Verkkovirhe

Hurrikaani 2024-2025

Viestejä
5,936
Yleispelaaja Camden Gianni Hurrikaaniin.

Amerikkalaispelaaja Hurrikaanin joukkueeseen
Camden Gianni, 24- vuotias yleispelaaja on uusin Hurrikaani. Giannista odotetaan Greg Pettyn korvaajaa, kun Loimaalla ihastuttanut Petty päätti jatkaa uraansa Tshekissä. Giannin kohdalla puhutaan todella hyökkäysvoimaisesta laiturista, jonka täsmäaseena on ollut yliopistosarjoissa vahva hyppysyöttö. Gianni on kotoisin Kaliforniasta, tarkemmin sanottuna San Diegosta, jossa aloitti lentopallon harrastamisen 10- vuotiaana. -Vasta 16- vuotiaana aloin harjoittelemaan tosissani, Gianni taustoittaa. Alkava kausi on miehen ensimmäinen Euroopassa. Tähän saakka Gianni on pelannut yliopistosarjoissa ja kerännyt niistä melkoisen määrän henkilökohtaisia meriittejä. Uuden Hurrikaanipelaajan tasosta kertoo paljon se, että Gianni on ollut kahtena kesänä Yhdysvaltojen maajoukkueringissä harjoittelemassa.
- En tiedä juuri mitään Suomesta, mutta Hurrikaanissa minua kiehtoi seuran menestys ja mahdollisuus kehittyä paremmaksi pelaajaksi.
Vuonna 2020 Gianni valittiin konferenssin parhaaksi tulokkaaksi ja viime kaudella yliopistoliigan ykköstähdistöön. Eli potentiaalia miehestä löytyy vaikka kuinka paljon, joten mahdollista on, että Olli Kuoksa ja Juha Lönnqvist ovat löytäneet todellisen kultakimpaleen.
 
Viestejä
3,120
Kova hankinta, liigan eliittiä tulee olemaan.
Saattaa olla mutta kova oli Pettykin eli pitää olla Pettyä kovempi että joukkue vahvistuu.
No se oli vissiin alkusoittoa pöytälaatikossa löytyy uusia kovia soppareita varmaan.
Mielenkiinnolla odotan ensikautta moni joukkue näyttää vahvistuvan viimekaudesta, Hurmoksesta ja Kyyjärvellä ei ole liiemmin kuulunut Kyyjärven en epäile sieltä tullaan miten lie Hurmoksen kanssa toivottavasti joukkue tulee sieltäkin.
 
Viestejä
88
Haapaniemen nimeä ei näkynyt sopimusten joukossa? Hänellähän oli optio ja pidettiin selvänä että seura käyttää sen? Entäpä Nuutti? Kukahan osaisi vastata, Arra?
 
Viestejä
3,120
Haapaniemen nimeä ei näkynyt sopimusten joukossa? Hänellähän oli optio ja pidettiin selvänä että seura käyttää sen? Entäpä Nuutti? Kukahan osaisi vastata, Arra?
Tuskinpa Nuutti on mihinkään lähdössä suuret saapaat jää Nuutille täytettäväksi.
 
Viestejä
1,444
No ,Hurmos on tekohenkitys käynnissä,en odota ihmeitä..Kyyjärvi satsaa Latviaan ,eiköhän sieltä joku kerkiä tännekkin.Loimaa saa kyllä hyvänsakin on nyt into päällä voitosta👍
 
Viestejä
88
Mielenkiinnolla odotan loppuviikolla tietoa ketkä kolme keskaria Hurrikaanissa pelaa. Loimaan aviisissa Arra ilmoitti että loppuviikolla tiedetään keskareiden nimet. No Nuutti ja Köykkä sieltä löytynee todennäköisesti, mutta onko Haapaniemi vai meneekö ulkoisille maille?
 
Viestejä
3,120
Ei nyt ihan kokonaan sentään. Hakkuri ja libero jää. Yksi pelaava? yp taitaa jäädä? Huonomminkin voisi olla lähtijöiden osalta asiat. Mestarit yleensä kiinnostavat muita joukkueita.
Mestarit kiinnostaa tietenkin mutta kyllä vaihtuvuus nyt tosi suuri on ei siitä mihinkään pääse.
Tietenkin joukkuetta voi paikata mutta luulempa että ulkomaalaisia tulee nyt useita joukkueeseen.
Mestarijoukkueeseen on yleensä kyllä hyvä vetovoima.
 
Viestejä
317
Toivottavasti Kuoksa saa koulittua kesän aikana Niinivaarasta ja Köykästä tasaisesti suorittavat keskarit. Nipponin pitkä horjuja täysi arvoitus. Karaokessa varmasti kova luu, mutta osaako koikkelehtia Kofin tavoin keskellä, niin se jää vielä nähtäväksi.
 
Viestejä
1,169
Toivottavasti Kuoksa saa koulittua kesän aikana Niinivaarasta ja Köykästä tasaisesti suorittavat keskarit. Nipponin pitkä horjuja täysi arvoitus. Karaokessa varmasti kova luu, mutta osaako koikkelehtia Kofin tavoin keskellä, niin se jää vielä nähtäväksi.
On kyllä mielenkiintoinen hankinta tämä Japanilaiskeskari. Täytyy olla myös kova kaveri liigaan jos sopinut Japanin maajoukkuerinkiin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös