Lentopalloseura Hurrikaani-Loimaan entisen pelaajan ja juniorivalmentajan
Jukka Vehviläisen kuolonkolarin aiheuttajan epäillään olleen päihtynyt. Lounais-Suomen poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
– Päihtymystä on aihetta epäillä. Tämä varmistuu, kunhan lääketieteelliset testitulokset valmistuvat, tutkinnanjohtaja
Juhani Malmberg kertoo.
Rikoksista epäillään 27-vuotiasta miestä. Hänet on vangittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä.
Ylläoleva uutinen on tänään ilmestyneestä Ilta_Sanomista. Iltasanomat kertoi, että Jukka Vehviläisen kuoleman aiheutti autolla kaahannut rattijuoppo. Mies on vangittu ja häntä syytetään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Suomessa saisi olla paljon kovempi rangaistus rattijuopoille jotka riistää älyttömällä teolla toisen (toisten) hengen.
Yleensä näistä rikoksista saa vuoden tai korkeintaan kahden tuomion ja joskus näkyy olevan uutinen, että tekijä on selvinnyt ehdollisella tuomiolla. Ja joskus on selvinnyt pelkällä sakkotuomiolla.