Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2019-2020

Ryynäsen Topi

Iki-Tiikeri Antti Leppälä aloittaa jo 13:sta kautensa Tiikereissä. Toukokuussa 28 vuotta täyttävällä Leppälällä on takanaan 327 liigaottelua.

Jo 16-vuotiaana Tiikereissä aloittanut Leppä on todellinen seuraikoni. Nykyisin jo viimeistään muutaman vuoden kuluttua seura vaihtuu uuteen.

Antilla on vuosien saatossa ollut kysyntää muuallekin. Ja miksi ei olisi ollut.

Antti pelasi kuluneella kaudella ehkä parhaan liigakautensa - ainakin yhden parhaista.

Tiikerien nuori ryhmä aloittaa jo kolmatta kautta samalla kokoonpanolla. Toki nyt joukkoon tuli lisänä kaksi lupaavaa nuorten maajoukkuemiestä Kuortaneelta. Joska Försti teki kolmantena Kuortaneen pelaajana sopimuksen jo maaliskuussa.

Kasassa on 13 pelaajan rinki ja se on valmis kaikilta osin. Jokaisesta pelipaikasta on nyt aito kilpailu, lukuunottamatta liberon tontti. Sitäkään tonttia ei tarvitse murehtia, sillä erinomainen takakenttäpelaaja Teemu Lahti kykenee pelaamaan liberona koska tahansa.

Jo viime kauden lopussa Matias Saviaro nosti tasoaan huomattavasti ja haastaa Oskari Keskisen hakkurin paikalla.

Hyvältä näyttää, jopa erittäin hyvältä. Tiikereillä on Liigassa ainoana joukkueena pakka kasassa jo nyt.

Vain yksi huoli on, ja se ei ole pieni. SE ON KORONA!
 
Viestejä
524
Toiminnanjohtaja Jokisen mukaan Tiikerit lähtee Mestaruusliigan ensi kauteen noin 300 000 euron budjetilla.
– Tietysti korona kuristaa yleistä taloustilannetta. Tiukkaa on joka puolella ja meilläkin jatkuu oma säästöohjelma, mutta tuon kokoluokan budjetti on meille realismia, Jokinen sanoo.
Kesken päättynyt kausi 2019–20 tuottaa Jokisen mukaan Tiikereille positiivisen taloustulokse (Keskipohja maasta). Varmaan positiivinen tulos kun jättää pelaajille maksamatta . Ei muutakin hyvää vappua.
 
Viestejä
3,946
Kyllähän se hyvältä näyttää, kun on joukkue taas kasassa, vaikka lumet ei vielä ole sulaneet kunnolla. Toisessakin ketjussa mietiskelin, että mitenköhän ne treenit saa poikkeusoloissa pyöriä. Samaa palloa kun käpälöidään, niin siinä kyllä taudit vaihtaa äkkiä omistajaa.
No ei pyöri reenit missään lajissa,seurasin tossa joidenkin kiakkomiesten reenejä niin pareittain reenavat. Lentopallomiehet varmaan samalla lailla. Ja onhan tässä nyt aikaa kun ei edes tiedä alkaako sarjat syksyllä, huonolta näyttää.
 
Viestejä
1,359
Toiminnanjohtaja Jokisen mukaan Tiikerit lähtee Mestaruusliigan ensi kauteen noin 300 000 euron budjetilla.
– Tietysti korona kuristaa yleistä taloustilannetta. Tiukkaa on joka puolella ja meilläkin jatkuu oma säästöohjelma, mutta tuon kokoluokan budjetti on meille realismia, Jokinen sanoo.
Kesken päättynyt kausi 2019–20 tuottaa Jokisen mukaan Tiikereille positiivisen taloustulokse (Keskipohja maasta). Varmaan positiivinen tulos kun jättää pelaajille maksamatta . Ei muutakin hyvää vappua.
Voitko vähän avata faktoja, että keille ei ole maksettu ja paljonko on rästissä? Ilmeisesti on vahvaa sisäpiirin tietoa?
 
Viestejä
524
Tuon jutun mukaan tiikeilä on kaikki kunnossa , turhaahan he hakevat avustuksia sitten hieno homma että asiat on kunnossa tais olla sitten harvinainen seura haka tekee plus merkkinen tuloksen , aika harvinaista Suomessa vielä tässä lajissa . Onnittelut.👍
 
Viestejä
2,588
Toiminnanjohtaja Jokisen mukaan Tiikerit lähtee Mestaruusliigan ensi kauteen noin 300 000 euron budjetilla.
– Tietysti korona kuristaa yleistä taloustilannetta. Tiukkaa on joka puolella ja meilläkin jatkuu oma säästöohjelma, mutta tuon kokoluokan budjetti on meille realismia, Jokinen sanoo.
Kesken päättynyt kausi 2019–20 tuottaa Jokisen mukaan Tiikereille positiivisen taloustulokse (Keskipohja maasta). Varmaan positiivinen tulos kun jättää pelaajille maksamatta . Ei muutakin hyvää vappua.
Sivustaseuraaja voisi hiukan avata tietoaan kelle on jätetty maksamatta. On yllättävää että koko joukkue PN tehnyt jatkosopimuksen lukuunottamatta Niklas Breilin, hänkö on jätetty ilman?
Ettei van olisi pelkkä paskaa suustasi.
 
Viimeksi muokattu:

Ryynäsen Topi

Toiminnanjohtaja Jokisen mukaan Tiikerit lähtee Mestaruusliigan ensi kauteen noin 300 000 euron budjetilla.
– Tietysti korona kuristaa yleistä taloustilannetta. Tiukkaa on joka puolella ja meilläkin jatkuu oma säästöohjelma, mutta tuon kokoluokan budjetti on meille realismia, Jokinen sanoo.
Kesken päättynyt kausi 2019–20 tuottaa Jokisen mukaan Tiikereille positiivisen taloustulokse (Keskipohja maasta). Varmaan positiivinen tulos kun jättää pelaajille maksamatta . Ei muutakin hyvää vappua.

Nimimerkin suojissa on helppo huudella. Oletko itse jäänyt jotain saamatta, kun näin väität??

Mitenkäs selität sen, että kaikki pelaajat (- Breilin, joka tähyää ulkomaille) tekivät innolla ennätysvarhain kevättä uuden sopimuksen. Jos asiat olisivat noin, kun väität, niin tuskin kukaan olisi ollut halukas uudelle kaudelle.

Mm. Jirillä on ollut kysyntää moneen suuntaan ja voi olla, että on tarjottu suurimpia summia kuin mitä Tiikerit maksoi.

Kuitenkin Jiri tahtoi jatkaa Tiikereissä.

Nuorella pelaajaryhmällä on erittäin hyvä henki joukkueessa. Kaikki sopimuksen tehneet odottavat innolla, milloin yhteisharjoitukset voisivat alkaa.

Tiikereihin olisi ollut ulkopuolelta enemmänkin tulijoita. Johonkin oli vedettävä kuitenkin raja, kun 13 sopimusta on nyt tehty.
 
Ryynäsen Topi

Tuon jutun mukaan tiikeilä on kaikki kunnossa , turhaahan he hakevat avustuksia sitten hieno homma että asiat on kunnossa tais olla sitten harvinainen seura haka tekee plus merkkinen tuloksen , aika harvinaista Suomessa vielä tässä lajissa . Onnittelut.👍

Mistä kumpuaa tällainen ilkeä ja kyyninen asenne, sivustaseuraaja?

Vaikka päättynyt kausi jäi kesken, niin toiminnanjohtaja Jokisen mukaan tulos jäi plussalle.

On siinä kuitenkin paljon työtä edessä raapia nykyisessä tilanteessa ensivuoden budjetin summa kasaan. Haasteita on varmaan niin Tiikereillä, kuin muillakin Mestaruusliigan seuroilla.
 
Ryynäsen Topi

Savo Volley pyytää nettisivuillaan suoranaista rahatukea kannattajiltaan, että selviytyisivät vallitsevasta tilanteesta eteenpäin.

Tätä asiaa en kritisoi millään tavoin. On aivan oikein, että kannattajat auttaisivat SaVoa selviytymään eteenpäin.

Sensijaan se mistä haluan kirjoittaa on tämä asia: Kun Tiikereiden kotisivuilla on ollut vastaava pyyntö, muistaakseni parikin kertaa kahden vuoden kuluessa, on se heti saanut muutamilta palstalaisilta täyttä piruilua ja tosi ilkeitä kommentteja.

Se, mikä toisille on sallittua ja pidetään normaalina toimintana, toisille ilkeillään vastaavassa tilanteessa.

Eikö meiden kaikkien lentopalloihmisten tulisi puhaltaa yhteen hiileen, että myös ns. "oma joukkue" pystyisi jatkamaan tästä tilanteesta eteenpäin.

Työtä on varmasti paljon edessä.

Ei olla vahingoniloisia, jos jollakin menee huonommin, kuin itsellä. Yhdelläkään Mestaruusliigan joukkueella ei tule olemaan helpot ajat edessä. Se on varma totuus.
 
Viestejä
3,120

En usko että kenelläkään menee nyt hyvin rahallisesti.
Minä olen aina ollut valmis auttamaan fanittamaani seuraa enkä ole kenekään muun seuran avupyyntöihin puuttunut, varmaan kaikilla on mielessä miten ensimmäisestä selvitään.
Korona ei vielä ole alkuunkaan ohi joten nähtäväksi jää pelataanko sitä edes ja jos niin missä laajuudessa.
Topille hyvää kevään jatkoa toivottavasti nähään vielä lentopallon parissa ja päästään kunnolla vaihtamaan ajatuksia, talvella meni vähän vähäksi juttelu.
 
Viestejä
159
Sensijaan se mistä haluan kirjoittaa on tämä asia: Kun Tiikereiden kotisivuilla on ollut vastaava pyyntö, muistaakseni parikin kertaa kahden vuoden kuluessa, on se heti saanut muutamilta palstalaisilta täyttä piruilua ja tosi ilkeitä kommentteja.

Se, mikä toisille on sallittua ja pidetään normaalina toimintana, toisille ilkeillään vastaavassa tilanteessa.
En tiedä missä yhteydessä Tiikereillä on tällaisia pyyntöjä ollut, kun en ole niitä aiemmin noteerannut.

Mutta eihän tilanteissa ole mitään vastaavuutta. Jos seura ei pysy toiminnassa ilman rahankeruuta ihan normaaleissa olosuhteissa on hyvin eri asia kuin jos korona pysäyttää koko maan talouden.

Enkä siis tarkoita, että rahan pyynnöt olisivat mitenkään väärin, missään tilanteissa. Mutta toisessa tilanteessa ongelma on seuran omassa toiminnassa, toisessa 100 % seuran ulkopuolisessa, globaalissa viruksessa.
 
Aika laill perää on kirjoituksessasi, mutta minä hiukan epäilen että jotkut kirjoittajat laittavat kovin paljon Koronan piikkin ei yksi playoff ottelu hirveitä tuottoja kenellekään tuo, mutta jos on oikeasti odottanut menevänsä loppuotteluun on menetys jo melkoinen, toki loppuotteluun pääsee vain kaksi joukkuetta. Sitten on tilanne vaikea jos talousarvio on rakennettu tämän varaan, kuten varmaan joillakin onkin. Toivotaan kuitenkin, että kaikki joukkueet saavat tappiot korvattua jotenkin. Tuon valtion kirstun varaan ei mitään kannata rakentaa, valitettavasti.
 
Ei se nyt seurojen tilanne teidä olla niistä pelaamatta jääneiden otteluiden takia.
Suurin syy taitaa olla mistä tulevan kauden rahoitus kerätään, luulen että monella firmalla rahoitushanat on tiukemmalla kun viimekaudella, suurillakin firmoilla on vaikeuksia.
 
Olemme samalla aaltopituudella. Juuri tästähän on kysymys tulevan kauden osalta. Monet yritykset laskevat varmaankin huolellisesti mihin osallistutaan ja mihin mainoseurot annetaan. Tulee olemaan työläs kesä ja syksy niille vastuuhenkilöille, jotka keräävät mainosrahaa firmoilta.

Sen verran on itselläkin kokemusta, että nykyisin kysytään herkästi yhteistyökumppaneita etsittäessä: "mitä me siitä hyödymme ja millä tavalla tulemme nähdyiks?."

Hollihaassa jäi rupatteluhetki kevättalvella vähän lyhyenlaiseksi speden kanssa. Kyllä me vielä näemme toisemme, kun samaa sarjaa pelaamme. Juodaan sitten nisukaffit tapaamisen kunniaksi.
 
Ryynäsen Topi

En tiedä missä yhteydessä Tiikereillä on tällaisia pyyntöjä ollut, kun en ole niitä aiemmin noteerannut.

Mutta eihän tilanteissa ole mitään vastaavuutta. Jos seura ei pysy toiminnassa ilman rahankeruuta ihan normaaleissa olosuhteissa on hyvin eri asia kuin jos korona pysäyttää koko maan talouden.

Enkä siis tarkoita, että rahan pyynnöt olisivat mitenkään väärin, missään tilanteissa. Mutta toisessa tilanteessa ongelma on seuran omassa toiminnassa, toisessa 100 % seuran ulkopuolisessa, globaalissa viruksessa.

Totta puhut tuossa, että normaaleissa olosuhteissa pitäisi pystyä tulemaan toimeen ilman rahankeräämistä. Aina sekään ei kuitenkaan ole niin helppoa.

"Mutta toisessa tilanteessa ongelma on seuran omassa toiminnassa, toisessa 100 % seuran ulkopuolisessa, globaalissa viruksessa."

Tuota lausetta en kuitenkaan niele aivan kakistelematta. Eihan minkään seuran talous voi 100 prosenttisesti kaatua ulkopuolisen globaalin viruksen vuoksi. Silloin on kyllä laskelmat tehty liian optimistisiksi.
 
Kyllä se vaan voi kaatua. Jos nyt vähän mietitään sitä talousympäristöä eli yritysyhteistyötä niin sieltähän tulee suora heijastus seuroihin jos tukifirmat menee konkkaan. No jos syksyllä käykin niin että sarja ei jostain syystä alakaan niin tulot on nolla. Pohjalla voi olla velkaa edelliseltä kaudeltakin niin kuin monella seuralla näyttää olevan.
Veikkausliigassahan on iso kriisi melkein kaikissa seuroissa vaikkakin siellä on leikattu palkkoja, lomautettu jne mutta ei auta.
pelit on se mistä rahaa tulee, muuten käy huonosti, kaikissa sarjoissa.
 
Ymmärrän kyllä pointtisi, josta kirjoitat. Tässähän käsiteltiin kuitenkin asiaa, jossa Antenni antoi ymmärtää, että joku seura on omalla toiminnallaan aiheuttanut ongelman ja joku toinen menettänyt vallitsevan tilanteen mukana ulkuolisen tahon takia 100 prosenttisesti.

Miten sen toisen (kuvitteellisen seuran) seuran toiminta yht,äkkiä muuttuisi niin paljon huonompi, kuin sen toisen.

Molemmilla seuroilla on kova työ saada budjetti kasaan ensikaudeksi.

Ja kuten mainitsit, "velkaa voi olla edelliseltä kaudelta."

Vaikka me mitenkä väännämme tätä nykyistä koronan aiheuttamaa tilannetta, niin kipeää se tekee kaikille. Kaikki liigaseurat ovat samassa veneessä. Rahaa pitää löytyä tulevalle kaudelle.
 
Viestejä
159
Tuota lausetta en kuitenkaan niele aivan kakistelematta. Eihan minkään seuran talous voi 100 prosenttisesti kaatua ulkopuolisen globaalin viruksen vuoksi. Silloin on kyllä laskelmat tehty liian optimistisiksi.
En tarkoittanut (tai kirjoittanut), että 100 % taloudesta kaatuu, vaan vaikutusten syynä on 100 % korona. Lentiksen puolelta en muista kenenkään seurapomon vielä mitään lukuja julkisesti kertoneet, mutta lätkän puolella Liigassa jokunen pomo on arvioinut, että ensi kauden tulobudjetista tippuu miljoona tai kaksi - ja se tulee ensisijaisesti kumppani/yritys/mainonta-puolelta.

Lätkässä ne kumppanit vielä keskimäärin ovat isompia yrityksiä kuin lentiksessä.

Jos siis tuloista nyt jollain lentisseuralla tippuisi kolmannes tai enemmänkin, ei siinä mielestäni ole kyse ylioptimismista. Ei yksikään lentisseura yhtään missään olosuhteissa tee kolmannesta liikevaihdostaan voittoa. Kuluja pitää siis pudottaa ja reilusti, ja yrittää taas kaapia tulopuolella ihan jokainen euro, mitä mistä vain nurkasta saa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös