Verkkovirhe

Kyky-Betset 2024-2025

Viestejä
5,933
Jatkaakohan kuinka moni noista viime kauden nuorista pelaajista
Ei mitään tarkkaa tietoa, mutta olettaisin Hynnän ainakin jatkavan, eli siinä on toinen passari. Toivottavasti Huhtamäki ja varsinkin Asikanius jatkaa myös. Hautanen ja Kostamo toki myös pelasi Kykyssä, mutta onko heille sitten lie käyttöä? Kostamo syöttövaihtajana hyvä, mutta ei välttämättä ainakaan vielä muuta apua.

Petrusevics käsittääkseni jatkaa ja minkälainen sopimus oli Saussilla? Tekikö yhden vai kahden vuoden sopimuksen Kykyyn? Jotenkin muistikuva, että puhuttiin kahdesta vuodesta.

Jotenkin ennakkoon tuntuu, että nyt on paremmat keskitorjujat kuin viime vuonna. Colin Lovejoy nimittäin ei omaan silmään ollut kovin hyvä ja Berg pelasi myös vähän niin ja näin. Oli toki hyviäkin hetkiä Bergillä. Passarit aika eri tyylisiä ja uskoisin, että tulevana kautena nähdään enemmän keskihyökkäyksiä kun tämä juttu on Tiikereistä varsinkin passarille tosi tuttua hommaa ja se toimii. Nyt ei myöskään varmasti ole tulossa Jansonin tasoista hakkuria, jolle pelataan suurin osa palloista. Tai mistäs sitä tietää minkälaisen kaverin siihen saavat kaivettua.
 
Viestejä
1,486
Silence is golden, oli vanha hitti.
Mutta mites Kykyn 'hiljaisuus'? Joko treenit pyörivät, onko rosteri täynnä, mikä on Saussin tilanne?
Osaako joku Kyky-tietäjä kommentoida?
 
Viestejä
5,036
Silence is golden, oli vanha hitti.
Mutta mites Kykyn 'hiljaisuus'? Joko treenit pyörivät, onko rosteri täynnä, mikä on Saussin tilanne?
Osaako joku Kyky-tietäjä kommentoida?
Upi hoitaa VaLePassa, Hannu Kykyssä. Vai miten se meni?
 
Viestejä
5,933
3-2 voitti Kuortane Kykyn. Kykyllä mukana yhdeksän pelaajaa. Oli hakkuri ainakin ulkomailta(ilmeisesti Slovakiasta). Sopimusta ei kyllä vielä julkaistu missään tietääkseni.Testissä myös ilmeisesti joku alle 180 cm yleispelaaja Yhdysvalloista, joka oli kaksi ensimmäistä erää liberona ja loput erät yleispelaajana. Vähän turhan lyhyt kyllä, joten tuskin liittyy joukkueeseen.

Aika kesäterässä Kyky vielä muutenkin, mutta keskitorjujat vaikuttaa tämän perusteella ihan hyviltä.
 
Ainakin se amerikkalainen oli lyhentynyt meren yli tultuaan ja pomppukin oli kadonnut matkalla.
 
Viestejä
5,933
Ainakin se amerikkalainen oli lyhentynyt meren yli tultuaan ja pomppukin oli kadonnut matkalla.
Juu ei kyllä mitenkään erikoisen kimmoisalta näyttänyt yhden pelin perusteella. Toki ei missään nimessä mikään huono pelaaja, mutta en usko tason riittävän Mestaruusliigassa.

Asikanius vaikuttaa menneen eteenpäin.
 
Viestejä
1,486
Eli Kyky about tällainen tässä kohtaa: Perillus ja Janneson keskellä, Försti passaa, slovakki(?) hakkuroi, Petru ja Asikanius yypeet, jenkkilibero.
Sitten muutamia vaihtureita Hynnä,Hautanen...
Oliko Sauss treenipelissä?
No,Hannu kokoaa palapeliä eittämättä vielä. Eiköhän tuohon kokoonpanoon tule tuhtia täydennystä.
 
Viestejä
1,551

Joo, eihän tässä mtn kiirusta ole.
Sarja alkaa KyKyn osalta vasta reilun viikon kuluttua eli 28.8.
KyKy - Hurmos
 
Viestejä
5,933
Eli Kyky about tällainen tässä kohtaa: Perillus ja Janneson keskellä, Försti passaa, slovakki(?) hakkuroi, Petru ja Asikanius yypeet, jenkkilibero.
Sitten muutamia vaihtureita Hynnä,Hautanen...
Oliko Sauss treenipelissä?
No,Hannu kokoaa palapeliä eittämättä vielä. Eiköhän tuohon kokoonpanoon tule tuhtia täydennystä.
Sauss ei ollut nyt mukana ainakaan, mutta ilmeisesti ollut Latvian maajoukkueen mukana. En tiedä pelaamisesta Kykyssä tarkemmin.

Försti
Hynnä

Perillus
Janneson

Petrusevics
Asikanius

Slovakialainen
Hautanen

Liunenko

Nämä taitaa tässä kohtaa olla joukkueessa. Muista pelaajista en tiedä. Yleispelaaja, keskitorjuja ja libero vielä hakusessa oletettavasti. Voi olla, että muita pelaajia on jo hankittu, mutta eivät olleet eilen mukana.
 
Viestejä
1,486
Slovakki Jurik sekä Petru + Sauss julkistettu Kykyn sivuilla.
Jurik raamikas, saa nähdä kuinka Janssonsin saappaat täyttyvät.
Yhtä keskaria rosteri on vailla, ehkä yypeetäkin. Liunenko lienee liberona, perinteiseen tapaan.
 
Ykkösliberoa, kolmatta keskitorjujaa ja ehkäpä sitä yleispelaaja vielä kaipaa joukkue. Saapa nähdä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös