Kevättä kohti tahti hiipui niin Hannilla, kuin joukkuekavereillakin. Sarjapaikka kuitenkin tuli turvatuksi.

Nyt on nuoret miehet vuoden kokeneempia ja parempia. Toni Kankaanpää on kokemuksellaan ja osaamisellaan joukkueen johtaja ja selkäranka.

Tiikerit pelaa muutaman ottelun ilman Lelu Ojansivua ja Tommi Siirilää sattuneesta syystä.

Tiilikaisen materiaali on kuitenkin hyvää ja korvaajia pelipaikoille riittää.

Ottelusta tulee kova vääntö, se on selvää. Topi toivottaa onnea niin Einomiehelle, kuin KoVelle.
 
Urheilusanomien alkumetri nimisellä palstalla Kuoksan Ollilla on selkeä mielipide, että tällä kaudella karsimaan joutuvat Korson Veto ja Team Lakkapää. Olli vetää isolla pensselillä. Eikös vain yksi joukkue joudu karsimaan. Ja voisin melkein lyödä vetoa, että jos se joukkue on KoVe, niin käyn syömässä Rotuaarin ison rautapallon etuhampaillani.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös