- Viestejä
- 5,933
Miljoonat ukrainalaiset joutuivat jättämään kotinsa, perheenjäsenensä, tavaransa sekä työnsä parissa päivässä. Lähtemään pakolaiseksi vailla tietoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sitten nämä pari veikkosta, joilla oli useita viikkoja aikaa selvittää asiansa, itkevät sitä että on vaikeaa lähteä Venäjältä, josta useat muiden lajien urheilijat lähtivät jopa nopeammin.
Tässä tullaan nyt siihen, että esim jalkapallon puolella kansainvälinen liitto teki niin, että pois lähtemisestä ei seuraa mitään sanktioita(rahallisia). Kansainvälinen lentopalloliitto taas ei tehnyt yhtään mitään asialle. Jos kansainvälisellä lentopalloliitolla ois ollu munaa, niin kyllä ne ulkomaalaiset lentopalloilijatkin olisi pois lähteneet. Kerminen ei siis suinkaan ollut ainoa pelaaja, joka Venäjälle jäi, vaan kyllä ne muutkin ulkomaalaiset kauden loppuun pelasi.
Eikä nyt ole oikein verrattavissa, koska tottakai sodan keskellä ikävä kyllä joutuu sen kotinsa pian jättämään. Ei siinä paljoa ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin lähteä. Tässä tullaan juuri siihen Sammelvuon Ukrainalaiseen puolisoon, että kyllähän kyseinen ihminenkin ensin järjesti Venäjällä asiansa niin, että voi lähteä. Ei siis vain heti sodan alettua lähtenyt rajalle ja paennut pois. Ja oletan, että ois aika kauan sitten jo heittänyt Sammelvuon mäkeen, jos Sammelvuo olisi eri puolella, siis sillä mistä täälläkin Sammelvuota on aikaisemmin syytetty.
Enkä ole huomannut mitää varsinaista itkemistä siitä lähtemisestä.