Hyvää porinaa sivustolla ja hienoa että 1-sarja on nostanut päätään viime kauteen verrattuna, ainakin joukkue määrällisesti. Hienoa, kun sarjassa on jopa 12 joukkuetta ja sarjataulukkoa katsoessani myös tasaista vääntöä on paikkapaikoin. Tällä hetkellä (huom. joukkueilla eri määrä otteluja pelattuna) on ehkä kolme eri kastia syntynyt, mutta varmasti tämäkin tulee kauden aikana muuttumaan. Yläkasti Lempo ja Kisko, Keskikasti Pälkäne, Kuortane, Puma, Huki, Karpaasit ja Kiisto sekä alakasti Ducks, Isku, Sampo ja East. Ja varmasti tämä tulee muuttumaan hyvinkin pian suuntaan jos toiseen, mutta kirjoitellaanpas pieni katsaus tällä hetkellä, missä mennään.
1. Lempo-Volley
7 ottelua, 7 voittoa
Joka vuosi vahva Lempo, joka tälle kaudelle saanut kovan nipun kasaan ja liigassa pelanneita kavereita taitaa olla koko aloitusseitsikko. Jokaisen pelipaikan pelaaja voi kantaa vastuuta ja vaihtopenkiltä löytyy myös laatukavereita heittää kentälle. Avainpelaajat Vuorinen, Lehtimäki, Itänen
2. Oulun Kisko
7 ottelua, 6 voittoa
Oulussa on mahtava lentopallobuugi menossa ja somessa sekä kentälle meno ollut erityisen hyvää. Ainut tappio tullut Lempolle, josta rosterista puuttui silloin muutama kaveri. Sakkiin haalittu kovia uusia kavereita liigasta ja valmennusjohtoonkin saatiin ammattimaisuutta. Hienoa on seurata porukan tekemistä ja toivoisi, että Ouluun vielä liigaporukka nousisi. Joukkueella selkeä aloituskuusikko ja vaihdosta löytyy myös osalle pelipaikkaa korvaaja, mutta mitalipeleissä avainkuusikolla Lempoa voitaisiin haastaa (veikkaus finaalipari Lempo-Kisko). Avainpelaajat Marttila, Jäntti, Hakala
3. Pälkäneen Luja-Lukko
7 ottelua, 4 voittoa
Pälkäneen joukkue on parantanut vuosi vuodelta otteitaan ja tälle kautta joukkueen yhtenäispeli on ottanut hyviä askelia. Joukkueen runko pysynyt hyvin kasassa ja samat kaverit tietävät toistensa metkut varmasti. Farmiapuna Tihumäki käynyt muutaman matsin pelaamassa. Laidasta löytyy hyvin tehoja tästä porukasta. Avainpelaajat Perkiö, Oiguss, Tuomivaara
4. Kuortaneen Murikat
5 ottelua, 4 voittoa
Viime kauden mestarit taas saaneet laadukkaan ikäluokan Kuortaneelle pelaamaan ja tästäkin monet pelaajat varmasti jatkavat kohti isompia ympyröitä. Matti Alatalo koulii pelaajista varmasti parasta irti ja kierrätystä peleissä paljon nähtykin. Tappio tullut Kiskoa vastaan. Nopea laitatempo tuo hyvin tehoja laitahyökkääjille. Avainpelaajat Kuukasjärvi, Viljamaa, Vesanen
5. Puma volley
6 ottelua, 4 voittoa
Vuoden vanhempana ja kokeneempana porukka pysynyt hyvin kasassa ja saanut myös mukavan vahvistuksen, kun Määttäsen Miro tuli tälle kautta joukkueeseen mukaan. Tuominen ohjaa porukkaa vahvalla kokemuksella ja pelaajat ottaneet kehitysaskelia hyvin vuoden aikana. Onko jopa pieni yllättäjä kaudella? Avainpelaajat Määttänen, Kalo, Hannola
6. Huki Jyväskylä
8 ottelua, 4 voittoa
Viime kauden nousijaporukka, joka jatkaa melko samalla rosterilla kuin viime kaudella. Muutama kokeneempi kaveri tullut lisää porukkaan. Joukkue pelannut paljon 5 erän pelejä ja avauskuusikko elänyt paljonkin. Valitettava loukkaantuminen Heinäselle, onko koko kauden sivussa? Yllättävän hyvin pärjänneet nousijana. Avainpelaajat Keinonen, Vaittinen, Oksanen
7. Karpaasit Outokumpu
7 ottelua, 3 voittoa
Myös viime kaudella 2-sarjassa pelannut porukka, joka pelannut alkukaudesta kovia joukkueita vastaan, joten sijoitus tulee varmasti tästä nousemaan. Saanut Hurmoksen liigaporukasta farmilla apuja (Björlin, Strengell, Kolehmainen) joista Björlin tehnyt kovasti pisteitä. Laituri osasto sarjan kovinta ja höystettynä kokeneella passarilla Karjalaisella. Kova sakki tällä kaudella. Avainpelaajat Karjalainen, Louhela, Björlin
8. Vaasan Kiisto
7 ottelua, 3 voittoa
Vaasan porukka myös nousijaporukoita viime kaudelta ja joukkue on melko nuori, mutta hyviä pelaajia joukkue saanut kasaan. Kärsinyt alkukaudella loukkaantumisista, muuten sijoitus olisi varmasti korkeammalla. Kauden edetessä varmasti saavat yhteispeliä vielä parannettua kun saavat loukkaantuneet kaverit takaisin reenisalille. Avainpelaajat Mäkiluoma, Mäki-Valtari, Viljamaat x 3
9. Vantaan Ducks
7 ottelua, 2 voittoa
Viime kaudella Mestaruusliigassa pelannut porukka, joka hakee vauhtia tällä kaudella 1-sarjasta. Kausi ei ole lähtenyt ihan toivotulla tavalla varmastikaan käyntiin vaan joukkue kiikkuu alakastissa tällä hetkellä. Kokoonpano elänyt melkolailla ja toimivaa kuusikkoa etsitään vielä. Kausi näyttää, muuttuuko sijoitus kuinka vai muuttuuko ollenkaan. Avainpelaajat Määttänen, Seppälä, Mäkinen
10. Rantaperkiön Isku
6 ottelua, 1 voitto
Kausi ei ole lähtenyt ihan toivotulla tavalla käyntiin. Joukkueesta löytyy hyviä pisteiden tekijöitä mutta eikö vielä yhteispeli passarin kanssa löydä uomiaan? Myöskin nuori porukka ja varmasti kauden edetessä tulevat menemään eteenpäin. Avainpelaajat Fiykov, Panu, Ruohola
11. Pielaveden Sampo
6 ottelua, 1 voitto
Sampo muuttunut viime kaudesta ja elävät hyvin pitkälti farmipelaajien kautta. Jos ei farmista tule apua ei joukkueesta kovin montaa otteluiden ratkaisijaa. Tähän poikkeus Pennanen, joka tekee isoja pisteitä pelistä toiseen. Myös kokenut Ikonen tuo hyvää taustatukea, mutta Räisäsen lähtö näkynyt joukkueessa. Avainpelaajat Pennanen, Ikonen, Huikari
12. East Volley
6 ottelua, 1 voitto
Viimeisenä tällä hetkellä Savonlinnan porukka. Silventoisen siirryttyä valmentajan rooliin ei joukkueesta löydy johtavaa yleispelaajaa. Kuitenkin joukkueessa sarjan kovimpiin hakkureihin lukeutuva Tuominen kantaa pelistä toiseen joukkuetta reppuselässä, mutta varmasti tarvitsisi laajemmin tulitukea. Avainpelaajat Tuominen, Kärkkäinen, Helkala
Tämmöinen nopea analyysi, joka tulee varmasti muuttumaan myöskin kauden aikana. Ei muutakuin hyviä pelejä jokaiselle porukalle!