Verkkovirhe

Miesten Lentopallomaajoukkue vuodelle 2019 - 2020

Viestejä
1,169
Näistä keskareista. Eli Niinivaara ja Kutinlahti on ainoat keskarit jotka osaavat syöttää hypäreitä koko valtakunnassa. Banksin on ehkä pakko antaa arvoa tälle. Kutinlahti on lisäksi hyvä torjuja ja viimekauden paras keskari ainakin tilastojen mukaan. Niin kuin jokainen on varmaan huomannut niin maailmalla vähintään toinen keskari syöttää hypäreitä. Meidän lentopallossa on jo vuosia tämä keskareiden rooli ollut lisäksi vähän poikkeava verrattuna muun maailman vastaaviin kavereihin. Kansainvälisessä palloilussa meidän kavereilla ei oikein pallot tartu eikä saa peliaikaa seuroissaan euroopassa. Huonoja torjujia ja syöttäjiä. Liigassakin ehkä eniten pelannut keskari on torjuntatilastoissa ylivoimaisesti huonoin. Mutta keskarit eivät ole meidän pelin heikoin lenkki.
Tuo passariosasto on se tulevaisuuden suurin ongelma. Tervaportin jälkeen ei käytännössä ole vaihtoehtoa ollenkaan. Ei edes näkyvissä.
 
Viestejä
524
Ei nämä taida olla banksin valitsemia , tuskin on hirveästi seurannut suomen liigaa. Noitahan käytännössä 2/3 pystyy suorilta laittamaan pois, hienoa että iso ryhmä leiritykseen mutta pitkä matka itse maajoukkueeseen .
 
Viestejä
1,596
Näistä keskareista. Eli Niinivaara ja Kutinlahti on ainoat keskarit jotka osaavat syöttää hypäreitä koko valtakunnassa. Banksin on ehkä pakko antaa arvoa tälle. Kutinlahti on lisäksi hyvä torjuja ja viimekauden paras keskari ainakin tilastojen mukaan. Niin kuin jokainen on varmaan huomannut niin maailmalla vähintään toinen keskari syöttää hypäreitä. Meidän lentopallossa on jo vuosia tämä keskareiden rooli ollut lisäksi vähän poikkeava verrattuna muun maailman vastaaviin kavereihin. Kansainvälisessä palloilussa meidän kavereilla ei oikein pallot tartu eikä saa peliaikaa seuroissaan euroopassa. Huonoja torjujia ja syöttäjiä. Liigassakin ehkä eniten pelannut keskari on torjuntatilastoissa ylivoimaisesti huonoin. Mutta keskarit eivät ole meidän pelin heikoin lenkki.
Tuo passariosasto on se tulevaisuuden suurin ongelma. Tervaportin jälkeen ei käytännössä ole vaihtoehtoa ollenkaan. Ei edes näkyvissä.

Katselin syöttötilastot läpi:

Kutinlahti
Ässäsyötöt/erä 0.28
Virheet/ässä 3.2
Syötöt/erä 3.5

Niinivaara
Ässät/erä 0.12
Virheet/ässä 4.3
Syötöt/erä 2.9

Sitten pari pullantuuppaajaa:

Karjarinta
Ässät/erä 0.27
Virheet/ässä 1.7
Syötöt/erä 3.6

Leppälä
Ässät/erä 0.20
Virheet/ässä 1.1
Syötöt/erä 3.4

Oikeassa olet siinä että keskitorjujan tärkeimmät ominaisuudet ovat torjuminen ja syöttö. Maajoukkuekeskareista Siirilällä on kyseiset ominaisuudet hyökkäyspeliä paremmin hallussa.

Väärässä olet siinä että Kutinlahden tai Niinivaaran huikeat hypärit toisivat menestystä joukkueelleen. Ässäsyötöt/erä kuvaa hyvin suorasti break pointteja, samoin syötöt/erä kuvaa epäsuorasti syötön tehoa koska kaveri pysyy voitetun pallon jälkeen syöttöruudussa. Molemmat kunnostautuvat virhemäärissä ja varsinkin Niinivaaran syöttö on kokonaisuudessaan sarjan heikoimmasta päästä. Hänkin tosin osan kaudesta tuuppinut palloa ilman kierrettä kun tekee enemmän hallaa kuin hyvää syöttöviivan takana.

Olisihan se komeaa jos meilläkin olisi Leonit ja Zaitsevit ratkomassa pelejä viivan takaa kuten Lelu aikanaan ja osittain vieläkin. Hyväkin hypäri on vain huonoakin leijaa paskempi jos tulosta aiotaan tehdä. Erinomainen hypäri löytyy sitten niiltä huipuilta, joita suomeen ja maailmalle syntyy silloin tällöin. Junnusta lähtien olisi hyvä sitä harjoitella ihan hyökkäyslyönninkin opettelun takia. Pelissä sitä ei kannata käyttää ennen kuin se on riittävän varma ja kova, harvalla on koskaan.
 
Viestejä
3,946
Huomaa, että tämän ison ryhmän toinen kokoaja Kurttila on Oulusta. Nuutti Niinivaaralla on kyllä ylivoimaisesti heppoisimmat meriitit, mitä oikeastaan kellään muulla. Esim. Panu Pitkänen pelasi tosi upean kauden Mestaruusliigassa, mutta nimi uupuu ison listan osalta.

Toinen huomio kohdistuu Karri Kutinlahteen keskimiesosastolla. Karri on kyllä Mestaruusliigassa tosi kova sana ja erittäin varma pelaaja ottelusta toiseen.Yksi Hurrikaanin luottopelaajista. Kansaivälisillä kentillä sensijaan eväitä ei juuri ole. 195 cm pituinen pelaaja on auttamattomasti liian lyhyt. Hyökkäys kyllä jotenkin sujuu, mutta torjunnassa loppuvat eväät. Nimenomaan torjunta on se keskimiehen tärkein tehtävä.

On aivan oikein, että keskimiesosastolla on muutama tosi pitkä ehdokas. Esim. Savonsalmi ja Karjarinta, vaikka raakileita vielä osittain ovatkin, voivat olla parin-kolmen vuoden kuluttua maajoukkueen kantavia voimia.

Ja sitten yp-osasto: Ihmettelen suuresti, että millä eväillä Elvis Krastins on vuodesta toiseen mukana? Kyvyt loppuu kansaivälisillä kentillä aivan totaalisesti. Hiha keskinkertainen, hyökkäys ja torjunta aivan olematon.

Tämähän kuitenkin on vain alustava pelaajalista. Moni putoaa pois kesän mittaan. Ja ehkäpä joku tulee vielä mukaan lopulliseen ryhmään.
Kannattaa muistaa että meillä ei ole yhtään kv.tason laituria ulkomailla, Krastins kuitenkin niistä selvästi paras. Viime vuonna ei ollut kunnossa mutta pari vuotta sitten meidän ykköslaitureita, syöttö on se ongelma. Kotimaan liigasta Mäkisen sakke ja Helenius varmaan ne potentiaalisimmat laiturit, on kuitenkin kokemusta maju-peleistä.
Keskareissa on Savonsalmi ja Karjarinta kehittyneet huimasti, Karjarinnalla tehokas leija, kaukana pullasyötöstä.
Passaritilanne on kyllä erikoinen , kehitys pysähtyy kuin seinään näissä kotimaan sarjoissa nuorilla miehillä.
 
Viestejä
1,169
Muistaakseni en ole niin väittänyt, että Kutinlahden tai Niinivaaran hypäreillä menestytään. Mutta ne on ainoat kaverit pelipaikoillaan meillä jota osaavat yleensä syöttää hypäreitä. Niillä pääsee ehkä jo mukaan ainakin ensimmäiseen kokoontumiseen. Jokainen huomaa varmasti, että maailmalla ei leijasyötöt tuota minkäänlaista ongelmaa eli niillä ei pelejä voiteta. Lisäksi Kutinlahden torjuntaindeksi oli muistaakseni liigan toiseksi paras Carmodyn jälkeen. Mikähän mahtaa olla hurrikaanin toisen samaan maajoukkueryhmään kuuluvan keskarin vastaavat luvut. Saati tämän edellisen kirjoittajan toisen esimerkkikeskarin torjunnat vaikka vähän pidemmältäkin aikaa. Se on selvää, että näiden kavereiden eväillä ei pelejä ratkota. Lisäksi Oulun suunnalta on joku ihmeellinen polku ollut aina maajoukkueeseen.
 
Leppälän torjuntapelistä olenkin jo kirjoittanut aiemmin. Samoilla linjoilla ollaan sen suhteen.

Miksi kyseiset kaverit pääsisivät tehottomilla hyppysyötöillään leirivaiheeseen? Banks osannee myös tilastoja syynätä.

Siirilä ja Sinkkonen ovat ykköskeskarit edelleen, takana kulkenee Jauhiainen ja Karjarinta/Savonsalmi Kaurton poissaollessa.
 
Viestejä
1,596
Kannattaa muistaa että meillä ei ole yhtään kv.tason laituria ulkomailla, Krastins kuitenkin niistä selvästi paras. Viime vuonna ei ollut kunnossa mutta pari vuotta sitten meidän ykköslaitureita, syöttö on se ongelma. Kotimaan liigasta Mäkisen sakke ja Helenius varmaan ne potentiaalisimmat laiturit, on kuitenkin kokemusta maju-peleistä.
Keskareissa on Savonsalmi ja Karjarinta kehittyneet huimasti, Karjarinnalla tehokas leija, kaukana pullasyötöstä.
Passaritilanne on kyllä erikoinen , kehitys pysähtyy kuin seinään näissä kotimaan sarjoissa nuorilla miehillä.
Paljon on vettä virrannut euroopan liigoissa Krastinsin Valepan vuosien jälkeen. Euroopan liigoissa on kaksi KV-tason laituria ja nimet ovat Ronkainen ja Seppänen. Peetu Mäkinenkin varmasti kunnossa ollessaan. Krastins tuo leiriryhmään kokemusta, avauskuusikkoon pitäisi antaa näyttöjä. Aina mies on kuitenkin maajoukkueessa parantanut vaikka seuratasolla onkin sujunut heikommin
 
Toivottavasti Banks tunnustaa myös tämän meidän yp-tilanteen ja unohtaa nämä Krastinsit, Seppäset ja Ronkaisetkin. Ajaa sisään kokonaan uudet kaverit joilla on jotain annettavaakin ainakin tulevaisuudessa. Meillä on kyllä ihan hyviä nuorempia ja parempia vaihtoehtoja tälle kolmikolle jo nyt. Ne täytyy nyt vain ajaa sisään kansainvälisiin peleihin.
 
Viestejä
3,946
Paljon on vettä virrannut euroopan liigoissa Krastinsin Valepan vuosien jälkeen. Euroopan liigoissa on kaksi KV-tason laituria ja nimet ovat Ronkainen ja Seppänen. Peetu Mäkinenkin varmasti kunnossa ollessaan. Krastins tuo leiriryhmään kokemusta, avauskuusikkoon pitäisi antaa näyttöjä. Aina mies on kuitenkin maajoukkueessa parantanut vaikka seuratasolla onkin sujunut heikommin
Oon kyllä vähän Kassun linjoilla, kotimaassa taitaa olla enempi potentiaalia kuin Ronkainen, Seppänen ja Peetukin, no tärkeintä on että on kokemusta ja tuoreutta sopivasti.
 
Viestejä
3,479
Valinnoista sen verran, että passarit ja liberot on varmaan kaikkien mielestä parhaat mahdolliset? Passari osasto "huutaa" 2 m pituutta omaavaa kv tason heittäjää, mutta semmoista ei ole oikein osattu Suomessa tehdäkkään (yhtä lukuunottamatta ;) )

Mutta eniten olen ilahtunut nimistä Anton Välimaa ,Mikko Räsänen, Jiri Hänninen, Mikko Karjarinta, Veeti Nikkinen ja Miro Määttänen. Osalla on jo omassa sarjassaan näyttöjä (kumpaankin suuntaan) ja jos tahtoa on tulla kovan tason lentopalloilijaksi tämä on selvä porras mikä pitää käydä jo tässä vaiheessa.
 
Viestejä
5,936
Keskitorjujien tilanne on mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti Sinkkonen taitaa olla avauksen miehiä tällä hetkellä. Siirilän otteet ei kovin hyvin ole tietojeni mukaan menneet, niin saas nähä missä kunnossa sitten maajoukkueen pelien koittaessa on. Jos pääsee vanhalle tasolle, niin on ylivoimaisesti kovin keskitorjujamme. Jauhiainen on mielenkiintoinen ja hänelle kyllä antaisin mahdollisuuden pelata. Sinkkonen, Siirilä, Jauhiainen ja Porkka varmasti ne neljä kovinta tällä hetkellä.

Lähtisin kasaamaan joukkueen jotenkin näin alla olevalla tavalla. Pari nimeähän tuosta pitäisi kait tipuuttaa, koska muuten pelaajia liikaa. Sitä valintaa en kuitenkaan hakkureiden ja varsinkaan yleispelaajien kohdalla osaa tehdä. Kokeneemmat konkarit jätin nyt pois tarkoituksella, koska edessä ei ole mitään huippupelejä vielä ennen Suomessa pelattavia EM-kisoja, jos ne nyt ylipäätään järjestetään ajallaan. Tervaportti, Kerminen ja Sinkkonen kokeneista konkareista kuitenkin nyt jostain syystä mukana sittenkin. :D

Tervaportti
Lankinen

Kerminen
Breilin

Sinkkonen
Siirilä
Porkka
Jauhiainen

Ropponen
Kaislasalo
Jokela

Ronkainen
Suihkonen
S.Mäkinen
Jiri Hänninen
Jan Helenius
Määttänen
 
Maailman 7 parasta passaria pituusjärjestyksessä, väleihin ujutettu suomen passarit:
Simone Giannelli 200cm
Micah Christenson 198
Igor Kobzar 196
Antoine Brizard 195
(Akseli Lankinen) 194
Luciano De Cecco 194
(Fedor Ivanov) 194
(Eemi Tervaportti) 193
(Niko Haapakoski) 192

Bruno Rezende 190
(Anton Välimaa) 188
Benjamin Toniutti 183

Eiköhän tämänkin pituisilla pärjätä kunhan muistakin kuin Tervaportista jalostetaan KV-tason viskelijöitä. Välimaa voinee olla hankaluuksissa torjuntapelin kanssa.
 
Viestejä
1,596
Keskitorjujien tilanne on mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti Sinkkonen taitaa olla avauksen miehiä tällä hetkellä. Siirilän otteet ei kovin hyvin ole tietojeni mukaan menneet, niin saas nähä missä kunnossa sitten maajoukkueen pelien koittaessa on. Jos pääsee vanhalle tasolle, niin on ylivoimaisesti kovin keskitorjujamme. Jauhiainen on mielenkiintoinen ja hänelle kyllä antaisin mahdollisuuden pelata. Sinkkonen, Siirilä, Jauhiainen ja Porkka varmasti ne neljä kovinta tällä hetkellä.

Lähtisin kasaamaan joukkueen jotenkin näin alla olevalla tavalla. Pari nimeähän tuosta pitäisi kait tipuuttaa, koska muuten pelaajia liikaa. Sitä valintaa en kuitenkaan hakkureiden ja varsinkaan yleispelaajien kohdalla osaa tehdä. Kokeneemmat konkarit jätin nyt pois tarkoituksella, koska edessä ei ole mitään huippupelejä vielä ennen Suomessa pelattavia EM-kisoja, jos ne nyt ylipäätään järjestetään ajallaan. Tervaportti, Kerminen ja Sinkkonen kokeneista konkareista kuitenkin nyt jostain syystä mukana sittenkin. :D

Tervaportti
Lankinen

Kerminen
Breilin

Sinkkonen
Siirilä
Porkka
Jauhiainen

Ropponen
Kaislasalo
Jokela

Ronkainen
Suihkonen
S.Mäkinen
Jiri Hänninen
Jan Helenius
Määttänen
Porkalla oli kyllä heikohko kausi Hurrikaanin menestyksestä huolimatta.

Omat valinnat mahdollisiin 2020 syksyn peleihin:

Ivanov
Lankinen

Köykkä
Kerminen

Sinkkonen
Siirilä
Jauhiainen
Karjarinta

Kaislasalo
Jokela
Ropponen

YP1 (vastaanottava) Ronkainen/Jan Helenius/S. Mäkinen/(Suihkonen)
YP2 (hyökkäävä) Määttänen/Suihkonen/P.Mäkinen/Hänninen

Samaa mieltä, toisaalta Ronkainen, Suihkonen, P. ja S. Mäkinen kaipaavat vielä sisäänajoa. Mutta Määttäselle, Hänniselle ja Heleniukselle näkisi mielellään näytönpaikkaa.

2021 kisoihin lähtisin:

Tervaportti
Lankinen

Kerminen
Köykkä

Sinkkonen
Siirilä
Kaurto
Jauhiainen/Karjarinta/Savonsalmi seuraavan kauden perusteella

Kaislasalo
Jokela

Ronkainen
(Suihkonen)
(P.Mäkinen)
(Määttänen)
(Seppänen)
(S.Mäkinen)

YP-paikoista vain Ronkainen on oletettavasti lukossa, loput ensikauden sarjakauden perusteella. Jos joku jää kotimaahan jäänee pois myös tuosta ringistä.
 
Viestejä
1,169
Niin. Ronkainenhan on ettan ja Kuoksan tuote. Se on riittänyt yleensä paikkaan auringossa. Tätähän tässä ihmeteltiin. Taitojensa puolesta vain kohtuu hyvä hypäri. Muuten ei mitään annettavaa maajoukkueelle. Nyt joukkueen visiot ja tavoitteet sinne vähän kauemmas ja rohkeasti vain ajamaan sisään uutta, eli Hännistä, Räsästä, Määttästä ja vaikka Suihkosta. Siihen mukaan P Mäkinen ja joku yksi kokeneempi.
 
Viestejä
344
Kolmen kausikorttin omistajana jonkun verran tulee seurattua.Itse ilmeisesti seuraat vaan VaLePan pelit.
v
Joo on niitä valepankin pelejä tässä 50 vuoden aikana tullut muutama nähtyä mutta kylläkin muiden joukkueiden pelejä kuiteskin paljon enemmän eikä pelkästään suomessa niin naisten kuin miestenkin otteluita. Eli aikas moninainen näkemys pelistä lentopallo on hallussa.
 
Viestejä
417
Huomaa, että tämän ison ryhmän toinen kokoaja Kurttila on Oulusta. Nuutti Niinivaaralla on kyllä ylivoimaisesti heppoisimmat meriitit, mitä oikeastaan kellään muulla. Esim. Panu Pitkänen pelasi tosi upean kauden Mestaruusliigassa, mutta nimi uupuu ison listan osalta.

Toinen huomio kohdistuu Karri Kutinlahteen keskimiesosastolla. Karri on kyllä Mestaruusliigassa tosi kova sana ja erittäin varma pelaaja ottelusta toiseen.Yksi Hurrikaanin luottopelaajista. Kansaivälisillä kentillä sensijaan eväitä ei juuri ole. 195 cm pituinen pelaaja on auttamattomasti liian lyhyt. Hyökkäys kyllä jotenkin sujuu, mutta torjunnassa loppuvat eväät. Nimenomaan torjunta on se keskimiehen tärkein tehtävä.

On aivan oikein, että keskimiesosastolla on muutama tosi pitkä ehdokas. Esim. Savonsalmi ja Karjarinta, vaikka raakileita vielä osittain ovatkin, voivat olla parin-kolmen vuoden kuluttua maajoukkueen kantavia voimia.

Ja sitten yp-osasto: Ihmettelen suuresti, että millä eväillä Elvis Krastins on vuodesta toiseen mukana? Kyvyt loppuu kansaivälisillä kentillä aivan totaalisesti. Hiha keskinkertainen, hyökkäys ja torjunta aivan olematon.

Tämähän kuitenkin on vain alustava pelaajalista. Moni putoaa pois kesän mittaan. Ja ehkäpä joku tulee vielä mukaan lopulliseen ryhmään.
Sain tilaisuuden kysyä eräässä tapahtumassa Kurttilalta, että miten suorittaa maajoukkueen katsastusta? Kuulemma riittää kun käy Oulussa katsomassa, kun kaikki joukkueet käy siellä.. Niin, ja ihan vähän enemmän näytön paikkaa Oulun omille.. Se kyllä näkyy nyt valinnoissa.
 
Viestejä
5,936
Niin. Ronkainenhan on ettan ja Kuoksan tuote. Se on riittänyt yleensä paikkaan auringossa. Tätähän tässä ihmeteltiin. Taitojensa puolesta vain kohtuu hyvä hypäri. Muuten ei mitään annettavaa maajoukkueelle. Nyt joukkueen visiot ja tavoitteet sinne vähän kauemmas ja rohkeasti vain ajamaan sisään uutta, eli Hännistä, Räsästä, Määttästä ja vaikka Suihkosta. Siihen mukaan P Mäkinen ja joku yksi kokeneempi.

Ei taas näitä. Ymmärrät, että Ronkainen kuitenkin pelaa Saksassa ja päässyt vielä pelaamaankin siellä? Minkä kumman takia vaikka joku Krastins pitäis laittaa edelle, kun ulkomailla on mennyt huonosti? Muut sitten pelaa Suomessa ja P.Mäkinen Puolan kakkosliigaa, joka ei ole sama asia kuin pelata Puolan pääsarjaa. Seppänen toki myös Saksassa, mutta kuitenkin. Et osaa antaa mitään muuta perustetta, kuin tuon "Ronkainenhan on ettan ja Kuoksan tuote. Se on riittänyt yleensä paikkaan auringossa." Tämä ei ole mikään vahvin argumentti mihin kannattaa nojata.
 
Voit katsoa videolta jotain maajoukkueen pelejä jossa Ronkainen on kentällä. Palataan sitten asiaan. Ja mikähän esim. Hännisen päivän tilanne olisi jos olisi jäänyt ettaan. Nyt siellä on tämä Muukkonen nouseva lahjakas kyky.
 
Viestejä
5,166
Jos jollain ihmeen perusteilla isoon ryhmään valitaan esim.Nuutti Niinivaara (eikä mulla sitäkään vastaan mitään ole) niin haluaisin kuulla valitsijoiden perusteet että millä perusteilla sitten ei valittu esim. Ducksin Lauri Lehtosta.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös