Eniten ihmettilin "riskiä" 3 hakkuria ja vai 3 keskaria. Aaro Nikulalle ei ole oikein löydetty roolia mj:ssa , mutta ei kun pidetään mukana? Oisko Siirilä lähtenyt jos ois pyydetty? Kuvittelisin että olisi tuonut torjunta voimaa ja jopa syöttökin on joskus toiminutTervaportti ja Köykkä varmoja seitsikossa, muilla paikoilla tasaista. Ja Fedekin saa peliaikaa, toivon.
Perinteisesti Hesarissa ei ole edes tuloksia lentisotteluista. Joskus siitä annoin palautetta, mutta urheilutoimituksen päällikkö vastasi, että lentopallon lisenssimäärät ovat kovasti pudonneet. Vastineessaan antoi lisenssimääriä 'kiinnostavammista lajeista - tosin lentikseen oli lipsahtanut 1 nolla liikaa ...Hesarissa taas perinteisesti kolme juttua Susijengistä, mutta lentopallomaajoukkue saa olla rauhassa. Toki toinen pelaa MM-kisoja ja toinen EM kisoja.
Silti uutisoinnin määrän perusteella olisin huolissani medianäkyvyydestä.
Ei tämä nyt sponsorihankintaa ajatellen hyvältä vaikuta kun trendi on ollut jo pitkään se, että muut lajit ajaa ohi näkyvyydestä vasemmalta ja oikealta.
Myös naismajusta tehty juttu, koruista ja yhteislaulusta halventaa ammattilaisina pelaavia pelaajia. Toki nämä nyt on yhden lajia seuraavan ihmisen kommentteja, mutta joskus toivoisi tason nostoa, koska laji on edelleen itselle tärkeä.
Myös naismajusta tehty juttu, koruista ja yhteislaulusta halventaa ammattilaisina pelaavia pelaajia. Toki nämä nyt on yhden lajia seuraavan ihmisen kommentteja, mutta joskus toivoisi tason nostoa, koska laji on edelleen itselle tärkeä.
Tätähän se Suomen urheilujournalismi valitettavasti on monesti. Puhutaan ihan höpöjä eikä keskitytä oleelliseen.Kyllä tuo "lentopallomaajoukkue valmistautui kisoihin askartelemalla koruja ja saunomalla" oli niin umpisurkeaa urheilujournalismia että pisti täälläkin suututtamaan.
Jessica Kososen Instagramissa myös hyvä kannanotto urheilun arvostuksesta ammattina.
Ei näemmä taivu Tervis helpolla savolaiseksi.. 😁 No aika paljon vastuuta tarjolla em peleissä toivotaan että paikat kestääLentopallon EM-kisat | ”Olemme nuoria ja nälkäisiä plus minä” – Eemi Tervaportti johtaa Suomen EM-joukkuetta konkarin huumorilla
Maajoukkueeseen tauon jälkeen palannut Eemi Tervaportti on Suomen kisajoukkueen ylivoimaisesti kokenein pelaaja.www.hs.fi
Sama pisti silmään myös aika isosti."Myös Ukraina on lyötävissä, vaikka VaLePasta tutun Ugis Krastinsin luotsaama joukkue on ajanut vähintään Suomen rinnalle. Viime vuoden MM-turnauksen seitsemäs sija oli komea näyttö edistymisestä."
Perkiön jutusta poimittua. Aika mielenkiintoinen kommentti siihen nähden, että Ukraina on todella selkeästi Suomea kuitenkin edellä. Suomi voi voittaa Ukrainan, mutta on kyllä selkeä altavastaaja.
Susijengin alisuorittaessa olisi Veljeksillä näytön paikka. Kyllä kait nyt lohkosta jatkoon on tälläkin kertaa minimitavoite.