Verkkovirhe

Sampo Volley

waltsu kirjoitti:
Sylvaanlahti sanoi:
Kassu sanoi:
Kaksi suurta menestystarinaa taistelee olemassaolostaan. Nykyinen ja edellinen mestari unelmiensa kanssa nyt lähempänä kuin viittävaille konkurssissa.
Olisi tosi vaikea uskoa VaLePan konkurssiin, vaikka yleisömäärät ovat olleet pienemmät ja joukkueessa on laajuutta. Kallista mestaruusjoukkueen ylläpito on - se on Suomessa nähty joka paikassa. KuPS-Volley, Sampo, Tiikerit, PerPo. VaLePan johto ei moneen vuoteen hullutellut markkinoilla. Ihmettelen jos nyt on mennyt överiksi.

Savolaiseen lentopalloon, itse toivoisin koko Savo Volleyn haudattavan ennen aloitusta - Sammossa on jotain mitä ei muoviseurana saa koskaan.
Mistähän tosiaan nimim Kassu on saanut tiedon VaLePan "viittävaille" konkurssista. Jos ne ovat vain arveluja ja päätelmät johtuvat VaLepan kausarihaasteesta niin todettakoon että rahat siitä tempauksesta kolahtavat tilille vasta elokuussa. Silloin kun muutenkin kausikortteja myydään. Mitään hätäapua, jos ollaan hädässä, siitä ei ole.
Seurojenkin päivän taloustilanteista on saatavilla ihan julkisia tietoja. Siellä voi törmätä ihmeellisiin asioihin.
 
Kassu kirjoitti:
waltsu sanoi:

Laita linkki. Ei taida yhdistysten tilinpäätöksiä löytyä Netistä :ohmy:
 
Sampo huikean pelinsä päätteeksi sai välieräpaikan.
Ainoastaan Gino Naarden saattoi olla jossain vaiheessa aikamoisena esteenä: 35 / +25 pistettä.
Kyllä kovakätinen on!

Kyllä Sampo takoi, Andrus takoi ja Eetu H takoi ja jujutti,
Eetu Herrera ihan yhtä lailla.s
Onneksi ei Raisioon enää tarvinnut lähteä.
Nyt odotetaan vaan muitten tuloksia :cheer:

Niin -ja kuuntelin 20:00 Urheiluradion ja nyt TV1 Urheiluruutu:
YLE on menettänyt OTTEENSA lentopallosta. Hyvästi YLE!
Nyt kyllä Putinia näytetään, PRK
 
Juu hieno ja katsojiin menevä ottelu oli.
Täytyy vielä PassariLIberoHakkurin luettemaan miehistöön lisätä Elli.
Elli tuli vaihdossa Herrera tilalle ja paukutteli hyvillä syötöillä Sammon tasoihin ja voittoon, oltiin jo neljännessä erässä takamatkalla.
Nyt on vastassa ilmeisesti voittaja parista LEKA-hurrit.
Henkilökohtaisesti minulle LEKA olisi monin tavoin mieluisampi vastus.
 
spede kirjoitti:
Nyt on vastassa ilmeisesti voittaja parista LEKA-hurrit.
Henkilökohtaisesti minulle LEKA olisi monin tavoin mieluisampi vastus.
Saattaahan sieltä vielä Ducksikin marssia vastustajaksi.
 
tora kirjoitti:
spede sanoi:
Nyt on vastassa ilmeisesti voittaja parista LEKA-hurrit.
Henkilökohtaisesti minulle LEKA olisi monin tavoin mieluisampi vastus.
Saattaahan sieltä vielä Ducksikin marssia vastustajaksi.
Sehän olisikin hieno päätös kaudelle niin ankoille kun Sammollekin..
 
Kämmenet hikoaa ajatuksesta, että Lakkapää/PerPo ja Sampo kohtaisivat finaalissa. Se olisi ihanaa.
 
jäsen kirjoitti: Kämmenet hikoaa ajatuksesta, että Lakkapää/PerPo ja Sampo kohtaisivat finaalissa. Se olisi ihanaa.
Juupas, nyt sitten 3-4 tunnin sisällä Loimaalla ratkeaa, kumpi vai kampi sieltä tulee Sammon vastustajaksi sunnuntain otteluun.
Sunnuntaiksi odotetaan ISOA yleisöä, joka lyö käsiä yhteen Sammon puolesta. Ollaan kannustamassa ja paikalla, jos ei mitään estettä tule.
Ei muuta kuin parempi tänään jatkoon!
Sitten: SAMPO!
 
Toivotaan sunnuntaiksi Lekaa vatustajaksi
Lähden jo puoliltapäivin laittamaan siiliin salia kuntoon.
Jos LEKA on vastassa saattaa 1000 katsojamäärä ylittyä.
Illalla nähdään kumpi vai kampi on vastassa.
 
No ei saatu Sampo-LEKA pelejä.
Hurrikaani on nyt tervetullut vastustaja.
Varmaan saadaan hieroenkin kanssa hyviä pelejä ja isot katsomot.
 
Nyt ei edes onni ollut Sammon mukana kotiottelussa.
TÄYTYY vielä löytyä se "lite bättre" tai oikeastaan "mycket bättre."
Puolustus 3 m alueella huonoa, mutta siitä on vain noustava.
Erittäin hyvä 1. erä Sammolta.
GO GO :woohoo:
 
Kyllä oli Sammolla onni mukana, kun ei hävinnyt 0-3! Ainakin minun laskelmissa Sampo menetti suosikin aseman tässä ottelusarjassa. Mutta silti haluan uskoa, että Sampo pystyy parantamaan!
 
Matti K kirjoitti: Kyllä oli Sammolla onni mukana, kun ei hävinnyt 0-3! Ainakin minun laskelmissa Sampo menetti suosikin aseman tässä ottelusarjassa. Mutta silti haluan uskoa, että Sampo pystyy parantamaan!
Kyllä Sammon joukkue niin tekeekin, päätuomari vaihtuu, ONNEKSI!
 
No täytyy tunnustaa että tänään oli hurrit huomattavasti parempi joukkue.
En ole koko kaudella nähnyt Sammolta näin huonoa peliä oliko kyseessä ylilatautuminen vai mikä, en tiedä mutta pelit jatkuvat se on varmaa että Sammon pelit paranee mihin se riittää katsellaan sitten.
 
Niin vielä se päätuomarin kamala virhe ottelupallossa oli tosi räikeä, mutta se ei ratkaisut mitään lopputulosta ajatellen.
 
spede kirjoitti: Niin vielä se päätuomarin kamala virhe ottelupallossa oli tosi räikeä, mutta se ei ratkaisut mitään lopputulosta ajatellen.
Sehän se on koko ottelun suola,jos tuomari teki virheen,voi kyynel.
Aina sama juttu,mitä v..tua HÄYRINEN on siellä tuomarilta yhtään mitään kyselemässä,saisi antaa joka pelissä Eetulle heti alkuun ,vaikka 0-0 tilanteessa varmuuden vuoksi keltaisen kortin,niin oppis pitämään turpansa kiinni.
Keskittyis omaan peliin ja lopettas tuon mussuttamisen.
Eikö nämä ns.ammattipelaajat ikinä opi,ettei tuomari niitä tuomioita muuta,vaikka kuinka itkee siinä tolpan juurella.
Jos joukkueella on jotain kysyttävää/kommentoitavaa tuomarille,sen tekee vain ja ainoastaan kentällä oleva pelikapteeni,eikä kukaan muu.Sinne ei mene valmentaja Tolvanen tai hakkuri Häyrinen ja piste.Olkoon asia tai tilanne mikä tahansa.Mielestäni asiaan,miksi Eetu Herreira istui penkillä,varmaan syynä,ettei löytynyt mitään hyökkäystehoja.
 
Tämä pelihän tuli televisiosta ruutu+ kanavalta.
Sieltä se varmaan näkyy vielä joten kaikki voi käydä sieltä katsomassa tuomarien virheet.
Lisäksi en ole vielä vissiin koskaan nähnyt lentopallopeliä jossa tuomarien tuomioihin Ei jossain vaiheessa olisi menty puuttumaan pelaajien toimesta.
Niin tänään niin Sampo mutta myös Hurrikaanikin joten on turhaa syyllistää esim Eetua tästä.
Niinkuin jo mainitsin pelin lopputulokseen se ei vaikuttanut mutta räikeissä tuomarivirheissä ymmärrän pelaajien reagoinnin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös