Verkkovirhe

Naisten 1-sarja

Viestejä
352
Silloin jos ns nelosyypee, minimaalisesti pelaava kakkospassari tai -hakkuri pelavat farmissa, kaikki ok. Sehän lienee yksi farmisoppareiden pääpointti.
Jos taas 1sarjaan marssitetaan sunnuntain peliin peluri, joka on lauantaina pelannut koko ottelun, on homma päin honkaa.
Tällaisiakin esimerkkejä on. Siitä piireissä kulkenut lempinimi 'Lex Salo'.
Ja ei, en jaksa ToLe pöyhiä arkistoista esimerkkejä, muistinvarassa mennään.
Simoa komppaan, että myös A-ikäisissä saa hyvää pelirutiinia liigan nuoret vahturit.
On varmaan joskus ollut näinkin. Alkuvuosina oli myös tietyillä pelipaikoilla vajausta ja myös oikeasti tarvetta voittaa pelejä ja varmistaa sarjapaikka ajoissa. Se on kuitenkin ehdotin edellytys meidän akatemiatoiminnalle. Kolme viimeistä vuotta on ollut jo itse akatemiajoukkue riittävä pelaamaan ykkösessä sarjan edellyttämällä tasolla.
 
Viestejä
352
Juuri n
Paitsi että virhe taisi tapahtua päätuomarilla kun näytti uutta palloa, ennen kuin kysyi rajatuomarilta miksi heilutti lippua. Käänsi sit tuomion Lempolle ja siksi myös piste. Oikein siis me.
Rajatuomari nosti lipun ja päätuomari vihelsi pilliin ja samalla rajatuomari vetikin lipun alas, joten päätuomari otti uuden pallon. Pitkän kapteenikeskustelun jälkeen joka oli täysin turha päätuomari pyysi rajatuomaria luokseen ja rajatuomari kertoi meidän pelaajan olleen antennissa. Jos näin oli niin homma meni oikein.
 
Viestejä
137
Lempo- lp salo akatemian peliä kun katsoi niin täytyy kyllä ihmetellä kotijoukkueen pisteen laittajia. Jos tuomari keskeyttää pelin kesken pallon ja näytyää merkin uusipallo, mitä tekee nämö ihmiset?! Laittaa pisteen kotijoukkueelle. Ihmettelen vaan? Ei peli siihen kaatunut mutta erittäin karkea virhe!!!!
Kauheeta, kamala korvaamaton virhe.😭
 
Viestejä
352
Juuri n
Paitsi että virhe taisi tapahtua päätuomarilla kun näytti uutta palloa, ennen kuin kysyi rajatuomarilta miksi heilutti lippua. Käänsi sit tuomion Lempolle ja siksi myös piste. Oikein siis me.
Rajatuomari nosti lipun ja päätuomari vihelsi pilliin ja samalla rajatuomari vetikin lipun alas, joten päätuomari otti uuden pallon. Pitkän kapteenikeskustelun jälkeen joka oli täysin turha päätuomari pyysi rajatuomaria luokseen ja rajatuomari kertoi meidän pelaajan olleen antennissa. Jos näin oli niin homma meni oikein.
Kauheeta, kamala korvaamaton virhe.😭
Onhan tuo iso virhe jos se olisi ollut noin. Mutta tuo ei pidä paikkaansa, vaan homma meni ihan oikein
 
Viestejä
69
Oli virhe tai ei.

Kyllä pelasi Lempo loistavaa lentopalloa, varmistus ja puolustus pelaaminen oli hyvää. Vastaanotto myös kelpo tasolla. Laiturit tulee hyvällä temmolla, ja keskipelaajat oma pelotteensa keskellä. Vielä, kun rytmi ja passin korkeus menee yksiin passarilla ja Lotalla, niin sen jälkeen alkaa tapahtumaan.
Salolla oli kova yritys puolustuspelaamisessa, mutta tuntui että kommunikaatio ongelmia oli pallonhaku tilanteissa. Sekä vastaanotto oli haparoivaa paikka paikoin. Mikkonen nopeilla jaloillaan korjasi hyvin, vielä kun hän saisi rentouden tekemiseen, niin hyvä tulee. Lempolla hyvä yhtenäinen tekeminen, yhteisen tavoitteen eteen. Yhteinen treenaaminen näkyy heidän tekemisessä. Salo teki varovasti vaihtoja. Jäin miettimään eikö tosiaan ole vaihtopenkillä tekijöitä, vai eikö löydy luottoa. Onko toinen Helmisistä kipeä, vai miksi ei ollut kokoonpanossa. Häntä olisi tarvittu.
 
Alapuranen, Tuominen ja Helminen olivat sivussa ja osa kakkossarjan pelissä. Neljästä vaihtopelaajasts kolme tuli kentälle. Vain kakkospassari ei pelannut.
 
Voi että. Toivotaan, että hekin pääsee kauden aikana takaisin kehiin. Sairastelut ja loukkaantumiset on aina kurja juttu.

Hienoa, että tasoja on ja sitä kautta pelaajat pääsevät kentälle. Kakkossarjassa myös kovia pelejä.

Kakkospassari olisi voinut rauhoittaa tilannetta, ehkäpä ensi kerralla riittää uskallus tehdä passari vaihtokin. Mikkonen on näppärä passari, mutta tarvitsee vielä rauhaa tekemiseen.
 
No, meillä on kaikkiaan 27 sopimuspelaajaa niin aika usein on joku ainakin kipeä tai joku vamma.
 
Viestejä
114
Eiköhän Lemminkäisen kannattas enempi touhuta salilla..jos vielä jaksaa.
Kuin täällä kokoaika heittää ihan merkityksettömiä kommenteja.
Valmentajat valmentaa...ja höpöukot kommentoi
 
Sairastumisille ei voi mitään, ja loukkaantumisetkin kuuluu ikävä kyllä lajiin. Onneksenne teillä on iso määrä pelaajia, niin aina löytyy varmasti riittävä määrä pelaajia kentälle, ja vaihtoonkin.

Jos joukkoloukkaantumisia alkaa olemaan niin silloin syytä miettiä fysiikkavalmennuksen laatu sekä kuorma. Mutta se ei tietenkään ole teillä ongelmana.
 
Viestejä
69
Eiköhän Lemminkäisen kannattas enempi touhuta salilla..jos vielä jaksaa.
Kuin täällä kokoaika heittää ihan merkityksettömiä kommenteja.
Valmentajat valmentaa...ja höpöukot kommentoi
Eikös tämä palsta ole juurikin höpöukkoja varten, joten anna Lemminkäisen kommentoida jos hänellä on tarve siihen. Tiedä vaikka saisi uusia ajatuksia valmennustyyliinsä.
 
Viestejä
352
Eiköhän Lemminkäisen kannattas enempi touhuta salilla..jos vielä jaksaa.
Kuin täällä kokoaika heittää ihan merkityksettömiä kommenteja.
Valmentajat valmentaa...ja höpöukot kommentoi
Simon asiallisiin kysymyksiin on mielestäni asiallista vastata.
 
Viestejä
69
En ole mikään googlettaja joten kysynkin täältä. Koska Lempon päävalmentaja on pelannut viimeksi ja mitä sarjaa?

Pääsin taas nauttimaan Lempon kotipelistä. Voittohan sieltä tietenkin tuli. Ei voi kun hämmästellä miten paljon valmentaja on mukana pelissä, tuuletuksia myöden. Hyviä ja järkeviä vaihtoja. Hän tuntuu osaavan ottaa pelaajista kaikki hyödyt irti. Lempon joukkuetta on kyllä onni suosinut valmennuksen suhteen. Joukkue on mennyt jo tässä kohtaa monessa asiassa eteen päin. Tiivis ja taitava porukka. Tekeminen on rentoa ja tasaista, pelaaminen tapahtuu joukkueena. Vähän meinasi käydä sääliksi Vampulan valmennusta, taitaa olla vielä arkaa ykkössarjavalmentaminen. Vaihtoja tuli, mutta tuli vähän hätiköiden. Tai sitten armotta myöhäisiä vaihtoja. Rohkeutta heille kauteen.
 
Viestejä
1,617
En ole mikään googlettaja joten kysynkin täältä. Koska Lempon päävalmentaja on pelannut viimeksi ja mitä sarjaa?

Maria Laine, entinen Tuominen kyseessä ilmeisesti? 2018-2019 taisi pelata viimeisen kauden liigaa. Lempon omilla sivuilla näin:

"Liigaura: 578 ottelua, kaikkien aikojen eniten naisten pääsarjassa. 11 SM-mitalia. Seuroina Euran Raiku, LiigaEura, Lujattaret, Vanajan RC, HPK, LP Kangasalaa ja OrPo. Aloitti liigauransa 14-vuotiaana 4.1.1997"
 
Viestejä
568
Mielenkiintoinen siirtouutinen, naisten 1-sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvan Raision Urheilijoiden passari Saana Virtanen siirtyi Sveitsin pääsarjaan, VBC Glaroniaan. Saana Virtanen on pelannut myös Salon Viestissä/ LP Viestissä, välivuoden jälkeen siirtyi Raision Urheilijoihin.
 
Viestejä
66

Onko Raision urheilijoille tulossa jostain passari Saanan tilalle? Heillä ollut käytössä kaksi hyvää passaria, mutta tuskin yhdellä jatkavat. Ruslan näyttää peluuttavan aika tasaisesti koko joukkuetta.
 
Viestejä
518

Kyllähän tuo on iso lovi joukkueeseen kun Virtanen on nostanut koko joukkueen tekemistä aikalailla sama joukkue melkein kuin viime vuonna muuten
 
Taisi vaihtua molemmat passarit, näin ainakin muistan jostain lukeneeni. Ei passari tietysti yksin nosta tekemistä, kyllä ne viimevuotiset pelaajatkin on vuoden kokeneempia. Saanalla taisi lisäksi olla vuoden tauko.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös