- Viestejä
- 11,095
Olihan todellinen uutispommi Matteon lähtö. Saa nähdä, kuka tulee tilalle? Tietysti kiinnostaa myös Matteon lähdön syyt.
Oli iso yllätys. Ei tuo peli ainakaan tuloksellisesti ihan vihkoon ole mennyt mutta onko hänellä sitten vaan ollut itsellä sellainen olo että enemmän olisi pitänyt saada aikaan tuon rosterin kanssa?? Tai sitten peli ei ole kehittynyt siihen malliin kun hän oli ajatellut ja ajatteli että tässä vaiheessa on parempi antaa seuraavan yrittää parempaa. Ei voi tietää. Mutta aika alkuvaiheessa kautta päätöksensä kyllä teki.Olihan todellinen uutispommi Matteon lähtö. Saa nähdä, kuka tulee tilalle? Tietysti kiinnostaa myös Matteon lähdön syyt.
Mielenkiinnolla odotan tekikö Matteo itse ratkaisunsa vai tehtiinkö se hänen puolestaan
Onhan siellä jotain draamaa täytynyt olla, tai sitten en ymmärrä italialaista ajatuksenjuoksua. Mielenkiintoista olisi kuulla mikä on Matteon päätökseen johtanutSen verran aiheesta, että ihan itse lähti. Ei mitään sen ihmeellisempää draamaa.
Hyvä valmentaja oli, ja on edelleen.
Hämeenlinnan pelaaminen Kangasalaa vastaan oli kyllä pohjanoteeraus. Pelaaminen flegmaattista, haluttoman näköistä ja ei keskittyneen näköistä. Jotenkin aisti, että Matteon eväät ovat syöty.
Eli kävi juuri niin kuin aiemmassa viestissäni uumoilinPentassuglia ei jatka Lentopallokerhon päävalmentajana
24.10.2021
Hämeenlinnan Lentopallokerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia on irtisanoutunut tehtävästään. Pentassuglian viimeiseksi otteluksi Lentiskerhon peräsimessä jäi viime torstaina 3–0-kotitappioon päättynyt ottelu LP Kangasalaa vastaan.
– Meille on tullut ennenkin alkukaudesta tappioita, mutta silloin minulla on ollut tunne, että pystyn auttamaan pelaajia kääntämään kurssin ja parantamaan peliä. Nyt minulla ei sitä tunnetta ole. Tämä ei ole joukkueen ongelma, vaan henkilökohtainen tuntemukseni. On parempi, että seura löytää jonkun toisen henkilön auttamaan pelaajia ratkaisemaan tämän tilanteen. Toivon myös todella, että näin käy, Pentassuglia sanoo.
Pentassuglia halusi tehdä ratkaisun jo tässä vaiheessa kautta, jotta seuralla on mahdollisuus valmistautua kauden tärkeimpiin hetkiin riittävän aikaisin uuden valmentajan komennossa.
Lentopallokerho aloittaa uuden valmentajan etsimisen heti ja tiedottaa uudesta päävalmentajasta mahdollisimman nopeasti. Joukkueen seuraava peli on vuorossa jo keskiviikkona, kun LP Viesti tulee Mestaruusliigassa vieraaksi Loimua-areenaan.
Koko Lentopallokerhon seura kiittää Matteota pitkäaikaisesta ja tinkimättömästä työstä hämeenlinnalaisen lentopallon eteen ja toivottaa parasta mahdollista menestystä tulevaisuuden uran varrelle!
Eli kävi juuri niin kuin aiemmassa viestissäni uumoilin
Totta kai. Turha puskee päätä seinään jos siltä tuntuu että kaikki on annettu mitä annettavissa onMielestäni oikein hyvä ja suoraselkäinen ratkaisu, jos oli sitä mieltä, että ei pysty joukkuetta enää
auttamaan/kehittämään.
Muutkin voisi ottaa mallia, ei valmentajan ole mikään pakko vuosikymmeniä jatkaa.
Tuota peliä en katsonut mutta samaa mieltä että Ella Autereessa on iso potentiaali, maajoukkue kutsuu jos kehitys jatkuu samanmoisena.Pölkyltä myös hyvä peli Plokia vastaan. Plokin pisteet 13, 17 ja 13. Erityisen ilahduttavaa oli Pölkyn peli-ilme, syöttö oli myös painava läpi ottelun kohtalaisilla syöttövirheiden määrällä (6). Ella Autere oli aika päällikkö keskihyökkäyksessä ja torjunnassa. Kunhan Ellan pelinlukutaito kehittyy vielä niin on ihme jos ei ole maajoukkueen rivistössä lähivuosina. Carlyle Nusbaum oli liekeissä tehden kolmeen erään pisteet 17/+12.
Plokin Yefremenko pelasi kaksi erää yleispelaajana joukkueensa parhaalla vastaanotolla. Hän näkee tosi hyvin torjunnan ja pelaajien sijoittumisen. Usein takakentän hyökkäys lähtee kohti 1-paikkaa ja Pölkky oppi sitä puolustamaan. Hyökkää toki myös muihin suuntiin. Itse olisin toivonut näkeväni Plokin liberon Venla Pirisen otteita loistavien peliesitysten takia, mutta hän ei käynyt kumminkaan kentällä. Olisiko ollut kenties jotakin vaivaa, vai oliko Jemina Pasanen paremmassa vireessä? Ei ole ollenkaan huono asia jos joukkueella on kaksi hyvää liberoa.
Yleensä valmentajat eivät jatka vuosikymmeniä jollei tulosta tule.Mielestäni oikein hyvä ja suoraselkäinen ratkaisu, jos oli sitä mieltä, että ei pysty joukkuetta enää
auttamaan/kehittämään.
Muutkin voisi ottaa mallia, ei valmentajan ole mikään pakko vuosikymmeniä jatkaa.