Verkkovirhe

Maailmanliiga 2014

Viestejä
398
No niitä onnistumisen eri asteita voisi määritellä monellakin eri tavalla, kuten tuossa jo muutaman esimerkin sanoitkin. Ei tähän kysymykseen mitään yhtä oikeaa vastausta ole olemassa, mutta tämä voisi ilmiönä olla sellainen, jonka näkymättömyyttä voisi tilastotiedon avulla koittaa saada vähän enemmän näkyväksi.

Joskus aikoja sitten luin Peter Palmerin kirjan The Hidden Game of Baseball, jossa hän vastaavanlaisilla tilastoilla pyrki pääsemään selville valmentajien päätöksentekotapoihin. Yksi kirjassa esitetyistä huomioista oli se, että valmentajat valitsevat yleensä sellaisen strategian, joka kaikkein epätodennäköisesti tulee epäonnistumaan. Ja se mielenkiintoisuus tulee tietysti siitä, että pienimpien riskien strategia on oleellisesti eri asia kuin strategia, jossa tavoitellaan suurimpia voittoja.
 
Viestejä
11,074
Andrea Zorzilta hyvä kirjoitus miten lentopallo on pelinä muuttunut. Hyviä näkökohtia mm. syötön ja yleensäkin pelin nopeutumisesta. Myös lyönnit ovat erilaisia, kun pelaajien ei tarvitse enää pelätä verkkokosketusta. Passarit ovat nopeuttaneet työskentelyään ja pelaajat ovat "more mechanic". Kirjoituksessaan Andrea selvästi riveillä ja rivien välissä haikailee vanhoja hyviä aikoja.

http://www.fivb.org/viewPressRelease.asp?No=47382&Language=en#.U89hHJiKCpp
 
Viestejä
398
Einomies Porkkakoski kirjoitti: Andrea Zorzilta hyvä kirjoitus miten lentopallo on pelinä muuttunut. Hyviä näkökohtia mm. syötön ja yleensäkin pelin nopeutumisesta. Myös lyönnit ovat erilaisia, kun pelaajien ei tarvitse enää pelätä verkkokosketusta. Passarit ovat nopeuttaneet työskentelyään ja pelaajat ovat "more mechanic". Kirjoituksessaan Andrea selvästi riveillä ja rivien välissä haikailee vanhoja hyviä aikoja.

http://www.fivb.org/viewPressRelease.asp?No=47382&Language=en#.U89hHJiKCpp
Hienosti sanottu viimeinen lause:
“All in all, I get the feeling that in the past, players knew how to ‘play’, while today they are more ‘mechanic’. I think we have lost a bit of beauty in this trade-off. It is as if we lost the ability to ‘just play’.”

Pelaajista ja pelistä pyritään todellakin tekemään jatkuvasti konemaisempaa. Se tuo omat tehokkuutensa, mutta samalla järsii sitä lajin kauneutta, joka ilmentyy PELUREIDEN tavassa elää, hengittää ja toimia. Niistä pelureista ei liioin ylitarjontaa nykyään ole.
 
Viestejä
1,766
MikasaBoy87 kirjoitti:
Einomies Porkkakoski sanoi:
Andrea Zorzilta hyvä kirjoitus miten lentopallo on pelinä muuttunut. Hyviä näkökohtia mm. syötön ja yleensäkin pelin nopeutumisesta. Myös lyönnit ovat erilaisia, kun pelaajien ei tarvitse enää pelätä verkkokosketusta. Passarit ovat nopeuttaneet työskentelyään ja pelaajat ovat "more mechanic". Kirjoituksessaan Andrea selvästi riveillä ja rivien välissä haikailee vanhoja hyviä aikoja.

http://www.fivb.org/viewPressRelease.asp?No=47382&Language=en#.U89hHJiKCpp
Hienosti sanottu viimeinen lause:
“All in all, I get the feeling that in the past, players knew how to ‘play’, while today they are more ‘mechanic’. I think we have lost a bit of beauty in this trade-off. It is as if we lost the ability to ‘just play’.”

Pelaajista ja pelistä pyritään todellakin tekemään jatkuvasti konemaisempaa. Se tuo omat tehokkuutensa, mutta samalla järsii sitä lajin kauneutta, joka ilmentyy PELUREIDEN tavassa elää, hengittää ja toimia. Niistä pelureista ei liioin ylitarjontaa nykyään ole.
Kyllä varmaan avainasioita ja avainsanoja ovat nuo; nopeus ja mekaaninen "konemaisuus."
On vaikuttanut pelin luonteeseen.

Pitääpä oikein seurailla eri joukkueiden pelitapaa ensi kaudella...
 
Viestejä
2
Jalkapallon MM2014 voitettiin ja kärkeen sijoittui muitakin maita konemaisella mekaanisella jauhamisella, jota näissä maissa on viljelty jo pidempään. Vanhat, yksilöpelaaja virtuooseihin ja taiteilijoihin perustuva pelaaminen ei enää kanna hedelmää. Samaanko suuntaan on menty lentiksessäkin viimevuosina?
 
Viestejä
398
Aslak1 kirjoitti: Jalkapallon MM2014 voitettiin ja kärkeen sijoittui muitakin maita konemaisella mekaanisella jauhamisella, jota näissä maissa on viljelty jo pidempään. Vanhat, yksilöpelaaja virtuooseihin ja taiteilijoihin perustuva pelaaminen ei enää kanna hedelmää. Samaanko suuntaan on menty lentiksessäkin viimevuosina?
Tämän päiväisessä Aamulehdessä Brasilian (jalkapallon) uusi päävalmentaja Dunga totesi, että fanit voivat ihan kokonaan unohtaa sen vanhan Brasilian, joka pelasi nättiä, virtuoosimaisen taituruuden ryydittämä futista. Sillä ei enää pärjää (joskin oli nykyisen Brasiliankin peli kaukana siitä, mitä se vielä vähän aika sitten oli). Nyt viritetään kone käyntiin ja valitaan joukkuekoneistoon sellaisia komponentteja, jotka kykenevät parhaiten noudattamaan käskynjakoa.

Ei siinä muuta, mutta tämä kaikki vie sijaa siltä yllätyksellisyydeltä sekä omaehtoisesta luovuudesta ja intohimosta nousevasta pelikauneudesta. Filmaaminenkin on nykyään opeteltua, järjestäytynyttä ja käskytettyä. HYI HITTO!!!

Ja ihan näitä samoja jalanjälkiä seuraa lentopallokin (tai no, saattaa lentopallo mennä jopa edellä), jossa kovan ammattimaisuuden ja datan analysoinnin kautta opetetaan pelaajia toimimaan ohjeistetusti, mutta ei Pelaamaan. Pitääkö vielä ihmetellä, miksi junioriharrastajien määrä vähenee? Vastaan itse: ei pidä.
 
Viestejä
20
Mielenkiintoista asiaa pelin muuttumisesta, mutta eikös lentopallo nyt ole ylipäätään kaikkein mekaanisin pallopeli ainakin vähäkään suuremmista joukkuelajeista?

Kuusi pelaajaa pienellä 9 x 9 m kenttäpuoliskolla, pallokosketuksien määrä rajattu, hyökkäykset käytännössä 9 x 1 m rännistä, pelintekijällä käytössä vaihtoehtoina joko oma ratkaisu toisesta kosketuksesta tai passi jompaankumpaan laitaan tai passi verkon keskialueelle keskipelaajalle/kutospaikalle. Missä tahansa muussa palloilulajissa tärkeimmällä pelaajalla eli pelintekijällä on moninkertaisesti ellei näennäisen rajattomasti vaihtoehtoja millä edistää joukkueen asemaa - vrt vaikka koripallon, jalkapallon tai jenkkifutiksen pelintekijöiden ratkaisuvaihtoehtoihin.

En ihmettele jos taktiikka hakeutuu noin tiukoilla reunaehdoilla hiljalleen maksimaalisen tehokkaaksi = mekaaniseksi, toki aina hiukan joukkueen ominaisuuksien mukaan säätäen.
 
Viestejä
720
jep,mutta brassit voitti italia justiinsa Brunon yllätyksellisellä passipelillä +hyvällä torjuntapelillä,että kyllä näitä taiteilijoita vieläkin tarvitaan B)
 
Viestejä
11,074
rike kirjoitti: jep,mutta brassit voitti italia justiinsa Brunon yllätyksellisellä passipelillä +hyvällä torjuntapelillä,että kyllä näitä taiteilijoita vieläkin tarvitaan B)
Brasseja ei tosiaankaan voi kutsua mekaaniksi roboteiksi. Lucasin satanenkin on eräänlaista taiteen juhlaa. Murilo ajettu näissä hyökkäyksissä usein kakkospaikalta lähes mainosaitojen ulkopuolelle. Murilo varmaankin tarvitsee kohta jo terapeuttia, kun ei pääse omalle pelipaikalleen :). Brunon faijahan on myös kaikkea muuta kuin robotti. Jo pelkästään äijän korvanapin kanssa pelaamisesta saisi menestyskomedia elokuvateattereihin. Sen verran ilosta puuhaa on napin kanssa askartelua. Kai sieltä jotain infoakin välillä tulee vai kuunteleeko kaveri pelkästään Il Divoa.

http://www.youtube.com/watch?v=XBzna6QVKRg
 
Viestejä
453
Pelitapa tai pelikirja tai milä tahansa on tullut nykyään joka lajiin. On vaikea kehittää lajia itsessään enää kuin sääntömuutoksilla. Jopa Aasian maat ovat vähentäneet sirkuspelaamista koska tilastot sanovat ettei se kannata. Oppiiko junnut pelaamaan ja oivaltamaan vai oppivatko he pelaamaan ja toteuttamaan valmennuksen ohjeita, siinä on iso ero. Eihän pelaaminen koskaan häviä mihinkään, roolitukset vain korostuvat ja pelaajan oma päätösvalta pienenee.

Jos annat juniorille ohjeen tehdä asia tietyllä tavalla, hän kuuntelee ja tekee. Jos onnistuu, oppii hän kuuntelemaan sinun ohjeita. Jos taas annat hänen itse oivaltaa ratkaisu johonkin, oppii hän pelaamaan ja kasvaa pelaajaksi. Osalle toimii toinen tapa, osalle toinen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös