Verkkovirhe

Naisten Mestaruusliiga 2025-2026

Asiantuntija avasi pelin heti aika tyhjentävästi: "Kun ei joukkueista tiedä tuon taivaallista, vaikea on arvioida"
Olisihan noita harjoituspelejä ollut katsottavissa, jotta olisi ollut helpompi arvioida joukkueita.

Toinen, mikä kiinnitti huomiota ja aiheutti ainakin itselle kelausnapin painalluksen eteenpäin on itsestään selvät kysymykset. Kysymykset pitäisi muotoilla siten, että vastauksissa olisi edes hiukan hajontaa.
Ihan kiva, että faneja kehutaan, mutta kolmannen seuran kohdalla alkoi jo tökkiä vastaukset kysymykseen: Mikä on fanien merkitys?

Positiivista oli mielestäni se, että haastattelut oli etänä. Kielenkannat aukesivat varsinkin pelaajilla enemmän, kun ei ollut niin jännää😊
Eikä kenenkään tarvinnut lennellä esim. Kuusamosta Helsinkiin tunnin tilaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Mukahauskat terveiset täältä Manalasta!
Oli määrä mennä Manilaan, mutta en päässyt Helsinkiä pidemmälle, kun jo törmäsin vanhoihin valtiopäivätuttuihin. Siinä sitten meni ilta, jos toinenkin pitkäksi ja ajattelin, että olkoon. MM-kisat on jo niin nähty. Miesten etenkin. Ne ovat katsomosta käsin koettuna ikään kuin sellaiset harrastelijoiden kokoontumisajot, vähän kuin kesäreissu Tuurin kyläkauppaan.
Jos on aitoisänmaallinen ja tykkää Suomesta, niin tänä vuonna etenkin on syytä keskittyä tänään ajallaan alkavaan naisten mestaruusliigaan.
Kuningatarajatus mielessä jäinkin siis Helsinkiin odottelemaan Sanomien järjestämää liigaennakkoa, kunnes Manalan portsari, entinen Lahden Kimmossa Mauri Moukarin kanssa pelannut sarjajyrä kertoi, että sitä ei järjestetäkään tänä vuonna livenä, ja hyvä niin. Kaukon kristallipallollakin olisi tehnyt terävämmän ja kattavamman kausiennakon kuin nyt tämä selkeästi kiireellä ilman isompia pohjatöitä tehty hengennostatushäppeninki. Valitettavasti vain Kauko kippasi kristallit Kitkan pohjaan määrittelemättömäksi ajaksi, eikä meidän toimistolla olevalla kopiolla tee tuon taivaallista, mitä tulee tulevaisuuden ennustamiseen.
Toki Bongaajan kanssa jo tuossa aiemmin Kupsia vastaan pelatun harkkapelin kahvittelussa oltiin asiasta yhtä mieltä: Meidän pölkky on palannut hyvin tervattuna takaisin raiteiden alle ja on kaskessa sellainen kanto, ettei kampeajaa ole näköpiirissä samalla aukealla.
Nyt kun ei tarvitse edes matkustella kausiennakoihin ja europeleihin, niin voidaan rauhassa nauttia koko rahan edestä kuusamolaisesta rokkenrollista sitten nollaysin.
Muistakin kuulumisista puheen ollen Andrean kanssakin ollaan nyt syksyn mittaan tutustuttu paremmin viimetalvisen Hämeenlinnan vierailuni jälkeen. Silloinhan Andrea, kielimuurin ja googlekääntäjän harhauttamana, hieman harmistui hyvää tarkoittaneesta ja paljon rakkautta sisältäneestä viestistäni. Nyt asiat on silläkin rintamalla sovittu ja kuin vakuudeksi kävimme Nesteellä nauttimassa rauhan eleeksi espressot. Samaa yhteistyökykyä ja johtajuutta Carasin poika on esittänyt myös hallin puolella. Harvoin on Kuusamon hangiilla nähty sellaista lentokeliä jo syyskuussa, sanokoon virallinen metrin mitta ja kuutospaikan yleispelaaja mitä tahansa hehkuttamisesta. Faktahan on, että se hehkuttaa, kenellä on lamppu, ja se piirtää, kenellä on... No kyllä te tiedätte.
Ai niin, meinasi unohtua. Nesteeltä ei sitten enää löydy Sotoksen nimikkomoussakaa. Siitä on turha Tero Anteroa syytellä. Yritin parhaani, mutta markkinataloudessa se ei aina riitä. Kolmen kullan Kerberos -nimellä vuoden päivät myynnissä ollut annos poistettiin vaivihkaa listalta. Nesteen myymäläpäällikkö tiesi kertoa, että viimeinen kausi oli pelattu maha killillään, joten oli aika vaihtaa ruokavaliota. Puhetta oli, että Carasilla on vain ja ainoastaan tavoitteena pistää Kuusamossa Kerberostakin paremmaksi. Sen innoittamana Bongaajakin lupasi ilmaantua takaisin palstalle, jahka taas koillismaalainen ylijuoksu ja hurlumhei toden teolla alkaa.
 
Puijolla on pöytäkirjassa Roosa Päykkönen. Onko samaa sukua, kuin Jymyssä viime kaudella pelannut sukunimikaima?
Eikös kuitenkin sisarusten nuorimmainen, eli Noora. Kolmikon vanhin, Roosa, pelaa Lempossa ykkössarjaa.

Ja legendaarista Pentti Lindegreniä lainatakseni: He ovat siskoksia nimenomaan keskenään.
 
Tyypillisen sekava ja ailahteleva kauden avaus. Vo molemmilla suurissa vaikeuksissa,Kangasalla enemmän. Kangasalan hyökkäys aika nuhaista. Puijolla on laadukas yp-osasto. Nyt vielä Subotic penkillä varastossa.
 
Kyllä oli heikkotasoinen peli vaikka kuinka ensimmäinen olikin. Kangasalan vastaanotto täysin luokatonta ja Siika-ahon passaaminen silloin kun aloitus nousi aivan minne sattuu. Aronen edelleen vaikeuksissa ajoituksen kanssa.
 
Aronen kertoi haastattelussa että on treenannut kesällä Liinan kanssa. Vaikeaa oli silti. Maajoukkueesta tuttua etuajassa roikkuvaa jujuttelua. Pari kertaa sattui rytmit ja sitten hyvää jälkeä. Jospa vielä löytyy. Tikka oli kyllä todella vaisu ja Peltomaa tuntuu paljon vahvemmalta verkolla. Pölläseltä odotin kyllä paljon enemmän, ei nyt kyennyt ratkomaan. Puijolla on yypee- osastoa mutta kellä pysyy peli kasassa? Tänään Vuorenmaa aivan pihalla. Kilpinen onneksi paransi Kuusamon harjoitusotteluista jotain 120%. Kangasalan hakkurilta meni sisu kaulaan pahasti, jotain sytyttäjää kaipaisivat. Välillä kumpikin paiskoi aloituksia siihen malliin että mietin mikä sarjataso tämä on. Veikkaan silti ettei kumpikaa tiimi ihan pohjalla keväällä ole, peli paranee. Ja vielä, aikookohan Puijo pelata jatkossakin isolla salilla? Viime kausi meni runkosarjan osalta kolmanneksella.
 
Tyypillisen sekava ja ailahteleva kauden avaus. Vo molemmilla suurissa vaikeuksissa,Kangasalla enemmän. Kangasalan hyökkäys aika nuhaista. Puijolla on laadukas yp-osasto. Nyt vielä Subotic penkillä varastossa.
Kyllä, molemmilla nuori joukkue ja molemmat parantavat kyllä kauden mittaan.. Luotan että Seppänen - Leikas ja muu staff tekee tänäkin vuonna laatu työtä ja kehittää joukkueen huippuunsa. Puijo on taas korkealla ku kausi loppuu!
 
Tekeeköhän PuMa farmisopimusta tälle kaudelle liigaan? Nähdäänkö Hämeenlinnan perintönä PuMan ja Kuusamon välinen farmisopimus? Kuusamossa Carasilla jo viime kaudelta kokemusta PuMan farmista ja eikös Kuusamossa ole PuMa-taustaisia pelaajia ainakin yksi 🤔
 
Tekeeköhän PuMa farmisopimusta tälle kaudelle liigaan? Nähdäänkö Hämeenlinnan perintönä PuMan ja Kuusamon välinen farmisopimus? Kuusamossa Carasilla jo viime kaudelta kokemusta PuMan farmista ja eikös Kuusamossa ole PuMa-taustaisia pelaajia ainakin yksi 🤔
Aika vähän on farmisopimuksia väännetty tälle kaudelle. Onhan tässä toki aikaa. Lempo/Kangasala puuttuu myös.

 
Kangasala oli koko ajan askeleen PuWoa jäljessä joka osa-alueella, vastaanotto siis luokatonta, passareitten epäkiitollinen tehtävä oli aikaansaada jonkinlaista hyökkäystä aikaiseksi. Kyllä kovin hentoisilla harteilla Kangasalan hyökkäystehot tällä hetkellä ovat. Ei löytynyt penkiltäkään apuja vastaanottoon tai verkolle. PuWolla laittaa 190cm. Päykkönen verkolle, 1. piste Mestaruusliigassa komealla torjunnalla.
Peltomaa ja Kilpinen vahvistuksia PuWolle, joukkueen peli monipuolistui ja varmistui ottelun loppua kohden, eipä ollut ottelun voittajasta epäselvyyttä missään vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös