Verkkovirhe

Naisten mestaruusliiga 2021-22

Viestejä
533
Kyllä tuli Viestille vaikea peli Iinan ja Elenan poissaolojen myötä, niinkuin kyllä oli odotettavissakin. Anna Czakanin tulo puolikuntoisenakin toisen erän loppupuolella toi ryhtiä ja johtajuutta Viestin peliin, ratkaiseva vaihto koko pelin kannalta. Vampula pelasi erittäin hyvin, varsinkin kenttäpuolustus oli mainiota ja on myös ollut ilo seurata keskipelaaja Laura Laukkasen kehittymistä ihan huipputasolle. Mielenkiintoista seurata millä kokoonpanolla Viesti pääsee Kangasalaa vastaan, tällä hetkellä näyttää pahalta vaikka taitaa tässä olla viikko aikaa niihin peleihin.
 
Viestejä
1,534
Pirv sai pitkän pallorallin jälkeen sairauskohtauksen, ja vietiin sairaalaan tutkittavaksi.Viime tietojen mukaan
kaikki on kuitenkin kunnossa. Hänhän on ilmoittanut Instagramissa olevansa raskaana. Muu joukkuehan pelasi kolmannen erän ihan hienosti ilman häntäkin.

Pelasi kyllä ja ensimmäinenhän meni Hämeenlinnalle kohtuuselvin numeroin sekin. Orpo on vaarallinen kotonaan mutta Elenialla näköjään vaikeampaa. Hämeenlinna vie tämän sarjan 3-1, seuraavasta pelistä 2-3 voitto. Varma tieto.

Viesti, Pölkky ja Kangasala odotetusti välieriin.
 
Viestejä
1,534
Kyllä tuli Viestille vaikea peli Iinan ja Elenan poissaolojen myötä, niinkuin kyllä oli odotettavissakin. Anna Czakanin tulo puolikuntoisenakin toisen erän loppupuolella toi ryhtiä ja johtajuutta Viestin peliin, ratkaiseva vaihto koko pelin kannalta. Vampula pelasi erittäin hyvin, varsinkin kenttäpuolustus oli mainiota ja on myös ollut ilo seurata keskipelaaja Laura Laukkasen kehittymistä ihan huipputasolle. Mielenkiintoista seurata millä kokoonpanolla Viesti pääsee Kangasalaa vastaan, tällä hetkellä näyttää pahalta vaikka taitaa tässä olla viikko aikaa niihin peleihin.

Tästä tulee kyllä tiukka sarja finaalipaikasta. Pölkky korjannee omansa pois.
 
Viestejä
338
Puolivälierien jälkeen entistä enemmän vaikuttaa Kuusamon mestaruudelta. Kangasala ei pelillisesti vakuuta ja Salo tarvitsee ehdottomasti terveen kokoonpanon Kuusamon horjuttamiseen. Mutta kaikki on mahdollista urheilussa ja varsinkin näinä aikoina.
 
Viestejä
203
Kyllä tuli Viestille vaikea peli Iinan ja Elenan poissaolojen myötä, niinkuin kyllä oli odotettavissakin. Anna Czakanin tulo puolikuntoisenakin toisen erän loppupuolella toi ryhtiä ja johtajuutta Viestin peliin, ratkaiseva vaihto koko pelin kannalta. Vampula pelasi erittäin hyvin, varsinkin kenttäpuolustus oli mainiota ja on myös ollut ilo seurata keskipelaaja Laura Laukkasen kehittymistä ihan huipputasolle. Mielenkiintoista seurata millä kokoonpanolla Viesti pääsee Kangasalaa vastaan, tällä hetkellä näyttää pahalta vaikka taitaa tässä olla viikko aikaa niihin peleihin.
Kyllä nyt olisi Vampulan pitänyt peli hoitaa, kun paikka oli (viestillä kokoonpanossa 5 keskipelaajaa, 1 passari ja 2 yp+ym). Vampulan suurin ongelma, koko kaudenkin ajan on tietysti ollut täysin kokematon päävalmentaja, jonka osaamattomuus tietysti korostuu tiukemmissa peleissä. Omasta mielestä Laukkasen peli on kyllä mennyt tämän kauden aikana alaspäin oikein reilusti. Siis niin, että kauden alussa oli hyökkäyksissä edes vähän potkua, mutta koko kevätkausi on mennyt peippailessa.
Kun Viestillä ei ollut keskiuhkaa pelin alussa, niin laiturit jäivät aivan telineisiin ja Vampula tosiaan puolusti kaiken ylös. Czakanin tulo toi keskiuhkaa riittävästi ja sen jälkeen laiturit sai edes hieman onnistumisia. nuorempi laituri, jonka nimeä en nyt muista ei kyllä tainut saada kuin yhden lyödyn pallon kenttään ja kaikki muut tulivat sillä kuuluisalla kahvalla, jota power tipiksikin joku kutsuu. Vampulan Petrova on ollut jo muutaman kuukauden lähdössä kotiin ja se näkyi tässäkin pelissä, kun saldo painui jälleen miinukselle. Eihän Viestillä olisi ollut ensimmäisissä erissä mitään saumaan , jos vampula ei olisi tehnyt niin paljon suoria virheitä. Peli oli kyllä jotakuinkin viihdyttävä, kun pitkiä palloralleja tuli oikein urakalla.
 
Viestejä
2,331
Itseäni Vampulan pelissä on miellyttänyt passarin sekä Julia Seikkulan hyvät esitykset. Kuusamossa pelatussa pelissä oululaistuomarit olivat aika kärsivällisiä Vampulan valmentajien suuntaan :D
 
Viestejä
2,331
Nurmolla oli hyvä sarja Pölkkyä vastaan. Raatikainen ja muut ovat tehneet erinomaista työtä. Jos joukkue pystyy kauden parhaimpiin peleihinsä pudotuspeleissä se on aplodien paikka.

Viivi Pyhäjärvi on elämänsä kunnossa ja eilisen pelin alkuhaastattelussa toimittaja kysyi maajoukkuekutsusta. Viivi vaikutti aika kiinnostuneelta ja motivoituneelta. Se on taas ihan eri asia tuleeko kutsua edes maajoukkuerinkiin.

Sitten Ronja Heikkiniemi ja hänen vähäinen pelimäärä tällä kaudella. Ronja oli Ruudun haastateltavana vähän aikaa sitten. Hän kertoi loukkaantumisesta ja suuresta pelimäärästä. Minulle jäi haastattelusta mielikuva että hän olisi uupunut.

Jos ja kun Pirv on raskaana ja pyörtyy kesken pelin, luultavasti hän ei pelaa enää tällä kaudella. Se ei kuitenkaan lannista OrPoa kotikentällä, mutta lisää Hämeenlinnan uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
658
LP Viestiltä oli eilen pois kaksi tärkeää pelaajaa ja kauden aikana rivistä on puuttunut niin Haatainen kuin Czakankin. Eilen oli LP-Vampulalla iskun paikka, mutta paukut jäivät piipuun.
Tässä kohtaa voisi sanoa, että voittamisen kulttuurissa oli joukkueiden välillä suuri ero. Menestymään tottuneelta joukkueelta löytyy taitoa venyä, kun venymistä tarvitaan. Mutta kyllä Viestikin toki tarvitsee Iinan panosta jo välierävaiheessa.
 
Viestejä
69
Olipa miellyttävä selostus eilisessä Jymy-Pölkky -pelissä, mainio selostaja pohojalaisittain puhuen (nimeä en saa nyt muistiin), ja Pertti 'Pläki' Honkasen rauhallinen ja asiantunteva analysointi. Tätä peliä soisi kaikkien katsovan ihan opetusmielessä, niin hyviä huomioita tuli selostukselta! Harmi kun Ruudussa luki että fanikamera-lähetys, tämä oli kaikkea muuta! Moni saattoi jättää katsomatta kun ajatteli että tulee ilman selostusta ja hidastuksia.
 
Viestejä
366
Olipa miellyttävä selostus eilisessä Jymy-Pölkky -pelissä, mainio selostaja pohojalaisittain puhuen (nimeä en saa nyt muistiin), ja Pertti 'Pläki' Honkasen rauhallinen ja asiantunteva analysointi. Tätä peliä soisi kaikkien katsovan ihan opetusmielessä, niin hyviä huomioita tuli selostukselta!

Jaakko Lepistö on tuttu henkilö monista maajoukkueen faniryhmän vetäjistä selostaa Nurmon pelejä omalla persoonallisella tyylillä eikä liikaa yliselosta ottelua. Pläkillä on valtava tietopankki taktisista ja teknisistä asioista ja se näkyy kommentoinnissa.
 
Viestejä
3,734
Harmi kun Ruudussa luki että fanikamera-lähetys, tämä oli kaikkea muuta!
Kaikki monikameralähetykset joita Ruutu ei itse tuota on fanikameralähetyksiksi merkittyjä, näin ollut koko kauden mm Hurrikaanien, Tiikereiden, Hurmoksen, ja Savon pelit alkukautta ja yhtä siirrettyä peliä lukuunottamatta..
 
Viestejä
658
Jaakko Lepistö on tuttu henkilö monista maajoukkueen faniryhmän vetäjistä selostaa Nurmon pelejä omalla persoonallisella tyylillä eikä liikaa yliselosta ottelua. Pläkillä on valtava tietopankki taktisista ja teknisistä asioista ja se näkyy kommentoinnissa.
Miellyttävä oli katsoa ja kuunnella. Katsoja näkee mitä kentällä tapahtuu, eikä jokaisen kosketuksen selostaminen tuo mitään lisäarvoa. Hyvä suoritus!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
369
Olen havainnut, että Nurmossa ollut jo monta vuotta sitten hyvä tuotanto. Alkuaikoina ei aina ollut selostustakaan. Ihan hyvin pärjäsi selkeän ja neutraalin kuulutuksenkin kanssa, kun äänentasot oli kohdillaan eikä kaikunut liikaa.
 

RGM

Viestejä
102
Onkohan Pirv tänään mukana?en kyllä ymmärrä mitä järkeä on olla näissä peleissä mukana jos on kerran raskaana...ilman hänen panostaan tämä peli on ikävä kyllä HPK:lle 0-3.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,534
Onkohan Pirv tänään mukana?en kyllä ymmärrä mitä järkeä on olla näissä peleissä mukana jos on kerran raskaana...ilman hänen panostaan tämä peli on ikävä kyllä HPK:lle 0-3.

Raskaus ei itsessään ole alkuvaiheessa ongelma tietenkään, mutta toki edellisen pelin pyörtymisen/sairaskohtauksen jälkeen ihmettelen jos pelaa.
 

RGM

Viestejä
102
Veikataan että OrPo-HPK päättyy Pirvillä 1-3(21-25,25-21,19-25,23-25) ja Ilman Pirviä 0-3(18-25,17-25,20-25)...näyttäis kertoimet muuttuvan siihen suuntaan,että Pirv on mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös