Verkkovirhe

Miesten maajoukkue 2024

Viestejä
341
Laitetaanpa Muukkonen listalle. Lisää vaan nimiä tänne. Vaikka kolmen seitsikkon pitkälista. Äänestellään porukkaa sitten pois, niin että jää tulevälle pv:lle valmis neljäntoista pelaajan joukkue käytettäväksi. Täällähän se paras tieto on. Nyt sitten täyttämään kansalaisvelvollisuus. Perinteisesti aina näin vaalipäivänä.
no joo katellaan nkaikkii riippuu valkun henkilö kemioista jos esim Mesko on tuleva valkku niin täällä on ihan turha huudella miehiä rosteriin. hän kyllä tekee kyllä ihan oman näkemyksen ja kansainvälisen kokemuksen myötä ainakin omasta mielestään oikeat päätökset. Eivät siina esson eikä nesteenkään parlamenttien mielipiteet paljoa paina.
 
Viestejä
1,342

Olisin kyllä kovasti huolissani, jos edes harkitaan sellaista vaihtoehtoa, joka ottaa täältä nimiä pitkään listaan😀
 
Viestejä
4,996
no joo katellaan nkaikkii riippuu valkun henkilö kemioista jos esim Mesko on tuleva valkku niin täällä on ihan turha huudella miehiä rosteriin. hän kyllä tekee kyllä ihan oman näkemyksen ja kansainvälisen kokemuksen myötä ainakin omasta mielestään oikeat päätökset. Eivät siina esson eikä nesteenkään parlamenttien mielipiteet paljoa paina.
Mesko ja Kunu ovat niin kokemattomia valkkuja, että kiittelevät, kun saavat palstalaisilta apuja. Sitävartenhan tämmöiset palstat on, että autetaan kun täällä sitä tietoa on runsaasti, vieläpä laadukasta. Ja ihan ilmaista. Esson tieto on tietysti vanhentunutta, mutta St1 tieto on ihan tätäpäivää ja siellähän on isona pomona urheilumies. Tosin taitaa olla enempi hiihtelijä. Tuosta tulikin mieleeni valmennuksellinen juttu kaukaa 70-luvun lopulta. Kun yhdellä pelihemmolla ei oikein sujunut, niin valkku sanoi, että lähde hiihtämään siitä, sopii paremmin sulle. Taitaa olla juuri nytkin Lapin hangilla.

Miten olisi Miro Leinonen.
 
Viestejä
1,643
Kannattaisi ainakin kysellä U Krastinsin päivän ajatuksia tuohon päävalmentajan tehtävään. Melkoisen kovat meriitit viime vuosilta. Olisi tuttu ja turvallinen valinta jos liiton rahat riittää.
Ugiksesta hyvät kokemukset Valepassa n 10 vuoden takaiset... Onko miten sopiva nykyiseen menoon ja kulttuuriin Suomessa kun haetaan nuoren polven uutta tulemista? Lähtisin kuitenkin Esko, Kunnari linjalla...
 
Viestejä
1,584
Kohtalaisen hyvät fiilikset majun tulevaisuudesta. Vähän tällaista uumoilin jo 1-2 kautta sitten, että onko tekeillä seuraava sukupolvi, joka nousee Mesko-Kunnari-Oivaset jne. tasolle. Seuraava askel ylöspäin on monella jo kärkiliigat.

F. Ivanov erittäin vakuuttava Saksan kärkitaistossa, viekö matka jo ensikaudeksi kovimpiin liigoihin.

Nikula hakkaa Romanian liigan kakkossijalla samoilla tehoilla kuin Jansons Mestaruusliigassa (passimäärät toki hieman maltillisempia kuin Latvian härällä Kykyssä). Mestarienliigan lohkovaiheessakin kovaa henkilökohtaista jälkeä. Hyvä huomioida että nykyinen Romanian liiga on napsu Mestaruusliigasta ylöspäin.

Suihkonen ja Marttila Ranskan liigan kärkijengeissä kärkijätkiä. Suihkonen loistaa kaikissa tilastoissa ja pelaa puolustavampaa roolia, Marttilasta kehkeytynyt Montpellierin ykkösase vaikka jengissä tänäänkin kentällä Argentiinan majumies Palacios ja Saksan aloituksen kaveri Reichert. MVP -pysti taas takataskuun, Ranskan paikalliskommentaattorit olivat nimenneet "Jäämieheksi", lienevätkö formulafaneja.

Ronkainen liittyi Plessis Robinsoniin (ja aloitukseen), nyt porukka kovastikin pleijarijahdissa ja 5 matsin voittoletkussa.

Köykkä kerää kehuja Puolassa joka suunnasta. KV-tason huippulibero.

Savonsalmi loukkaantumisen jäljiltä myös Saksan kärkipään jengissä ja kohtuullisen paljon avauksessa. Tilastojen valossa ei loista, mutta huomioiden lähtökohdat kauteen ihan kohtuullista suorittamista.

Muukkonen väläyttelee Belgiassa. Parhaimmillaan härkämäinen hyökkääjä.

Kotimaan liigassa marinoituu kasapäin kovia keskilupauksia: Tyynismaa, Haapaniemi, Taponen, Zhbankov.

Kohtuulliset asemat lähteä hakemaan yllätystä -25 MM-kisoihin, tai ehkä realistisemmin -26 EM-kisoihin. Parhaimmillaan voi olla siinä kohtaa jo aloitusseitsikollinen pelaajia Puolasta ja Italiasta. Keskareilla tulee ehkä vähän kiire.
 
Viestejä
316
Marttilasta kehkeytynyt Montpellierin ykkösase vaikka jengissä tänäänkin kentällä Argentiinan majumies Palacios ja Saksan aloituksen kaveri Reichert. MVP -pysti taas takataskuun, Ranskan paikalliskommentaattorit olivat nimenneet "Jäämieheksi", lienevätkö formulafaneja.
Hyvät tehot Marttilalla taas tänään. Eniten vastaanottoja ja passeja ja pisteitä hyvillä tehoilla.
 
Liitteet

  • IMG_0010.jpeg
    IMG_0010.jpeg
    427.3 KB · kertaa luettu: 97
Viestejä
4,996
Kohtalaisen hyvät fiilikset majun tulevaisuudesta. Vähän tällaista uumoilin jo 1-2 kautta sitten, että onko tekeillä seuraava sukupolvi, joka nousee Mesko-Kunnari-Oivaset jne. tasolle. Seuraava askel ylöspäin on monella jo kärkiliigat.

F. Ivanov erittäin vakuuttava Saksan kärkitaistossa, viekö matka jo ensikaudeksi kovimpiin liigoihin.

Nikula hakkaa Romanian liigan kakkossijalla samoilla tehoilla kuin Jansons Mestaruusliigassa (passimäärät toki hieman maltillisempia kuin Latvian härällä Kykyssä). Mestarienliigan lohkovaiheessakin kovaa henkilökohtaista jälkeä. Hyvä huomioida että nykyinen Romanian liiga on napsu Mestaruusliigasta ylöspäin.

Suihkonen ja Marttila Ranskan liigan kärkijengeissä kärkijätkiä. Suihkonen loistaa kaikissa tilastoissa ja pelaa puolustavampaa roolia, Marttilasta kehkeytynyt Montpellierin ykkösase vaikka jengissä tänäänkin kentällä Argentiinan majumies Palacios ja Saksan aloituksen kaveri Reichert. MVP -pysti taas takataskuun, Ranskan paikalliskommentaattorit olivat nimenneet "Jäämieheksi", lienevätkö formulafaneja.

Ronkainen liittyi Plessis Robinsoniin (ja aloitukseen), nyt porukka kovastikin pleijarijahdissa ja 5 matsin voittoletkussa.

Köykkä kerää kehuja Puolassa joka suunnasta. KV-tason huippulibero.

Savonsalmi loukkaantumisen jäljiltä myös Saksan kärkipään jengissä ja kohtuullisen paljon avauksessa. Tilastojen valossa ei loista, mutta huomioiden lähtökohdat kauteen ihan kohtuullista suorittamista.

