Kyllähän Suomi yritti ja taisteli, sitä ei voi kiistää. Mutta haluaisin itse, että pelkkä EM-kisoihin selviytyminen ei olisi riittävä tavoite ja 'kaikki sen jälkeen plussaa', vaan että oikeasti päästäisi alkulohkon jälkeen pelaamaan merkittäviä pelejä.
Mitä lopulta tämänkaltainen haastaminen merkitsee jos aina tiukat pelit hävitään. Nytkin Suomella oli täydet mahdollisuudet viedä peliä eikä vaan katsoa mihin riittää?
Ei ole mitään syytä miksi Suomi ei voisi olla parempi kuin muut Euroopan samankokoiset tai pienemmät maat. Nostan pari asiaa, mitkä ovat mielestäni isoimpina jarruina menestyksen tiellä ja minne ratkaisuja pitäisi löytyä. Ja nämä tismalleen samat ongelmathan on myös miesten puolella.
FYYSISYYS:
Suomen yksinkertaisesti pitää pystyä olemaan fyysisempi, aggressiivisempi ja ulottuvampi. Näitä pelejä on pakko voittaa hyökkäämällä ja torjumalla vaikka et olisi maailman pisin joukkue. Palloa pitää pystyä lyömään kovempaa ja tehokkaammin. Jokaisessa muussa joukkueessa on vähintään 1-2 selkeästi kovemmin hyökkäävää, Suomella ei ole naisissa yhtä ainoata. Eikä sen puoleen miehissäkään.
Miehissä esim Japani, johon Suomea mielellään itsekin vertaan, on fyysisyydeltään aivan eri luokkaa vaikka mittaa ei ole sen enemmän, päinvastoin. Toki Japanin lentopallo pyörii hitosti isommilla kierroksilla yliopistoista ja lukioista lähtien, joten resurssit on täysin erilaiset.
SYÖTTÖ:
Tämä nyt koskee ennen kaikkea miehiä, mutta myös naisia. Miehissä pitää löytyä monta pykälää lisää hypäreihin, nykyinen suurilla virhemäärillä pehmeän syöttäminen syö ihan älyttömästi mahdollisuuksia. Naisissakin nähtiin, että kovat pelaajat pystyy vetämään hypäriä tehokkaasti, ja rikkomaan vastaanoton. Naisten verkon mataluudesta johtuen Suomi saa kyllä leijalla tuhoa aikaan melkein siinä missä muutkin, mutta olisi hienoa nostaa siinäkin pykälä tasoa. Olisiko 1-2 kova hyppysyöttäjää mahdollinen?
LYÖNTIKÄSI:
Yksinkertaisesti nopeutta ja valikoimaa lisää käteen ja lyöntiin.