Muukkonen väläyttelee Belgiassa. Parhaimmillaan härkämäinen hyökkääjä.

Kotimaan liigassa marinoituu kasapäin kovia keskilupauksia: Tyynismaa, Haapaniemi, Taponen, Zhbankov.

Kohtuulliset asemat lähteä hakemaan yllätystä -25 MM-kisoihin, tai ehkä realistisemmin -26 EM-kisoihin. Parhaimmillaan voi olla siinä kohtaa jo aloitusseitsikollinen pelaajia Puolasta ja Italiasta. Keskareilla tulee ehkä vähän kiire.
Eihän tämä muuta tiedä, kuin että taasen periferiantyypin pitää pistää reppu pykälään ja lähteä isoonmaailmaan, katsastamaan pallopalloa, kun aika koittaa. 😍
 
Viestejä
4,996
Jokos täällä on se pirun pitkä lista valmiina. Ei ihan. Uupuu vielä lähes 20 nimeä. Pitää koluta jo laarin pohjakin, että 30 löytyy? Mennään sitten Ameriikan malliin, tai siellä taitaa olla leirityksesä 40-50 kaveria.
 
Viestejä
1,584
Nyt täytyy ruveta tosissaan auttamaan Kunua ja Meskoa. Nimiä, nimiä. 😁
Laitetaan nyt kerralla koko ryhmä niin pääsevät soittelemaan puheluita suoraan:

Pelirosteri (aloituksen kaverit ekana):

F. Ivanov, S. Välimaa
Nikula, Jokela
L. Marttila, Suihkonen, Ronkainen, N. Marttila
Haapaniemi, Tyynismaa, Savonsalmi, Zhbankov
Köykkä, Breilin

Leireillä lisäksi:
Saarinen, (I. Ivanov)
Nikkinen
Hänninen, Muukkonen, J. Heiskanen, (Räsänen), (Groffier)
Taponen

Ainut ns. hot take lienee tuo N. Marttila suoraan 14 sisään. Menin tulevaisuus edellä, aikataulussa L. Marttilan kehityskaarta edellä. Hännisen pitkä poissaolo vaikuttaa, kunnossa ollessaan on vieläkin kolmos-yp. Ronkainen tuomaan johtajuutta. L. Marttila ja Suihkonen selvät aloittavat yleispelaajat.
S. Välimaalla kovemmat näytöt tältä kaudelta kuin Saariselta, ja on jo muutama majuleiritys takana. Paljon riippunee Meskon mielipiteistä. Iljaa voitaneen tuoda sisään vaikka ihan sillä tasolla ei vielä olekaan.
Nikula yli Jokelan seurajoukkuekauden perusteella, pelannevat kuitenkin aika tasaisesti molemmat minuutteja. Nikkinen mukana ihan reenin vuoksi.
Muukkonen kova, mutta tasaisuus puuttuu ja ei sovi parhaiten L. Marttilan rinnalle, voi olla hyvä vaihtoehto joukkueeseen jatkossa jos Ronkainen/Hänninen pullahtaa ulos. J. Heiskanen tehnyt ylösnousemuksen Akaalla, ei ehkä ihan joukkueeseen asti koska eroa Suihkoseen ja L. Marttilaan on vielä paljon ja ei tarjoa erityisominaisuuksia. S. Mäkinen, joo, samaa tasoa mutta ehkä näkisin sukupolvenvaihdoksen jatkamisen järkevänä.
Räsänen ihan potentiaalinen leirille asti, riippuen vähän loppukaudestakin. Groffierilla vaikeampi kausi, potentiaalia on.
Taponen tulee muista potentiaalisista nuorista keskiukoista mieleen. M. Leinonen toki ollut mukana aiemmin.
 
Viestejä
4,996
Savonsalmea en ole nähnyt tositoimissa kuin joitain pikku pätkiä. Meinaat kuitenkin, että Tyynismaa menee edelle. Haapaniemi kyllä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös